Blogiarkisto

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Banaanileipää kesähetkiin

Olen aina rakastanut banaanikakkua. Ja baanania nyt ylipäänsä. Se on yksi raaka-aine, jota voisin käyttää melkein missä vain ja milloin vain. Leivontaan se sopii aivan erinomaisen hyvin tuoden makua, koostumusta ja mehevyyttä samalla toimien sidosaineena. Siksi se sopiikin loistavasti myös vegaaniin leivontaan kun kananmunat voi jättää kokonaan pois. Kuitenkin oma banaanikakkuhistoriani koostuu tuosta aivan ihanan perinteisestä Mummin banaanikakusta, jota olen leiponut koko ikäni: ensin yhdessä isovanhempieni kanssa oppia saaden ja myöhemmin itsekseni Mummini reseptiä ja esimerkkiä käyttäen. Mummini salainen resepti on perinteisyydessään aivan ihana ja maku ja suutuntuma ovat ikuisia suosikkejani. Kuitenkin viime aikoina olen testaillut myös uusia ja erilaisia banaanikakku- tai enemminkin banaanileipäreseptejä, jotka poikkeavat hieman vanhoista malleista.


Nämä banaanileivät ovat hieman eri tyylisiä kuin perinteinen banaanikakku, sillä ne eivät ole niin kakkumaisia. Tästä syystä ne sopivat loistavasti niin aamupalaksi, evääksi kuin iltapalaksikin mutta myös kahvittelun ja juhlien kakkupuolta edustamaan banaanin antaessa leivälle ihanan makeuden. Yksi näistä banaanileipäresepteistä on noussut ylitse muiden ja olen leiponut sitä lähiaikoina monet kerrat. Sen ajattelin teillekin nyt jakaa. Tähän leipään tulee ihanan paljon banaania, jolloin koostumus on raskaan mehevä ja kostea. Banaanin suuresta määrästä johtuen kananmunia ei tarvitse ollenkaan sidosaineeksi, joten ohje on täysin vegaani, kunhan käyttää jotain kasviperäistä maitoa. Spelttijauhot tuovat leipään kuitupitoisuutta ja rakennetta, ja näin se sopii hyvin myös kunnon evääksi. Mausteita voi lisäillä oman maun mukaan; tähän reseptiin olen käyttänyt omia lemppareitani. Tummansuklaan palat sopivat loistavasti banaanin joukkoon, mutta halutessaan ne voi jättää pois, ja pähkinät antavat mukavasti purutuntumaa. Tämä leipä sopii loistavasti myös esimerkiksi piknik-korin täytteeksi kesäretkelle tai välipalaksi puistojoogan jälkeen. Oikeastaan se sopii milloin vain, mihin vain ja kenen kanssa tahansa. Kokeilkaahan!

Maukkaita kesähetkiä!



Banaanileipä
(1 leipä)

-1/2 dl valitsemaasi maitoa (lehmän -, manteli-, kookos-, kaura-,...)
-5 kypsää banaania
-6 rkl oliiviöljyä tai kookosöljyä
-6 rkl vaahterasiirappia
-5 dl spelttijauhoja (voit myös halutessasi käyttää muita jauhoja)
-1 tl ruokasoodaa
-1 tl leivinjauhetta
-1 tl vanilja-aromia
-1 tl kanelia
-1/2 tl inkivääriä
-1/2 tl neilikkaa
-1/2 tl suolaa
-2 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
-100 g tummaasuklaata rouhittuna

Sekoita maito, banaanit, öljy, vanilja-aromi ja vaahterasiirappi tehosekottimessa tai blenderissä tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja kääntele banaaniseoksen joukkoon. Lisää joukkoon vielä suklaa ja pähkinät. Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan ja paista esilämmitetyssä uunissa 175 C 30-60 minuuttia uunin tehosta riippuen. Kokeile leivän kypsyys hammastikulla. Anna leivän jäähtyä kokonaan ennen nauttimista.



-Julia