Ei sitä joka päivä täytä 21 vuotta. Eikä sitä joka vuosi pääse juhlistamaan syntymäpäiviään Pariisissa. Ja ehkä vielä harvemmin näin kansainvälisissä, tapahtumarikkaissa ja makoisissa merkeissä.
Päiväni alkoi jo aamuvarhain puuroaamiaisella Bol Porridge Barissa ennen klinikkaan siirtymistä. Olin onnekas, että synttärini oli osunut juuri lempparipäivälleni torstaille, sillä silloin ilmestyy Helsingin Sanomien mukana Torstai-liite. Niinpä sain nauttia karamelli-päärynä-puurokulhoni ja chai-latteni Hesarin mobiililehteä lukien ja Pariisin utuista heräilyä seuraillen. Aamu jatkui makoisasti vielä klinikassakin kun vein ystävilleni maistiaisiksi Fazerin sinistä, salmiakkia ja jo viime postauksessa hehkuttamiani banaani-pähkinävoi-keksejä (myös reseptin löydät edellisestä kirjoituksesta). Suklaa ja cookiesit olivat todellinen menestys eikä niistä jäänyt jäljelle muruakaan. Salmiakki taas oli vahvasti mielipiteitä jakava ja siitä jäi maisteltavaa vielä seuraaviakin juhlia varten.
Vaikka aamulla kaupunkia syleili sakea sumu, ehti päivä kirkastua aamupäivän aikana ja lounaalta lähtiessäni oli minua vastassa auringossa kylpevä Pariisi. Olin jo aiemmin päättänyt ottaa täysin lukuvapaan päivän, joten minulla oli hyvin aikaa ennen illan kiipeilytreenejä nauttia syyspäivästä. Päätinkin suunnata pyörälläni Seinen varrelle vilkaisemaan jälleen kerran pienten kirja/taulukauppiaiden valikoimaa. Olin nimittäin kerran aiemmin syksyllä bongannut yhdessä kojussa aivan itseni näköisen taulun: ponnaripäinen tyttö raitapaidassa pyöränsä selässä patonkikorin kera polkemassa kohti Eiffel-tornia. Tuolla kerralla en kuitenkaan voinut taulua ottaa mukaani, olinhan lenkillä ilman rahaa ja viiden kilometrin päässä kotoa. Juliste jäi kuitenkin kaivelemaan mieleeni ja useamman kerran kävin eri myyjiltä kyselemässä, josko heillä sattuisi olemaan kyseistä taulua. Olin jo ajatellut julisteen olevan mennyttä ja missioni mahdottomaksi mutta päätin mennä kuitenkin taas varmistamaan asian laidan. Poljin hissukseen joen vartta pysähdellen kyselemään ponnaripäisen pyöräilijän perään, mutta kenelläkään ei vaikuttanut sitä olevan. Päätin vielä vilkaista seuraavan siltavälin ja viimeisessä kojussa näin vihannesjulisteen takaa pilkottavan jotain tuttua. Siellä se oli! Kerroin riemuissani kauppiaalle etsineeni kyseistä julistetta jo useamman kerran ja kuinka sattuikin, että juuri syntymäpäivänäni sen onnistuin löytämään. Kääriessään taulua minulle pakettiin onnitteli hän minua hymyillen ja antoi vielä lahjaksi hieman alennusta.
Toisen kerran ollessani lenkillä Pariisin keskustassa (vai mahtoiko olla sama kerta, en ole ihan varma) osuin Rue Montmartren varrella sijaitsevaan Librairie Gourmandeen eli keittokirjakauppaan. Jo tuolloin punaposkisena kesken lenkin kävin vilkaisemassa valikoimaa, mutta päätin tulevani syntymäpäiväni kunniaksi vielä uudelleen tutustumaan paikkaan tarkemmin. Ja mikä ihana paikka se olikaan! Keittokirjoja kahdessa kerroksessa kaikista eri aihepiireistä, maista ja mauista. Olen lähiaikoina ollut kallellani intialaiseen ruokaan ja näin syksyn edetessä vetävät keittiön vahvat maut ja aromit sekä lämpöiset ja täyttävät kastikkeet puoleensa entistäkin voimakkaammin. Niinpä poistuinkin kaupasta kassissani Mon premier livre de cuisine indienne. Suomennettuna kirjan nimi on Ensimmäinen intialainen keittokirjani, joka sopii minulla kuin nenä päähän, sillä sitä se todella on. Toki olen kokkaillut intialaista ruokaa jo aiemmin, mutten koskaan ole lukenut saati omistanut intialaiseen keittiöön keskittyvää keittokirjaa. Kirja on pullollaan houkuttelevia kuvia, inspiroivia reseptejä sekä käytännön vinkkejä intialaisen keittiön nikseihin. Kirjasta löytyy reseptejä aina yrteillä täytetystä naan-leivästä ja linssipadasta chai-teehen ja tomaatti-taatelitahnaan. Ihastuin juuri uudenlaisiin yhdistelmiin ja makukomboihin, joita en itse olisi ensimmäisenä keksinyt kokeilla. Myös kirjan kuvat ovat niin kauniita, että jo lukiessa tulee nälkä.
Pienen rusinakierteellä maustetun reseptilukuhetken jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin illan kiipeilytreeneihin. Matkalla sain viimein postitettua CAFn asumistukianomuksen asiakirjat. Nyt täytyy vain toivoa, että kaikki on sillä osa-alueella kunnossa... Kiipeily sujui paremmin kuin pitkään aikaan ja sain projektinani olleen 7a leadreitin kiivettyä! Voi olla, että parin päivän cookies-kuurilla oli voimauttava vaikutus;)
Päivän kruunasi vielä illallinen ethiopialaisessa ravintolassa La Butte aux Caillesin korttelissa. Juhlistimme syntymäpäivääni yhdessä italialaisen Manuelan kanssa, jolla oli ollut edellisenä päivänä oma merkkipäivänsä. Meitä oli ravintolassa yli 30, lähes koko Erasmus-perhe koolla! Ilta oli naurun, puheensorinan ja hyvän ruuan täytteinen ja kertakaikkisen onnistunut. En ollut koskaan aiemmin syönyt etiopialaista ruokaa, joka tarjoillaan hieman happaman letun päältä suurella vadilla, jolle on koottu useamman henkilön annos. Siitä se syödään yksinkertaisesti käsin lettupalaan käärimällä. Ja minullehan sopi uuden ruokakulttuurin valloittaminen sen ollessa vielä niin maukasta ja hauskaa! Illan päätti kymmenkielinen syntymäpäivälaulu sekä Manuelan leipoma omenapiiras.
Illalla (tai yöllä... kello taisi olla 1h30) kotiin Montmartrelle saapui väsynyt mutta kertakaikkisen onnellinen 21-vuotias pohjoisen pariisitar. Kaikkien näiden elämäni tärkeiden ja ihanien ihmisten kanssa kelpaa ottaa vastaan uusi ikävuosi ja sen mukana uudet kujeet.
Kiitos. Merci. Thank you. Tack. Gracias. Grazie. Danke. Dzieki.
Tuhannet kiitokset kaikille, jotka olivat mukana tekemässä 21-vuotissyntymäpäivästäni niin onnistuneen ja ikimuistoisen. Olette kultaa kalliimpia <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti