Blogiarkisto

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulun (t)aikaa Pariisissa

Vaikkei maa täällä Pariisissa olekaan valkoisten nietosten peitossa, ei se estä kaupunkia  virittäytymästä joulutunnelmaan! Pariisissa on tällä viikolla nautittu hyisen kauniista säästä lämpötilan laskiessa reilusti nollan alapuolelle kirkkaiden öiden aikana. Kaupungin halki   pyöräillessäni toppatakkiin ja rukkasiin sonnustautuneena leijuu nenääni tuon tuosta joulukuusten perinteikäs aromi kun kuusia myydään jo lähes jokaisen kaupan ja kauppahallin edessä. Ilmeisesti täällä kuusi kannetaan kotiin jo hyvissä ajoin ennen joulua eikä vasta juuri ennen aattoa kuten meillä kotona. Iltasaikaan on aivan eri polkea kohti kotia jouluvalojen valaistessa tietä. Jokainen kaupunginosa on varustautunut omilla valoteoksillaan asukkaitaan ilahduttamaan. Täällä jouluvalot tosin ovat jotakuinkin erilaisia kuin Suomessa. Minulle on useampaan otteeseen tullut ennemminkin mieleen Amerikassa viettämäni joulu monine joulukuusineen, valonauhoineen ja -palloineen. Ei sentään yhtä yliampuvassa mielessä, mutta jokin tunnelmassa eroaa meidän pohjoisesta joulustamme. Erityisesti tämä tuli mieleeni nyt kahtena päivänä pyöräillessäni periferian (Pariisia kiertävän moottoritien toisella puolella eli keskustan ulkopuolella oleva alue) puolella La Défensella ja Nanterressa. Tiet lähiössä muistuttivat minua aivan Kalifornian bulevardeista joulukuntoon ehostettuina. Omalla tavallaan nostalgista! Täällä Pariisissa ei taideta harrastaa lainkaan ikkunakynttelikköjä, enkä toistaiseksi ole juurikaan nähnyt ihmisten koristavan ikkunoitaan joulun henkeen. Mutta vielähän tässä on aikaa, joten voi olla, että ihmiset vielä innostuvat. Näyteikkunat on tosin laitettu viimeisen päälle edustuskuntoon ja niitä on hauska katsella juoksulenkin lomassa liikennevaloja odotellessa. Juoksulenkeillä saa myös nuuhkia kastanjoiden paahteista tuoksua kaupustelijoiden paistellessa pähkinöitä kauppakärryihin viritellyissä pannuissaan lähes joka kadunkulmassa.






Pariisi on näin ennen joulua joulumarkkinoita pullollaan. Olen jo käynyt Champs Élyséen sekä La Défensen markkinoilla ja vielä ensi viikonloppuna on luvassa joulumarkkinat Eiffel-tornin kupeessa sekä norjalainen joulutori. Ja olisi niitä varmasti enemmänkin, mutta kaikkialle en taida ehtiä. Champs Élyséen joulumarkkinat levittäytyvät molemmin puolin bulevardia pitkänä kojurivistönä. Valikoima tosin on varsin suppea, sillä hetken käveltyään tuntuu, että kojut alkavat toistaa itseään; vin chaud, pretzel, crêpes, vohveli, makkara, vin chaud, pretzel... Kuulin useamman kehuvan La Défensen markkinoita ja suuntasimmekin sinne yhdesä Erasmus-ystävieni kanssa. Ensinnäkin jo itsessään La Défensen businesskortteli oli todella vaikuttava ja näkemisen arvoinen valtavien pilvenpiirtäjien kohotessa kohti taivasta joka puolella. Itse joulumarkkinatkin olivat businesskeskuksen ytimessä, minkä voisi ajatella olevan hyvin ristiriitainen kombo, mutta se ei häirinnyt tunnelmaa lainkaan. Nämä markkinat olivat paljon perinteisemmät ja monipuolisemmat kuin Champs Élyséellä ja mikä makuero vin chaudeissa olikaan! Keskustassa maistamani glögiversio oli lähinnä niin tujua, että se sai hiukset nousemaan pystyyn mutta La Défensella juoma oli aromikasta ja lämmittävää. Kuuman juoman lisäksi markkinoilta löytyi katukeittiöitä ympäri maailmaa, erilaisia juustoa (mm pestolla maustettua vihreää juustoa sekä laventelilla maustettua ja levällä värjättyä sinistä juustoa), erilaisia makkaroita, seimiasetelman figuureja, koruja, nougata, tryffeleitä ja paljon muuta! Itse sain vatsani täyteen jo maistiaisista ja samalla sain laajan kokemuksen eri tuotteista:)




 


Muutenkin joulun makuihin olen jo hieman päässyt virittäytymään Suomesta saamani piparkakkumaustepussin myötä. Olin ajatellut leipoa pipareita täällä paikallisille ystävilleni mutta voi olla, että se jää... Helsingin Sanomista tosin bongasin piparkakkuraakapalleroiden reseptin, joita voisin kokeilla ja näin tutustuttaa ystäväni lempimausteseokseeni. Tähän mennessä olen käyttänyt piparkakkumaustetta puuron seassa tuomaan aamurutiineihin hitusen joulun taikaa joulumusiikkia jammaillen ja chai-mausteista Kusmi Tean teetä siemaillen. Täältä Ranskasta löytyy myös hieman meidän piparkakkumaustettamme vastaava mausteseos Pain d'Épices, jolla maustetaan perinteinen samanniminen joulukakku, jota voi nyt joulun alla löytää kaikilta toreilta, leipomoista ja hyvin varustetuista ruokakaupoista. Tässä pain d'épices-seoksessa tosin on perinteisten mausteiden lisäksi kuminaa. Omaan makuuni se hieman särähtää, eikä siis ihan vedä vertoja perinteiselle versiolle. Grazista löysin paljon meidän piparkakkuamme muistuttavia keksejä, mutta maistettuani ostamaani hevospiparkakkua totesin, ettei se ihan sama kuitenkaan ollut. Ajattelin murustaa sitä puuro- tai jugurttiannoksia koristamaan ja tuomaan mukavaa tekstuuria ja makua.

                                        
Ensimmäisen adventin aamiainen koostui suuresta mukillisesta teetä, piparkakkumausteella maustetusta puurosta ja sharonista, jonka yhteydessä sain avata kummivanhemmiltani saadun adventtikalenterin ensimmäisen luukun. Tästä alkoi virallisesti joulunvietto!

Joulupuuroa ja glögiä voin rehellisesti myöntää kaipaavani. Puuroryynejä olisin tietenkin voinut pyytää tuliaisiksi, mutta ajattelin nyt kerryttäväni puurohimoni maksimiin täällä Pariisissa ja nauttivani siitä sitten täysin siemauksin kotiin jouluksi palatessani. Ranskassa tosin syödään ympäri vuoden riz au lait -vanukasta, joka muistuttaa hyvin paljon Riisifrutin riisivanukasta. Siihen olen pari kertaa syksyn aikana turvautunut riisipuurohimoni taltuttamiseksi. Riz au lait tosin on makeampaa ja vanukasmaisempaa kuin meidän riisipuuromme ja ennemminkin jälkiruoka. Paikallinen versio glögistä taas on monille tuttu vin chaud mutta omaan makuuni se ei ihan perinteiselle versiolle vedä vertoja (taidan näemmä olla hyvin perinteisiin ja tuttuihin joulumakuihin kiintynyt;) ). Uskon kuitenkin että Suomeen 17. päivä joulukuuta palatessani ehtiväni melko hyvin kyllästyttää glögikiintiöni tällekin joululle. 


Tähän aikaan vuodesta yksi ruokavalioni perustoista ovat sharon-hedelmät (tai kaki tai persimon, kasvatusmaasta riippuen). Eilenkin taisin syödä niitä neljä... Yleensä nautin hedelmät pelkiltään ja pidän niistä sellaisenaan niin paljon, että olen hieman vierastanut ajatusta käyttää niitä leivonnassa. Innostuin kuitenkin Maikin Mokomin -blogin chai-teellä maustetusta persimon-kakusta ja päätin kokeilla. Voi kuinka hyvää se olikaan! Mausteista, täyteläistä ja ihanan mehevä koostumus. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Parhaimmat hinnat näille kultaisille hedelmille täältä Pariisista olen löytänyt joiltain toreilta (jopa 0,50€/kg), mutta vielä edullisemmin niitä saattaa löytää metroasemien edustalla kaupusteleviltä hedelmämyyjiltä. Hymyn kera kysyessä saattaa irrota 5 kakia 4 sijaan. En tiedä, mistä myyjät hedelmänsä saavat ja kuinka he niitä niin edullisesti voivat myydä, mutta laatuun en ole vielä ollut pettynyt. Aseman edestä ne on kätevä nakata reppuun kotiin pyöräillessäni. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti