Blogiarkisto

perjantai 26. elokuuta 2016

Tunnelmia lähtökuopista ja cannelé-resepti

Huomenna se koittaa! Klo 9.20 on aika kivuta Finnairin koneeseen kohti Pariisia ja jättää Helsinki ja muu Suomi oman onnensa nojaan koko loppuvuodeksi. Ja mikä jännittävintä, on itse hypättävä pää edellä kohti tuntematonta ja toivottava, että siivet kantavat. 

Tähän mennessä on lähtötunnelmaa hieman varjostanut ahdistus kaikesta byrokratiasta ja hoitamattomien asioiden listasta. Nyt olen saanut kaikki ne asiat, mitä vain ennalta voi hoitaa, kuntoon. Niin asunnot, vakuutukset kuin muutkin yliopistolle tarvittavat asiakirjat. Jäljelle onkin jäänyt vain vatsan pohjassa pulputtava odottava ja innostunut jännitys, joka saa suupielet nousemaan korviin ja kehon lähes kiemurtelemaan innostuksesta. En oikestaan tiedä ollenkaan, mikä minua siellä Ranskassa odottaa, mutten ole edes halunnut maalailla liian suuria pilvilinnoja tai muita kuvitelmia. Todellisuus ei kuitenkaan tule vastaamaan niitä. Olen päättänyt vain heittäytyä siihen, mitä eteeni tulee ja olla lannistumatta pienistä, tai suuremmistakaan, takaiskuista. Olen henkisesti varautunut siihen, että ranskalaiset voivat olla hieman hankalia ja ettei oman henkisiä ihmisiä välttämättä löydy heti ensimmäisenä päivänä. Uskon, että avoin ja utelias mieli sekä positiivinen asenne vievät tälläkin osa-alueella varsin pitkälle.


Pakkaus on varsin hyvällä mallilla, niinkuin ehkä edellisenä päivänä olisi hyvä ollakin. Otan mukanani vain yhden matkalaukun, sillä äitini tulee jo parin viikon päästä kylään ja tuo sitten toisen tullessaan. Painiskelin pakkausteni lomassa jo villasukkien ja toppatakin kanssa kunnes vilkaisin Pariisin sääennustetta, joka näyttää lähes joka päivälle +30C. Siispä untsikka vaihtui bikineihin. Olen kuitenkin kuullut, että Ranskan rakennustekniikka on varsin eri tasolla kuin täällä Suomessa, joten lämpimillekin vaatteille löytyy käyttöä sitten talven mittaa. Vuokranantajani hieman varoitteli, että nurkissa saattaa tuulla ja villasukat on hyvä ottaa mukaan. No, onneksi nukun paremmin hieman viileässä!

Oma pakkailuni on ollut hieman haastavaa monien urheiluvarusteiden myötä. Olen menossa syyskuun loppupuolella ranakalaisen ystäväni kanssa Disneyland Puolimarathonille, joten juoksutamineet ovat tietenkin mukana. Myös uinti- ja kiipeilyvarusteet on pakattu, ja toivonkin pääseväni jo pian tutustumaan Pariisin sisäkiipeilyhalleihin ja ennen kaikkea lähistöllä sijaitsevaan Fountainebleu-metsään, josta eräs ystäväni väitti löytyvän maailman parhaat boulderpaikat. Tästä on mentävä ottamaan selvää! Joogamaton päätin nyt kuitenkin jättää Suomeen... Hyvä, että nämä edellisetkään mahtuvat mukaan.

Tässä muutama mainitsemisen arvoinen mukaani pakkaama matkatavara:

Kaikki tärkeät asiakirjat printattuna

Päätin kaiken varalta printata kaikki mahdollisesti tarvitsemani asiakirjat aina vakuutus- ja kielitodistuksista ja passikopioista alkaen. Eräs Pariisissa tärkeä asiakirja on asumistodistus, jota kuulemma tarvitaan monissa paikoissa. Sen onneksi sainkin vuokranantajaltani. Toinen Ranskaan muuttavan must-listalta löytyvä on pankkitili, jota ilman ei juuri mitään voi ostaa tai hankkia. Sen voin kuitenkin avata vasta Ranskassa ollessani, joten esimerkiksi puhelinliittymää en ole voinut vielä ostaa. 


Lempilehteni sekä matkaopas

Utsemagasinet, Glorian ruoka&viini sekä Mondon matkaopas. Eiköhän näillä jo aika pitkälle pääse. Päätin uppoutua näihin tarkemmin lentokoneessa suunnatessani kohti Pariisia.


330 valokuvaa 

Tilasin Ifolorilta vuosien mittaan kertyneitä onnistuneimpia otoksia, joiden avulla voin Ranskan maallakin palata ihanien muistojen pariin. Määrä pääsi tosiaan paisumaan varsin suureksi, mutten millään onnistunut karsimaan mitään pois. Kuviin on tallentunut tärkeimpiä ihmisiä, tapahtumia ja tunnelmia niin täältä koti-Suomesta kuin matkoiltakin. Niistä on varmasti apua myös mahdollisen koti-ikävän iskiessä. 


Stockmannin karjalanpiirakoita

Nämä ovat suurinta herkkuani ja ehdottomasti kestotoiveena Suomesta saapuville vierailleni. Myös Fazerin piirakat kuuluvat suosikkeihini. Saa nähdä, kuinka elämä ilman karjalanpiirakoita Pariisissa sujuu. Voisi kuitenkin kuvitella, että paikallisilla herkuilla pärjää varsin pitkälle ja jouluna pääsen taas Suomeen nautiskelemaan paikallisista herkuista. Voikin olla, että tieto siitä, ettei jotain voi saada tekee siitä niin vastustamattoman.



Suomi-herkkuja

Aion vielä lentokentältä ostaa suklaata, salmiakkia, lakritsia ja kaardemummaa. Niitä voi sitten tarjota uusille tuttavuuksille ja tuudittaa mahdollista omaa koti-ikävää. Kaardemumma on varsin ehdoton raaka-aines, mikäli mielii leipoa korvapuusteja, sillä Ranskasta kyseistä maustetta on hieman vaikempaa löytää. Ajattelin maustaa sillä myös aamupuuroani jokapäiväisten korvapuustien puuteetta korvatakseni.


Minulla ei ole uunia asunnossani Pariisissa, joten olen nauttinut viime päivinä leipomismahdollisuuksista täällä kotona oikein olan takaa. Viimeisimmäksi leivoin jo suuren suosion saavuttaneita bordeauxlaisia cannelé-leivoksia, joiden reseptiä minulta on monesti kyselty. Cannelét ovat pieniä rommilla ja vaniljalla maustettuja kakkusia, joiden koostumus on todella mukava. Päätinkin nyt huomenna koittavan Ranskan matkani kunniaksi sen täällä jakaa. Luulen, että tästä eteenpäin reseptini keskittyvät enemmän hellalla valmistettaviin ruokalajeihin, joten tällä reseptillä on hyvä päättää Suomen kesäni ;)

Les cannelés

-1/2 l maitoa
-250g sokeria
-100g vehnäjauhoja
-2 kokonaista kananmunaa
-2 kananmunan keltuaista
-2 rkl rommia
-1 rkl vanilja-aromia
-50g voita

Kuumenna maito ja voi kattilassa kiehuvaksi. Sekoita sillä aikaa toisessa kulhossa sokeri, jauhot ja kananmunat taikinaksi. Lisää kuuma maito ohuena vanana kaataen koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää vanilja ja rommi ja laita yöksi jääkaappiin tekeytymään. 
Kuumenna seuraavana päivänä uuni 250C. Ota cannelé-vuoat (tähän voisi varmasti käyttää jotain toisiakin vuoksi. Kaikilla tuskin löytyy kaapin perältä juuri cannelé-vuokia) esiin ja täytä vuoat 2/3 täyteen. Laita vuoat uuniin 10 minuutiksi. Laske sen jälkeen lämpötilaa 180C ja pidä leivoksia uunissa vielä 45 minuuttia (tai leivostesi koosta riippuen, kunnes ovat kypsiä). Anna jäähtyä ja nauti!


Nyt on kuitenkin suunnattava vielä nukkumaan, että ehdin edes muutaman tunnin nukkua ennen huomista matkaani.

À bientôt!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti