Lähtötohinoiden keskellä

Ja minä kun luulin, että vaihtovuoden haasteet loppuisivat ranskan B2-tason kielitodistuksen saamiseen. No ei aivan niinkään… Viime viikkojen ja kuukausien aikana on kyllä saanut painiskella jos jonkinmoisten ongelmien kanssa. Ongelmien, joita en ollut edes ajatellut voivani kohdata tai ylipäänsä olevan. Aikuisten maailma lyö vasten kasvoja välillä hieman turhankin suurella voimalla. Lähdön koko ajan lähestyessä suurin harppauksin alkaa paine kasvaa saada asiat kuntoon niin täällä kotimaassa kuin vaihtokohteessani. On hoidettava vakuutukset, lähetettävä joukko erilaisia todistuksia yliopistolle, hoidettava asuntoasiat kuntoon sekä Suomessa että Ranskassa, pakattava, tehtävä tutkimusta... Lista tuntuu varsin pitkältä. Mutta onneksi se myös vähitellen lyhenee. On vain otettava asia kerrallaan hoitoon ja elettävä päivä kerrallaan. Päivä kerrallaan –eläminen on todella ollut nyt ajankohtaista. Yleensä minulla on tapana suunnitella päiväni ja viikkoni varsin tarkasti jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta nyt asuntoesittelyiden, uusien asiakirjavaatimusten ja kirjamyyntien myötä on päiviin ollut pakko jättää paljon joustovaraa. Hieman kummalta se on tuntunut mutta samalla varsin vapauttavalta. Ei sitä aina tarvitse tietää seuraavan päivän ohjelmaa minuutin tai tunnin tarkkuudella illalla nukkumaan mennessä.

Sain tällä viikolla järjestetyssä Erasmus-vaihtoinfossa huomata oman yliopistoni olevan todella tiukka byrokratian suhteen verrattuna muihin jopa Pariisissa sijaitseviin kouluihin. Omassa Université Pierre & Marie Curiessa täytyy olla jokainen asiakirja juuri eikä melkein oikein täytetty ja ajallaan. Mistään ei jousteta. Toisaalta sen ymmärrän, onhan kyseessä lääketieteellinen tiedekunta ja itsekin aloitan kliiniset opinnot sairaalassa, mutta pilkun viilaaminen tuntuu välillä vähintäänkin liioitellulta. Onhan kyse kuitenkin vain yhdestä vaihtovuodesta. Mutta kuten vaihtokoordinaattori luonnolla sanoi, paikalliseen byrokratiaan kannattaa alkaa suhtautua huumorilla. Ei sitä oikein muuten taida jaksaa. Ja vaikka toisinaan meinaa ennemmin itku kuin nauru nousta kurkkuun, uskon, että alun kamppailu tulee olemaan vaivansa väärti. Olenhan reilun viikon päästä muutamassa Pariisin! Itse vaihtovuoden ihmeellisyys meinaa unohtua tässä välillä hieman uuvuttavassa lähtöprosessissa. Toisinaan täytyykin ottaa etäisyyttä ja katsoa asioita hieman laajemmasta perspektiivistä. Lähtörumba vaikuttaa olevan jo voiton puolella ja yliopistoon kirjautumiseni on enää yhtä vakuutuslomaketta vaille valmis. Yhteensähän näitä vakuutuslomakkeita on neljä. Näin vertailun vuoksi kerrottakoon, että muihin Pariisin yliopistoihin ei vakuutusta vaadita ollenkaan. Matkavakuutusta suositellaan… No olenpahan sitten turvassa!

Suureksi onnekseni ja helpotuksekseni asuvat hyvät ystäväni Pariisissa ja ovat luvanneet auttaa minua kaikissa alun järjestelyissä. Pääsenkin heidän luokseen asumaan pariksi ensimmäiseksi päiväksi vuokrasopimukseni alkaessa vasta syyskuun ensimmäinen päivä. He ovat jo tähän mennessä olleet minulle valtavan suureksi avuksi. Kävin heidän luonaan jo heinäkuussa heidän pienen tyttärensä Alicen ristiäisissä. Voin olla vain kiitollinen niin hyväsydämisistä ja auttavaisista ystävistä, jotka avosylin toivottavat minut tervetulleeksi kotimaahansa ja yrittävät parhaansa mukaan saada alun sujumaan pehmeämmin. Olen varma että Ranskaan päästyäni alkaa paikallinen elämä viedä mukanaan enkä ota turhia stressiä siitä, etten ole liiaksi ehtinyt kaikkiin Pariisin mahdollisuuksiin tutustua. Onhan minulla vuosi aikaa! 

Kaikkien lähtöhärdellien keskellä aioin viimeiset päiväni nauttia täysin siemauksin kotimaastani, ystävistäni ja perheestäni. Syksy on aina ollut lempiaikaani ja on ihana nautiskella siitä vielä hetki täällä Helsingissä. Täytyy myöntää, että olo on hieman haikea kun se täytyy jo niin pian jättää taakseen. Lähdössä taitaa hankalinta olla juuri se, että tietää mitä taakseen jättää, muttei vielä ole aavistustakaan siitä mitä edestään tulee löytämään. Sinne olen kuitenkin päättänyt sukeltaa avoimin mielin ja hymyssä suin!