Halló frá Ísland

Terveisiä Islannista!

Nyt kun takana on palauttavat 15 tunnin yöunet, voi uusin silmin ja virkein mielin muistella takana olevaa huikeaa Islannin matkaamme. Matkalla ehti kyllä hyvin nukkua, eikä valtava unen tarpeeni johtunut itse matkan rasittavuudesta vaan rankasta paluulennosta. Lentomme lähti Reykjavikista klo 01 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja kolmen tunnin aikaeron takia laskeutuessamme klo 7.20 Helsinkiin jäi yömme kolmen tunnin mittaiseksi. Kompensoiville yöunille siis todella oli tarvetta.

Kauan odotettu matkamme tuohon saagojen, tulivuorten ja trollien luvattuun maahan alkoi maan pääkaupungista Reykjavikista. Nelihenkisen matkajoukkiomme kaksi jäsentä aikoivat viettää Islannin matkalla vain muutaman päivän ja tämän ajan me vietimme Reykjavikiin tutustuen. Olin syynännyt oikein huolella matkaoppaani parhaat tärpit pääkaupungin varalle ja jo heti ensimmäinen ravintolasuositus kirjasta osui nappiin. Mitä nyt osoite oli vaihtunut mutta paikallisen avun siivin löysimme tiemme perille. Kyseinen ravintola oli Íslenska barinn, joka sijaitsi keskustassa pääkadun yhdellä sivukujalla. Aion pyhittää Islannin ruokakokemuksille ihan oman kirjoituksen, joten en nyt syvenny asiaan sen enempää. Kaiken kaikkiaan löysimme Reykjavikissa aivan mahtavia ruokapaikkoja ja kahviloita ja meille ehti jo kehittyä ehdoton suosikkien joukko. Matkaoppaan ravintolasuositukset olivat onnistuneita mutta saimme myös Reykjavikin kohdalla huomata ruokapaikkojen turn-overin ja vaihtuvuuden tekevän tepposia tuon tuosta. 

Reykjavikissa majoituimme huoneistossa aivan keskustan katedraalin tuntumassa. Sijainti oli loistava, sillä olimme hieman sivussa keskustan vilskeeltä mutta sinne kaivatessaan ei tie ollut pitkä. Reykjavikissa hotellit ja majoittuminen yleensäkin on todella kallista, joten hyvän majoituksen löytyminen ei ollut mitenkään itsestään selvyys. Korkea hintataso näkyi myös muilla osa-alueilla. Ruokakaupoissa saattoi olla todella suuria hintaeroja (Kannattaa ehdottomasti asioida Bonuksessa tai Nettossa ja kiertää 1011 suosiolla kaukaa. 1011 on kyllä laajasti auki mutta hinnat ovat moninkertaiset Bonukseen verrattuna.) ja illallisaikaan pääruokien hinnat olivat lähes kaikkialla todella korkeat. Lounashinnat olivat kohtuullisia ja yleensä söimmekin hyvän lounaan ja illalla sitten kevyemmin.

Reykjavikissa oleillumme oli kaiken kaikkeaan rentoa ja nauruntäyteistä. Emme ottaneet mitään To do -listaa, jonka perässä olisimme hiki hatussa juosseet vaan katsoimme päivä kerrallaan, mitä mieli teki ja mitä kaupunki toi tullessaan. Elimme ehkä hieman liiankin päivässä, sillä yrittäessämme varata päivämatkoja Reykjavikin ulkopuolelle olivat kaikki jo täynnä. Jos siis mielii esimerkiksi Blue Lagooniin käymään (tosin olen monilta kuullut sen olevan sekä törkeän kallis että aivan tupaten täynnä ihmisiä; kaukana leppoisasta kylpyläkokemuksesta siis) on hyvä varata matka jo hyvissä ajoin. Itse olisin halunnut vuokrata auton ja lähteä tutkimaan lähiympäristöä jo noina ensimmäisinä päivinä, mutta auton vuokraaminen Reykjavikista on todella kallista ja sopivia bussimatkoja ei enää löytynyt. Näin ollen päädyimmekin viettämään koko ensimmäiset kolme päivää vain pääkaupunkia ihastellen. Eikä se meitä niin haitannut, onhan Reykjavik todella mukava kaupunki! Erityisesti suosittelen käymään Harpan musiikkitalossa ja sataman Saga-museossa, josta saa kattavan kuvan Islannin mielenkiintoisesta ja tarujen täyteisestä historiasta.

Aamulenkki meren rannassa käynnisti siskokset hyvin uuteen päivään Reykjavikissa

Reykjavikissa oli paljon seiniin tehtyjä upeita maalauksia. Ja kissoja. Niitä oli joka ikkunalla ja katon kolossa.

Kun puolen matkaryhmästämme oli aika suunnata jo kotiin jatkui meidän siskosten matka islantilaisen ystäväni luo Reykjavikin toiselle laidalle. Hänen kyydissään pääsimme valloittamaan läheisen Mt Eslan sekä ihailemaan lähistön laava-alueita sekä kuulemaan yhtä jos toistakin islantilaisten elämänmenosta. Pääsimme myös kurkistamaan islantilaisen pienlapsiperheen elämään kolmi- ja puolivuotiaan juoksennellessa jaloissa 7 viikkoista hoidellessa. 

Onneksemme satuimme olemaan kaupungissa myös Islanti-Ranska pelin iltana ja olimme muiden mukana keskustassa kannustamassa Islannin poikia voittoon. Tällä kerralla se ei vain riittänyt mutta tunnelma kaupungilla pelin jälkeen hienon kamppailun johdosta oli kuitenkin hilpeä. Yhteishenki keskustassa oli käsinkosketeltava ja jokainen islantilainen oli ylpeä maan suorituksesta kisoissa. Aurinko helli kannattajia täydellä teholla ja pelin jälkeen illan viilentyessä (mutta ei hämärtyessä näin yöttömän yön aikaan) baarit ja ravintolat täyttyivät pelipaitaan ja villapaitaan pukeutuneista kannattajista.

Saimme ystävältäni auton lainaan yhdeksi päiväksi ja suuntasimme maanantaina Reykjavikista etelään roadtripille 1 tietä pitkin. En ole manuaaliautoa ajanut sitten autokoulun, mutta löimme siskoni kanssa viisaat päämme ja tietomme yhteen ja lähdimme rohkeasti matkaan. Jotkin asiat muistuivat mieleen vasta kantapään kautta (kuten että 12% mäkeä ei pääse ylös 5 vaihteella...) mutta pääsimme hienosti ja turvallisesti perille. Niin auto kuin matkustajatkin säilyivät ehjinä ja naarmuitta. Onneksi Islannin teillä ei liikenne ole päätä huimaavaa, joten hieman mietiskelevillekin kuljettajille löytyi tilaa.

Roadtripimme päämääränä oli etelässä sijaitseva Vík-kylä. Tai ennemminkin sen vieressä sijaitseva musta laavakiviranta, Reynisfjara, sillä ystävämme kertoivat, ettei itse kylä niin erikoinen ollut ja rajoitetun aikataulunne takia meidän täytyi priorisoida ronskilla otteella. Ennen mustalle rannalle pääsyämme pysähdyimme kahdelle 1 tien varrella sijaitsevalle vesiputoukselle: Seljalandsfossilla ja Skógafossilla. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että emme todella olleet ainoita näille putouksille löytäneistä, mutta kyllä niiden suosion ymmärtääkin. Molemmat ovat helposti lähestyttäviä ja todella upeita. Ne näkyvät jo 1 tielle asti, joten niiden ohi on vaikea ajaa huomaamatta. Meihin ensikertalaisiin molemmat tekivät suuren vaikutuksen ja mahduimme hyvin mukaan ihastelemaan. Vesiputouksista roiskuva vesisumukin oli sopiva virkistys autossa istumisen jälkeen.

Seljalandsfoss putouksen takaa nähtynä

Skógafossin päälle kiivetessä saattoi ihailla putouksen alkua aitiopaikalta

Näiden kahden vesiputouksen välille jää vuorten syleilyyn kätkeytyvä maauimala Seljavallalaug. Uima-altaan löytää kun kääntyy 1 tieltä pohjoiseen tielle nro 242. Noin kilometrin ajomatkan jälkeen saavuimme parkkipaikalle, josta kävelimme muutaman sata metriä uimapaikalle jokea seuraten. Uima-altaassa on kolme valettua seinää viimeisen päädyn rajoittuessa vuoren seinämään. Altaan vieressä oli pieni rakennus, jossa saatoimme vaihtaa vaatteet. Vesi oli lämmintä, mikä sopi meille oikein hyvin päivän muuten ollessa hieman viileä.

Pulikoinnin jälkeen suuntasimme vielä jokea eteenpäin ja ylös vuorille lounastamaan. Pysähdyimme alkumatkasta Hveragerðin kylässä sijaitsevaan leipomoon, josta hankimme lounasevääksi laavakiveltä näyttävää eväsleipää. Edes islantilainen ystävämme ei meille osannut kertoa, mistä leivän väri oli peräisin mutta oikein hyvältä se maistui.

Roadtripillämme aika hujahti niin nopeasti, ettemme lopulta ehtineet Golden Circlelle lainkaan. Päätimme kuitenkin yhteistuumin, että mieluummin nautimme siitä mitä ehdimme kuin että kaahaisimme nähtävyydestä toiseen kieli vyön alla. 12 tuntia tien päällä tuntui kun viimein illalla pääsimme ojentamaan jäsenemme sängyn pohjalle. Ei kulunut montaa minuuttia ennen kuin molemmat jo matkustivat höyhen saarilla.

Matkamme pohjoiseen Akureyrin kaupunkiin starttasi jo aikaisin tiistaiaamulla rinkat selässä talsiessamme paikallisbussipysäkille. Sellainen vinkki seuraaville Reykjavikiin matkustaville, että paikallisbussissa voi maksaa vain käteisellä ja sen on oltava tasaraha. Bussissa on vain lipas, jonne raha pudotetaan ja mikäli setelisi on isompaa sorttia, menee loppu linja-autoyrityksen hyväksi... Seuraavassa pitkän matkan bussissa onneksi sai maksaa myös kortilla ja vaihtorahatkin sai. Bussimatka Reykjavikista Akureyriin kesti yhteensä kuusi ja puoli tuntia, mutta onneksi matkalla pidettiin useita vessataukoja ja yksi pidempi lounastauko. Maisemat olivat upeat matkatessamme halki maan länsirannikon ja matka taittui varsin rattoisasti niitä ihaillessa ja matkalukemiseen uppoutuessa.

Perillä Akureyrin asemalla meitä odotti Pólar Hestar -tallin omistaja. Tallille oli Akureyrin keskustasta vielä 40 kilometrin matka autolla. Samassa linja-autossa oli ollut myös kaksi saksalaista, jotka olivat myös tulossa samalle vaellukselle kanssamme. Kaiken kaikkiaan ryhmässämme oli 11 henkilöä, joista 6 oli saksalaista, 1 italialainen, 2 ruotsalaista sekä me kaksi Suomesta. Saimme siis hyödyntää koko kielirepertuaariamme italialaisen vielä puhuessa ranskaa. Kokoonpano vaelluksellamme oli todella onnistunut ja oli ihanaa päästä kuulemaan eri ihmisten tarinoita ja kertomuksia omista maistaan, matkoistaan ja kokemuksistaan. Ryhmämme nuorin oli 11-vuotias saksalaistyttö ja vanhimmat olivat 60-vuotiaat ruotsalaisnaiset, eli ikähaarukkakin oli varsin laaja. Mutta yhteiset kiinnostukset ja samanhenkinen asenne tekivät yhteiselosta todella sujuvaa ja rattoisaa.

Vaelluksemme kesti yhteensä 6 päivää, joista 4 oli ratsastuspäiviä. Tukikohtamme vaelluksen aikana oli koko ajan sama eli palasimme joka ilta takaisin tallille. Pääsimme joka päivä nauttimaan Islannin luonnon eri maisemista islanninhevosen selästä ratsastaessamme niin vuonon viertä, vuorilla, jokilaaksossa kuin soillakin. Talli sijaitsi Islannin pisimmän vuonon, Eyjafjörðurin, rannalla, joka on yhteensä 66 kilometriä pitkä. Vaikka kävimme vuonon rannalla useana päivänä iheilemassa, emme onnistuneet kertaakaan bongaamaan vuonoon nousseita valaita. Lampaita ja lehmiä näimme senkin edestä. Nämä kaverukset olivat selvästi pienempiä kuin lajitoverit täällä Suomessa. Lieneekö olla eri rotuja vai pitääkö Islannin ilmasto vain niin pienikokoisena?

Aamumme starttasivat yhteisellä aamiaisella päärakennuksessa. Tarjolla oli monenlaista leipää ja hapanmaitoa, jota islantilaiset syövät tavallisesti fariinisokerin kanssa. Aamiaisella teimme itsellemme myös lounaseväät, jotka pakkasimme satulalaukkuihin jossain ratsastuksen tauolla nautittavaksi. Vaellusoppaamme, jotka olivat kaksi saksalaista kesäksi Islantiin tullutta tallityöntekijää, valitsivat meille kertomamme kokemuksen ja taidon perusteella hevoset joka päivälle. Yhteensä tallilla asusti  yli 150 hevosta, joten valinnanvaraa oli. Pääsimme joka päivä ratsatamaan uudella hevosella, mikä oli mukavaa hevosten erilaisten askeltahtien ja luonteiden takia. Kaikki islanninhevoset eivät tosiaankaan ole yhtä innokkaita tölttääjiä, toisin kuin olin luullut.

Ratsastimme päivittäin suurinpiirtein aamukymmenestä iltapäivä neljään tai viiteen. Lounaan söimme jossain matkan varrella hevosten laiduntaessa vieressä. Kuinka ihanaa olikaan lounaan jälkeen oikaista itsensä aurinkoiseen heinikkoon ja ottaa pienet torkut ennen kuin matka taas jatkui pitkin Islannin upeita maisemia. Vaellusoppaamme kertoivat meille tarinoita matkamme varrelle osuineista kohteista ja valaisivat tietämystämme paikallisten tavoista ja perinteistä. En ollut tiennytkään Islannissa vallitsevan todella vahva usko menninkäisiin ja peikkoihin. Meille kerrottiin, että 50% islantilaisista uskoo näihin olenetoihin ja 70% eivät kiellä niiden olemassa oloa. Hallituksessakin istuu menninkäisministeri, jonka on oltava henkilö, joka pystyy olentoja näkemään ja heidän kanssaan keskustelemaan. Me tavalliset ihmisethän emme niitä näe. Menninkäisten asumuspaikkoja on Islannissa paljon ja ne on kartoitettu, jotta ne voidaan huomioida mm uusien rakennusprojektien kohdalla. Mikäli esimerkiksi suunnitellun tien kohdalla on menninkäisten asumus, tulee tiehen siihen kohtaan mutka, jotta asumus jätetään rauhaan. Pääsimme itsekin ratsastamaan Valley of the elvesin eli menninkäisten laakson läpi, joka oli yksi alueen suurimmista menninkäisten asumuspaikoista. Sade kuitenkin ajoi meidät melko pian tiehemme tästä tarunomaisesta laaksosta. Liekö ollut menninkäisten toive ajaa meidät tiehemme, sillä hetken päästä tallille saapuessamme paistoi taas aurinko täydeltä terältä...

Päivän ratsastuksen jälkeen oli kahvituokion aika. Saimme joka päivä toinen toistaan parempia piiraita ja kakkuja, jotka läheisen kylän leipomo oli loihtinut. Illan vapaina tunteina ennen illallista oli hyvin aikaa kävellä upeissa maisemissa, joogata vuoren rinteellä (yksi saksalainen vaelluksellamme oli juuri matkalla Balille joogaopettajakoulutukseen, joten sain nauttia hänen ammattitaitoisesta ohjaistuksestaan), kirjoitella postikortteja, lukea tai vain nauttia pohjoisen Islannin rauhasta. Kahtena päivänä kävimme myös läheisen kylän maauimalassa, josta oli upeat näkymät vuorille ja yli vuonon. En varmasti koskaan ole nähnyt niin hienoja uimalamaisemia. 

Sunnuntaina vaelluksen jo kääntyessä kohti loppuaan pääsimme ihailemaan lähellä Akureyrin kaupunkia sijaitsevia Jumalten putouksia, Goðafossia. Tarinan mukaan mies, joka päätti Islannin kääntyvän kristinuskoon, Þorgeirr Ljósvetningagoði, heitti tähän putoukseen omat pakanajumalten patsaansa päätöksensä vahvistukseksi. Paikka oli upea päätös uskomattomalle viikollemme Islannin luonnossa. Vielä ennen lentoamme Reykjavikiin ehdimme käydä nauttimassa lounasta Akureyrin keskustassa. Akureyrin lentokenttä, josta lentomme lähti, oli niin pieni, ettei sisämaan lennolle tarvinnut saapua kuin puoli tuntia ennen nousua, eikä turvatarkastuksesta tai laukkutageista ollut tietoakaan.

 Matkamme Islannissa oli kertakaikkisen upea kokemus. Ehdimme nähdä paljon ja kokea monenlaista, mutta paljon jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa. Islantiin on kyllä vielä palattava. Maa on aivan mahtava.

Takk fyrir Ísland!