Blogiarkisto

tiistai 30. elokuuta 2016

Mon premier jour en école

Heräsin tänään 6.30, jotta varmasti ehtisin hyvissä ajoin klo 8 alkavalle luennolleni l'hôpital Saint-Antoinen kampuksella. Olin katsonut, että kahdella metrolla matkaan kuluisi reilu 40 minuuttia, joten lähdin kotoa jo seitsemältä. Olin edellisenä päivänä kulkenut lähileipomoni ikkunan alta ja ihaillut heidän patonkejaan päättäen, että ensimmäisenä koulupäivänä nappaisin sellaisen matkaan ja söisin metrossa. Mutta minä höppänä! Eiväthän ranskalaiset syö täytettyjä patonkeja aamuisin, ne tulevat myyntiin vasta myöhemmin aamupäivällä. Leipomon pitäjä katsoikin minua varsin kummastuneena kysyessäni sandwichin perään. Siispä nappasin mukaani croissantin ja suuntasin kohti metroasemaa.


Matkalla osui silmääni kuitenkin vélib'-asema. Tarkistin eilen ostamani lipun ja kyllä vain, päivän lippu oli vielä voimassa. Leimasin siis passe navigoni koneeseen ja hyppäsin pyörän selkään. Pyörällä polkien olin perillä paljon nopeammin kuin metrolla, jo alle puolessa tunnissa. Löysin siis itseni yliopiston ovilta jo puoli kahdeksan tuntumaan. Ovimies kyseli ihmeissään, minne mahdoin olla matkalla ja kerroin iloisesti, että luentoni alkavat kahdeksalta ja että tulin jo hyvissä ajoin löytääkseni varmasti perille ajoissa. Löysin luentosalin nopeasti ja istahdin odottamaan muita opiskelijoita. Siinä istuskellessani päätin vielä tarkistaa, että olin tosiaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Ja mitä kalenterissa lukikaan! 8h30! Olin siis saapunut vaatimattomat 60 minuuttia ennen opetuksen alkua... No mieluummin näin päin. En voi käsittää, miten se on mahdollista, luulin nimittäin tarkistaneeni ajan ja paikan monesti edellisenä iltana. Kaivoin siis laukustani Pariisin oppaani ja ryhdyin perehtymään nähtävyyksien historiaan muita odotellessani.


Aamun luennot olivat pneumologiaa ja kardiologiaa. Tapasin luennolla toisenkin Erasmus-vaihto-oppilaan, joka oli kotoisin Espanjasta. Hän käy vain osan kolmannen vuoden kursseista ja lisäksi neljännen vuoden kursseja, joten hän kuunteli vain ensimmäisen luennon. Liityinkin paikallisten lounasseuraan suunnatessamme läheiseen boulangerien ostamaan patonki+juoma+jälkiruoka -lounaspaketin. Sain kuin sainkin aamulla himoitsemani patongin;) Täällä ei ilmeisestikään ole lounasruokaloita sairaaloiden yhteydessä vaan läheiset ravintolat ja boulageriet tarjoavat opiskelijoille edullisempia lounaspaketteja suurinpiirtein viiden euron hintaan.

Tarte aux pommes

Iltapäivällä kuuntelimme nefro- ja urologian anatomian luentoa päivän mittaan tunkkaistuneessa luentosalissa. Luentojen seuraaminen sujui todella hyvin. Huomasin kuitenkin, että samanaikainen ranskankielisten muistiinpanojen kirjoittaminen ja kuuntelu aiheuttaa vielä hieman hankaluuksia. Uskon asian kuitenkin korjaantuvan vähitellen ja muistiinpanojen kirjoittamisen nopeutuvan. Päivän viimeinen luento peruuntui, sillä professori ei saapunutkaan paikalle. Luento siirtyi sen sijaan seuraavalle maanantaille klo 18-20. Tänään pääsin siis nauttimaan hieman lyhyemmästä koulupäivästä. Hyvästeltyäni uudet ystäväni hyppäsin metroon ja kävelin Bonne Nouvellen asemalta kotiin kauniissa auringon paisteessa. Lähdin vielä iltalenkille Pigallen metroasemalle yrittämään ostaa itselleni vuoden vélib'-korttia. Minulle selvisi, että se on kuitenkin tehtävä netissä, mikä taas ei onnistu ilman ranskalaista pankkitiliä... Vesiperää mukanani hilaten lähdin valloittamaan länsi-Pariisia juosten. Kävin pyörähtämässä Parc Monceaulla, josta löysin paljon muitakin sieluntovereitani iltalenkillään sekä muita pariisilaisia kauniista elokuun illasta nurmikoilla nauttien. Kävin vielä ihailemassa riemukaarta (Arc de Triomphe), josta näkyi myös Eiffel-tornin huippu. Kerrassaan upea näkymä ilta-auringossa. Hiki hatussa kotikukkulalleni kivutessani oli pakko vielä pysähtyä ihailemaan oman kotikirkkoni näkyä alkavassa illassa. Bonne nuit Paris. Pidän kotikaupungistani jo valtavasti, vaikkei se minua ihan helpolla koko ajan päästäkään.


maanantai 29. elokuuta 2016

Päivä Pariisin pyörityksessä

Oh là là, quelle journée j'ai passé moi! 

Viimeisen kesälomapäiväni aamu taisi olla enne loppupäivän sujumisesta... Päätin suunnata aamulenkilläni Bois de Boulognelle Pariisin länsi-reunalle ja käydä samalla katsomassa Montmartren hautausmaata. Katsoin kartasta suurpiirteisen reitin, vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin matkaan. Suuntani pysyi kurssissa aina Sacre Coeurille (joka siis on aivan kotini vieressä) saakka, jossa se jostain todella ihmeellisestä syystä kääntyi niin paljon hutiin, että kymmenisen minuutin kuluttua löysin itseni aivan jostain muualta kuin, mihin kuvittelin päätyväni. Olin onnistunut tekemään kokonaisen ympyrän Sacre Coeurin ympäri ja päätynyt oman lähimetroasemani Barbès-Rochechouartin viereen. Asema sijaitsee päinvastaisella puolella kotoani kuin Sacre Coeur... Noh. Ei muu auttanut kuin ottaa uusi suunta, joka minut onneksi tällä kertaa vei Montmartren hautasumaalle saakka. Kiertelin siellä aikani aluetta ihaillen kunnes pienen tihkusateen saattelemana lähdin jo juoksemaan kotia kohden, jonne lopulta löysin suorinta tietä.




Päivän seuraava etappini oli hankkia itselleni paikallinen matkakortti, Passe Navigo. Tallustin Poissonièren metroaseman palvelupisteeseen ja sain hankittua itselleni sekä matkakortin (hieman muokatulla sukunimella varustettuna) että viikon lipun. Kuukauden (73€) lippua en raaskinut ostaa kun viikonkin lipulle kertyi hintaa jo 22€. Toivon pääseväni pyörän selkään mahdollisimman pian, sillä vaikka metrot ovat varsin käteviä, on niissä myös huonot puolensa. Itselläni ei ole niissä kovinkaan turvallinen olo, eikä niiden siisteydessäkään ole suurta kehumista. 

Minulla oli tapaaminen (rendez-vous) paikallisen kurssikoordinaattorini kanssa l'hôpital Saint-Antoine- kampuksella. Tapaaminen oli puoli kahdelta, mutta olin paikalla jo hyvissä ajoin. Ehdinkin lounastaa läheisessä puistossa ja tutustua sairaalan alueeseen. Sairaala itsessään on kerrassaan upea, mutta me opiskelijat saamme tyytyä vieressä seisovaan varsin karun näköiseen kerrostalokompleksiin, jossa ainakaan tänään ei ollut ilmastointia nimeksikään. Tapaaminen jännitti minua aika paljon, sillä edellinen tapaamisemme heinäkuussa ei sujunut ihan niin mallikkaasti. Nyt olin kuitenkin varustautunut kaikilla mahdollisilla dokumenteilla, joita vain saatoin keksiä hänen kysyvän. Mutta istuutuessani toimiston penkkiin hymyili hän minulle maireasti ja pyysi saada nähdä läsnäolotodistukseni Helsingin yliopistossa. Pardon? En siis saanut paikallista opiskelijakorttiani tänäänkään. Olisihan se pitänyt arvata, etten minä nyt näin helpolla voinut päästä. Onneksi minulla kuitenkin on Suomesta saamani kansainvälinen opiskelijakortti, joka saa toimia apunani siihen saakka kunnes madame suvaitsee minulle paikallisen version luovuttaa. Onneksi olin jo hieman henkisesti varautunut johonkin tällaiseen, eikä se päässyt päivääni pilaamaan. Pääsin samalla katsastamaan huomisen luentosalit, joten voin rauhassa nukkua yöni tietäen tieni huomisaamuna.




Päivän seuraava operaatio oli pankkitilin avaaminen. En jaksa ihan kaikkia yksityiskohtia tänne sepustaa, mutta näin lyhyesti sanottuna kävin kuudessa eri pankissa eikä minulla vieläkään ole tiliä. Pariisissa täytyy pankkitili avata aina omaa kotia lähimmässä konttorissa (pourquoi?!), joten kolmessa konttorissa minua kehoitettiin menemään vielä seuraavaan ja seuraavaan konttoriin. Lopulta löytäessäni oikean paikan ei Pariisin asumistodisukseni kelvannut, koska se ei ollut heidän lomakkeensa. Olisihan se pitänyt arvata! Tässä vaiheessa en enää jaksanut ajatellakaan pankkeja, joten hyppäsin vélib'n selkään ja lähdin polkemaan kohti Latinalaista korttelia (quartier latin). Vélib'n eli Pariisin kaupunkipyörän käyttö on varsin helppoa. Nyt kun minulla on passe navigo, voin ladata kortille päivän, viikon tai vuoden lippuja. Ostin nyt ensin päivälipun, jolle kertyi hintaa 1,8€. Lisäksi minun täytyi vakuuttaa, että he saisivat ottaa tililtäni 150€, mikäli en palauttaisi pyörääni tai muita ongelmia ilmenisi. Pariisin pyörätiet ovat varsin toimivia ja pyöräilijöitä täällä on paljon, mutta liikenne on paikoin suorastaan kaistapäistä. Onneksi otin kypärän (casque) kotoa mukaan! Vélib'-pyörää saa käyttää 30 minuuttia ilmaiseksi, jonka jälkeen kertyy 1€ lisämaksua kutakin uutta puoltatuntia kohti. Kun pyörän palauttaa telineeseen, vilkkuu laite vihreänä, mikäli kaikki on kunnossa ja punaisena, jos jokin on vialla. Punainen valo merkitsee myös, että tililtäsi on veloitettu 150€ pantti. Ja arvatkaa vain vilkkuiko valo punaista kurvatessani Notre Damen lähellä sijaitsevaan pyöräparkkiin! Vaikka kuinka painelin nappeja ja tarjosin korttiani, irvaili punainen valo laitteessa takaisin. Qu'est-ce que j'ai fait!? Hätäännyksissäni soitin avustusnumeroon, josta toisella yrityksellä vastasi päivän ystävällisin parisienne, joka kertoi minulle pyöräni olevan väärin asetettu laitteseen ja satulasta nostamalla saan pyörän loksahtamaan paikalleen. Oh, merci madame! Vous m'avez sauvée!




Tässä vaiheessa olin todella jäätelön tarpeessa. Sain eräältä ystävältäni pitkän listan hänen suosikki ruokapaikoistaan Pariisissa ja näiden joukossa oli Île St-Lousilla sijaitseva Berthillon-jäätelöpaikka. Suuntasinkin kulkuni sinne ja valitsin listalta Nooran suosittelemat Caramel Beurre Salé sekä Fruit de passion. Que c'était délicieux! Aivan taivaallista! Jäätelö kourassa lähdin kävelemään kohti päiväni viimeistä etappia eli l'hôpital Pitié Salpêtrière -kampukselle. Minulla tulee olemaan opetusta täällä jo keskiviikosta alkaen ja halusin päästä tarkistamaan nämäkin kulmat ennen sitä. Täälläkin oli sairaala-alue upea ja mahtipontinen, mais non mademoiselle, lääketieteellinen tiedekunta on alueen vieressä sijaitseva harmaan tunkkainen kerrostalo. Noh, onneksi meillä on harjoittelut sentään sairaalassa!

 L'hôpital Pitié Salpêtrière

Yliopiston aulassa luentosalijakoa ihmetellessäni tuli pari ranskalaista opiskelijaa kysymään, josko he voisivat olla avuksi. Oui merci! He näyttivät minulle salit ja kertoivat paikallisesta opiskelijaelämästä. He kertoivat esimerkiksi, ettei opetus yleensä ole pakollista, mutta niiden olevan varsin hyödyllisiä. Helpottavaa sinänsä, sillä lukujärjestykseni on kutakuinkin koko vuoden 8h00-18h00 joka päivä lounastaukoa lukuun ottamatta. Toinen tytöistä oli toisen vuoden opiskelija ja toinen oli tipahtanut ensimmäisen vuoden karsinnoissa pois ja aikoi hakea Italiaan opiskelemaan ensi vuonna. Rupattelimme pitkät pätkät ja pääsin tutustumaan jo heidän ystäviinsäkin. He kutsuivat minut muutamiin juhliin ja vaihdoimme puhelinnumeroita ja facebook-tietoja. Usko ranskalaisiin alkoi taas nousta. Hyvillä mielin nousinkin metroon ja suuntasin kotiin. 

Nyt aion alkaa valmistautua henkisesti huomiseen ensimmäiseen koulupäivääni. Olo on hieman kuin ensiluokkalaisella, mutta enköhän minä siitä selviä. Selvisinhän tänäänkin, vaikka varsin monta estettä eteeni heitettiin.

Bonne nuit!


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ma nouvelle maison

Olen nyt ollut Ranskassa noin vuorokauden ja voin vain sanoa olevani kerrassaan ihastunut! Je suis tombée amoureuse! Kotini sijaitsee Montmartren kaupunginosassa aivan Sacre Coeurin kupeessa. Mitkä upeat maisemat sieltä avautuvatkaan! Asuntoni on taiteellisuudessaan ja omalaatuisuudessaan kerrassaan viehättävä ja pidän siitä jo valtavasti. Kotini on kaksio, jossa toinen huone on vihreäksi maalattu ja toinen räikeän punainen. Aivan ihana Pariisi-asunto! Varsinkin nyt kun sain vessakin toimimaan sujuu elämä täällä jo varsin kodikkaasti. Pönttö oli päässyt kesän aikana kuivumaan niin, että vetosysteemi oli juuttunut kiinni. Olin jo soittamassa paikalliselle putkimiehelle, mutta onneksi asia järjerjestyi omin päin. Tämä ehkä kuvaa varsin hyvin paikallista elämänmenoa. Pitää tietää, mitä vipua kääntää ja mitä nurkkaa kolauttaa, että asiat toimivat. 



Kaverikuva Alicen ja uuden Muumipeikon kanssa

Eilen kuljimme ystäväni Julien ja hänen pienen tyttärensä Alicen kanssa pitkin Montmartren (18e arrondissement paikallisittain) kujia ja portaita. Sacre Coeur ja samalla oma kotini sijaitsee kukkulan huipulla, joten portaita ja mäkiä kotiinpäin tullessa on ihan mukavasti. Sen sain todella tänään huomata ensimmäisellä aamulenkilläni juostessani takaisin Seinen ja Louvren luota. Ylämäessä osui vastaan sopivasti pieni leipomo, josta sitten nappasin patongin kainaloon ja sain mukavan hengähdystauon. Viimeinen kilometri ja viimeiset portaat sujuivat oikein hyvin patonki kainalossa. Maassa maan tavalla, eikös?



Eilen kierrellessäni helteisen Pariisin kujia ehdin jo löytää yhden jos toisenkin tarpeellisen osoitteen. Läheltäni löytyy yksi Pariisin parhaaksi patongin tekijäksi valittu leipomo. Quelle chance! Valitettavasti se ei näin sunnuntaisin ole auki, mutta nappasin sieltä eilen ensimmäisen illan kunniaksi suuren macaron-leivoksen. Ainakin leivoksen laatu oli lupaava patonkeja odotellessani. Löysin myös pesulan (laverie), joka tulee tarpeeseen, sillä minulta ei kodistani pesukonetta löydy. Onneksi hinnat olivat kohtuulliset (koneellinen 3,8€) ja ohjeet vaikuttivat selkeiltä. Pesuloiden käyttö on Pariisissa hyvin yleistä ja niitä löytyy monesta kadunkulmasta. Myös lähimmän supermarketin löysin ja sieltä kävinkin nappaamassa itselleni varsin ranskalaiset illallistarvikkeet: salaattia, hedelmiä, juustoa ja kanamunaa. Kaverina nautin vielä viimeiset Suomesta tuodut karjalanpiirakkani. Ruokahalu ei ollut suurin, mikä johtunee helteestä ja väsymyksestä. Illallista syödessäni alkoivat jo silmäluomet painaa niin, että kömmin kirkkaan punaiseen makuukammariini jo yhdeksältä. Kuumuus hieman häiritsi untani, mutta eiköhän siihenkin totu. 

 Löysin pienen Kusmi Tean putiikin, josta ostin purkin kaardemummalla ja kanelilla maustettua Boost-teetä

Paikallinen pesula

Ensimmäinen illalliseni omassa kodissa

Tänään on taas uusi päivä ja aikaa tutustua paremmin kotikaupunkiini. Ajattelin käydä tutustumassa paikalliseen kiipeilyhalliin ja illalla menen varmaan Julien, Sèbastianin ja Alicen luo illalliselle. Pankkitilin avaus, puhelinliittymän osto ja muut hoidettavat asiat saavat odottaa huomiseen, sillä tänään eivät toimistot ole auki. 

 Maisemia aamulenkiltä

Bonne journée!

perjantai 26. elokuuta 2016

Tunnelmia lähtökuopista ja cannelé-resepti

Huomenna se koittaa! Klo 9.20 on aika kivuta Finnairin koneeseen kohti Pariisia ja jättää Helsinki ja muu Suomi oman onnensa nojaan koko loppuvuodeksi. Ja mikä jännittävintä, on itse hypättävä pää edellä kohti tuntematonta ja toivottava, että siivet kantavat. 

Tähän mennessä on lähtötunnelmaa hieman varjostanut ahdistus kaikesta byrokratiasta ja hoitamattomien asioiden listasta. Nyt olen saanut kaikki ne asiat, mitä vain ennalta voi hoitaa, kuntoon. Niin asunnot, vakuutukset kuin muutkin yliopistolle tarvittavat asiakirjat. Jäljelle onkin jäänyt vain vatsan pohjassa pulputtava odottava ja innostunut jännitys, joka saa suupielet nousemaan korviin ja kehon lähes kiemurtelemaan innostuksesta. En oikestaan tiedä ollenkaan, mikä minua siellä Ranskassa odottaa, mutten ole edes halunnut maalailla liian suuria pilvilinnoja tai muita kuvitelmia. Todellisuus ei kuitenkaan tule vastaamaan niitä. Olen päättänyt vain heittäytyä siihen, mitä eteeni tulee ja olla lannistumatta pienistä, tai suuremmistakaan, takaiskuista. Olen henkisesti varautunut siihen, että ranskalaiset voivat olla hieman hankalia ja ettei oman henkisiä ihmisiä välttämättä löydy heti ensimmäisenä päivänä. Uskon, että avoin ja utelias mieli sekä positiivinen asenne vievät tälläkin osa-alueella varsin pitkälle.


Pakkaus on varsin hyvällä mallilla, niinkuin ehkä edellisenä päivänä olisi hyvä ollakin. Otan mukanani vain yhden matkalaukun, sillä äitini tulee jo parin viikon päästä kylään ja tuo sitten toisen tullessaan. Painiskelin pakkausteni lomassa jo villasukkien ja toppatakin kanssa kunnes vilkaisin Pariisin sääennustetta, joka näyttää lähes joka päivälle +30C. Siispä untsikka vaihtui bikineihin. Olen kuitenkin kuullut, että Ranskan rakennustekniikka on varsin eri tasolla kuin täällä Suomessa, joten lämpimillekin vaatteille löytyy käyttöä sitten talven mittaa. Vuokranantajani hieman varoitteli, että nurkissa saattaa tuulla ja villasukat on hyvä ottaa mukaan. No, onneksi nukun paremmin hieman viileässä!

Oma pakkailuni on ollut hieman haastavaa monien urheiluvarusteiden myötä. Olen menossa syyskuun loppupuolella ranakalaisen ystäväni kanssa Disneyland Puolimarathonille, joten juoksutamineet ovat tietenkin mukana. Myös uinti- ja kiipeilyvarusteet on pakattu, ja toivonkin pääseväni jo pian tutustumaan Pariisin sisäkiipeilyhalleihin ja ennen kaikkea lähistöllä sijaitsevaan Fountainebleu-metsään, josta eräs ystäväni väitti löytyvän maailman parhaat boulderpaikat. Tästä on mentävä ottamaan selvää! Joogamaton päätin nyt kuitenkin jättää Suomeen... Hyvä, että nämä edellisetkään mahtuvat mukaan.

Tässä muutama mainitsemisen arvoinen mukaani pakkaama matkatavara:

Kaikki tärkeät asiakirjat printattuna

Päätin kaiken varalta printata kaikki mahdollisesti tarvitsemani asiakirjat aina vakuutus- ja kielitodistuksista ja passikopioista alkaen. Eräs Pariisissa tärkeä asiakirja on asumistodistus, jota kuulemma tarvitaan monissa paikoissa. Sen onneksi sainkin vuokranantajaltani. Toinen Ranskaan muuttavan must-listalta löytyvä on pankkitili, jota ilman ei juuri mitään voi ostaa tai hankkia. Sen voin kuitenkin avata vasta Ranskassa ollessani, joten esimerkiksi puhelinliittymää en ole voinut vielä ostaa. 


Lempilehteni sekä matkaopas

Utsemagasinet, Glorian ruoka&viini sekä Mondon matkaopas. Eiköhän näillä jo aika pitkälle pääse. Päätin uppoutua näihin tarkemmin lentokoneessa suunnatessani kohti Pariisia.


330 valokuvaa 

Tilasin Ifolorilta vuosien mittaan kertyneitä onnistuneimpia otoksia, joiden avulla voin Ranskan maallakin palata ihanien muistojen pariin. Määrä pääsi tosiaan paisumaan varsin suureksi, mutten millään onnistunut karsimaan mitään pois. Kuviin on tallentunut tärkeimpiä ihmisiä, tapahtumia ja tunnelmia niin täältä koti-Suomesta kuin matkoiltakin. Niistä on varmasti apua myös mahdollisen koti-ikävän iskiessä. 


Stockmannin karjalanpiirakoita

Nämä ovat suurinta herkkuani ja ehdottomasti kestotoiveena Suomesta saapuville vierailleni. Myös Fazerin piirakat kuuluvat suosikkeihini. Saa nähdä, kuinka elämä ilman karjalanpiirakoita Pariisissa sujuu. Voisi kuitenkin kuvitella, että paikallisilla herkuilla pärjää varsin pitkälle ja jouluna pääsen taas Suomeen nautiskelemaan paikallisista herkuista. Voikin olla, että tieto siitä, ettei jotain voi saada tekee siitä niin vastustamattoman.



Suomi-herkkuja

Aion vielä lentokentältä ostaa suklaata, salmiakkia, lakritsia ja kaardemummaa. Niitä voi sitten tarjota uusille tuttavuuksille ja tuudittaa mahdollista omaa koti-ikävää. Kaardemumma on varsin ehdoton raaka-aines, mikäli mielii leipoa korvapuusteja, sillä Ranskasta kyseistä maustetta on hieman vaikempaa löytää. Ajattelin maustaa sillä myös aamupuuroani jokapäiväisten korvapuustien puuteetta korvatakseni.


Minulla ei ole uunia asunnossani Pariisissa, joten olen nauttinut viime päivinä leipomismahdollisuuksista täällä kotona oikein olan takaa. Viimeisimmäksi leivoin jo suuren suosion saavuttaneita bordeauxlaisia cannelé-leivoksia, joiden reseptiä minulta on monesti kyselty. Cannelét ovat pieniä rommilla ja vaniljalla maustettuja kakkusia, joiden koostumus on todella mukava. Päätinkin nyt huomenna koittavan Ranskan matkani kunniaksi sen täällä jakaa. Luulen, että tästä eteenpäin reseptini keskittyvät enemmän hellalla valmistettaviin ruokalajeihin, joten tällä reseptillä on hyvä päättää Suomen kesäni ;)

Les cannelés

-1/2 l maitoa
-250g sokeria
-100g vehnäjauhoja
-2 kokonaista kananmunaa
-2 kananmunan keltuaista
-2 rkl rommia
-1 rkl vanilja-aromia
-50g voita

Kuumenna maito ja voi kattilassa kiehuvaksi. Sekoita sillä aikaa toisessa kulhossa sokeri, jauhot ja kananmunat taikinaksi. Lisää kuuma maito ohuena vanana kaataen koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää vanilja ja rommi ja laita yöksi jääkaappiin tekeytymään. 
Kuumenna seuraavana päivänä uuni 250C. Ota cannelé-vuoat (tähän voisi varmasti käyttää jotain toisiakin vuoksi. Kaikilla tuskin löytyy kaapin perältä juuri cannelé-vuokia) esiin ja täytä vuoat 2/3 täyteen. Laita vuoat uuniin 10 minuutiksi. Laske sen jälkeen lämpötilaa 180C ja pidä leivoksia uunissa vielä 45 minuuttia (tai leivostesi koosta riippuen, kunnes ovat kypsiä). Anna jäähtyä ja nauti!


Nyt on kuitenkin suunnattava vielä nukkumaan, että ehdin edes muutaman tunnin nukkua ennen huomista matkaani.

À bientôt!



maanantai 22. elokuuta 2016

Ruokavinkkejä vaeltajille

Vaellukset ovat fyysisesti raskaita suorituksia, eikä ruokien laadusta kannata luonnossa tinkiä. Ruokien keveys on tärkeää varsinkin kun kyseessä on useamman päivän reissu, sillä kaikki on jaksettava kantaa itse mukana. Monille tuleekin ensimmäisenä mieleen energiarikkaat mutta usein ei-niin-makoisat pussiruuat, pähkinät ja energiapatukat, jotka ovatkin keveytensä ja helppoutensa suhteen varteenotettavia vaihtoehtoja. Itse kuulun kuitenkin siihen vaeltajien luokkaan, joka haluaa nauttia maukasta ja ravitsevaa ruokaa myös ulkona luonnossa. Hieman se vaatii ennakkovalmisteluita ja suunnittelua, mutta voin taata, että maistuva ja monipuolinen illallinen hiihto-, kiipeily- tai vaelluspäivän jälkeen on ehdottomasti kaiken sen vaivan väärti. 


Lämmin lounas on osoittautunut omien kokemusteni pohjalta parhaaksi vaihtoehdoksi. Osa jaksaa painaa päivän matkan nöttepauseilla eli erilaisia energiapaukoita ja välipaloja syöden, ja vasta illalla leirissä keittävät lämpimän ruoan. Itselleni energiapatukat ovat kuitenkin toimivia ratkaisuja vain välipaloina, eivät kokonaisen lämpimän aterian korvikkeina. Ilman ns kunnon ruokaa saattaa vatsa tulla kipeäksi ja olo käydä tönköksi. Myös pureskeluvoimani tuntuvat ehtyvän patukkaa nakertaessa. Olenkin päätynyt lähes poikkeuksetta keittämään lounaaksi jonkun keveähkön ja helppotekoisen ruuan, jolla jaksaa hyvin iltaan asti. Ruuat kannattaa pakata valmiiksi annospusseiksi ja tehdä esimerkiksi pilkkomiset jo etukäteen, jotta lounaan valmistus sujuu mahdollisimman sukkelaan. Lounaan keittelystä saa myös mukavan tauon päivän aktiviteettiin.


Vaikka mielestäni kokonaisia aterioita ei kannata korvata naposteltavilla, on erilaisia välipaloja hyvä pakata aina reilusti mukaan. Ruokamääriä arviotaessa kannattaa yleensäkin aina mieluummin laskea yläkanttiin, sillä mikään ei ole kurjempaa metsässä kuin kurniva vatsa. Herkkuja varaan myös aina mukaan matkaa piristämään. Omia suosikkejani välipaloina ovat erilaiset patukat, joista suosikkeina mainittakoot CliffBar, Nakd,  ja Bounce, pähkinät, kuivatut hedelmät ja siemenet. Itselläni on tapana tehdä minicrip-pusseihin omia sekoituksia suosikeistani ja paloitella mukaan myös tummaa suklaata.

Mausteita kannattaa pakata vaellukselle mukaan. Ne eivät paina paljoakaan ja niillä saa yksinkertaisiinkin ruokiin mukavasti makua. Oma jo vakiintunut aamiaspuuron tuunauskikkani on cashewpähkinävoi, kaneli ja kaardemumma. Muita omia suosikkimausteitani ovat curry, savuparika, kuivatut yrtit, kurkuma, suola ja pippuriseos. Viileämmillä keleillä kannattaa mukaan ottaa myös paketti sulatejuustoa, jolla saa ruokiin tayteläisyyttä. Myös valmiita pussiruokia tai risottoseoksia voi jatkaa omilla mausteilla tai raaka-aineilla ja saada niistä sitä kautta maukkaampia.


Olen kuivattanut itse ruokaa vain yhdelle vaellukselleni vuosia sitten. Silloin meillä oli partioporukan kanssa oikea ruokakuivuri käytettävissä ja kuivaus sujui näppärästi koneella huristellen. Viime vuosina en ole kuivuria saanut käyttööni ja olenkin usein käyttänyt valmiiksi löytämiäni kuivattuja raaka-aineita kuten sieniä, papuja, linssejä, vihanneksia ja hedelmiä. Täytyy myöntää, ettei kuivurin puuttuminen itsessään ole mikään syy olla kuivattamatta, sillä aivan tavallista uuniakin voi hyvin käyttää ruokien kuivattamiseen. Uuni säädetään n 50C ja uunin luukku jätetään raolleen, jotta kosteus pääsee uunista pois. Ehkä siis suurempi syy valmiiden tuotteiden ostamiseen on ollut ajan puute. Toivon ehtiväni ensi vaellukselle kuivattamaan enemmän ruokia itse, sillä se on hauskaa, edullisempaa ja silloin saa juuri oman makunsa mukaiset raaka-aineet kasaan. 

Periaatteessa mitä vain voi kuivata mukaan vaellukselle. Hieman raaka-aineesta riippuen saattaa olla hyvä idea laittaa ruuat likoamaan pariksi tunniksi etukäteen keittoajan lyhentämiseksi. Esimerkiksi aamulla voi kätevästi laittaa lounaskeiton vihannekset veteen ja kaksinkertaiseen muovipussiin niin lounaan valmistus sujuu nopeammin.

Tässä vielä joitain omia retkiruokareseptejäni, jotka ovat useampaan kertaan hyviksi havaittuja.

Aamiaisen tuunausvinkit

-Keitä aamupuuro tavallisten kaurahiutaleiden sijaan myslistä
-Lisää tavallisten kaurahiutaleiden joukkoon pussi maustettuja pikakaurahiutaleita
-Käytä puuroon kaurahiutaleiden lisäksi kookoshiutaleita
-Mausta puuro kanelilla, kaardemummalla ja haluamallasi pähkinävoilla
-Lisää puuron joukkoon rusinoita, kuivattuja hedelmiä, marjoja tai paahdettuja pähkinöitä
-Tee tuorepuuroa sekoittamalla kaurahiutaleita, chiasiemeniä, kookoshiutaleita, rusinoita ja haluamiasi mausteita sekä vettä ja jätä yön ajaksi turpoamaan



Marokkolaishenkinen couscous

Couscous on siitä oivallinen vaellusruoka, että sen valmistus on todella helppoa. On vain kiehautettava vesi, lisättävä couscouksen päälle ja annettava turvota kymmenisen minuuttia. Tämä onkin ollut jo usella vaelluksella toimiva lounasruoka.

-Couscousta
-Kuivattuja hedelmiä (aprikoosi, rusinat, viikuna)
-Kuivattua minttua (myös muut yrtit toimivat)
-Paahdettuja manteleita
-Suolaa
(-Sulatejuustoa)

Sekoita valmiiksi couscous, pilkotut kuivatut hedelmät ja mantelit. Keitä vettä couscous-paketin ohjeen mukaisesti lisäten 1 dl ylimääräistä vettä hedelmiä varten. Kun vesi kiehuu, sammuta keitin, kaada couscous-seos kattilaan, sekoita ja anna vetäytyä n 10 minuuttia kannen alla. Mausta lopuksi mintulla ja suolalla. Nauti halutessasi sulatejuuston kera.

Vinkki!
Yhdellä hiihtovaelluksella pakkasimme pieneen minicrippussiin mukaan mangochutneytä, joka sopi mainiosti couscousin pariksi.


Linssimuhennos

-Punaisia linssejä (kuivattuja)
-Tomaattipyreetä
-Sipuli
-Suolaa
-Pippuriseosta
-Savupaprikaa
-Chiliä
-Valkosipulia
-Öljyä

-Basmatiriisiä

Paista sipulia öljyssä kattilan pohjalla. Lisää joukkoon linssit ja lisää vettä niin, että linssit peittyvät. Anna kiehahtaa ja keittele miedolla lämmöllä lisäten vettä tarpeen mukaan. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Keitä kunnes linssit ovat kypsiä. Veden määrää säätelemällä saat koostumuksesta joko muhennosta tai keittoa. Tarjoa riisin kanssa.

Vinkki!
Öljyä kannattaa ottaa mukaan pienessä pullossa mincrip-pussiin suljettuna.


Tuunattu ooppaheija

Ooppaheija on oman partiourani voittamaton retkiruoka, joka koostui yksinkertaisuudessaan makaronista, jauhelihasta, sipulista, suolasta ja mustapippurista. Vaatimattomuudestaan huolimatta se maistui metsässä aina kaikkein parhaalta. Tässä hieman tuunattu versio tuosta nostalgisesta retkiruoasta.

-Ruis-kaura-makaronia
-Soijarouhetta
-Tomaattipyreetä
-Sipulia
-Mustapippuria
-Savupaprikaa
-Suolaa
-Sulatejuustoa

Keitä vettä kattilassa pastaa ja soijarouhetta varten. Veden kiehuessa kaada vettä soijarouheen päälle ja lisää makaronit loppuun veteen. Anna pastan keittyä kypsäksi ja paista samalla sipuli pannulla. Lisää soijarouheen joukkoon paistettu sipuli, tomaattipyree, mausteet ja sulatejuusto. Sekoita soijarouheseos pastan joukkoon.


Chiavanukas

Chiasiemistä valmistettu vanukas on toimiva jälkiruoka vaellusolosuhteissa. Se kannattaa sekoittaa valmiiksi minicrip-pussiin ja luonnossa ei tarvitse kuin lisätä joukkoon vesi ja antaa turvota. Joukkoon voi lisätä aineksia oman makunsa mukaan esimerkiksi kookos, ruusunmarjajauhe tai valkosuklaakin voisi toimia hyvin!

-Chiasiemeniä
-Raakakaakaojauhetta
-Kanelia
-Vaniljasokeria tai vaniljajauhetta
-Tavallista sokeria
-Rouhittua tummaa suklaata












sunnuntai 21. elokuuta 2016

Lappia ristiin rastiin

Ranskaan lähdön valmistautumisen lomassa haluan vielä palata muistoissa Lapin loppukesän tunnelmiin. Palasin reilu viikko sitten viikon mittaiselta Lapin valloitukseltani, jonka aikana ehdin yhdessä ystäväni Elinan kanssa kulkea suunnistaen ja rinkka selässä vaeltaen yhteensä 110 km viiden vuorokauden aikana.

Reissumme alkoi Pallas-Ylläs-tunturin kansallispuistossa järjestetyllä Tunturisuunnistus-tapahtumalla. Oma suunnistusinnostukseni leimahti liekkeihin tämän kesän Jukolan viestissä, joka oli ensimmäinen todellinen suunnistuskilpailuni. Olen suunnistanut ennenkin partion mukana vaelluksilla ja partiotaitokisoissa, mutta varsinaisiin suunnistuskisoihin en ollut aiemmin osallistunut. Vaikka Jukolassa rapa roiskui runsaammissa määrin, oli tapahtuma aivan huikea ja nälkä uusiin haasteisiin vain kasvoi. Lähdimmekin Elinan kanssa valloittamaan Lappeenrannan jälkeen Lapin lääniä ilmoittautuessamme Tunturisuunnistuksen naisten pääsarjaan tiimillä Tunturikiitäjät. Kyseinen sarja kisataan pareittain ja se koostuu kahdesta kisapäivästä. Ensimmäisenä kisapäivänä suunnistajat lähtevät maastoon yhteislähdöllä kun taas toisen päivän lähtö tapahtuu niin kutsutulla takaa-ajo-periaatteella, jossa ensimmäisen päivän voittajapari pääsee matkaan ensimmäisenä ja muut parit lähtevät matkaan edellisen päivän aikaeron mukaisella viiveellä. Meidän sarjassamme oli ensimmäisen päivän matka 17,0km ja toisen päivän 19,2km. Kisassa on useita eri sarjoja, eivätkä kaikki tosiaan ole näin pitkiä. Päätimme kuitenkin ilmoittautuessamme laittaa itsemme kunnolla likoon ja juosta koko rahan edestä!


Vaikka sääennuste oli pelotellut koko viikonlopun kestävällä sateella, saimme juosta ensimmäisen päivän kirkkaassa osittain aurinkoisessa säässä. Kuinka upeaa olikaan ihailla silmänkantamattomiin jatkuvaa tunturimaisemaa tunturin huipulle kivuttuamme ennen kun oli taas aika ottaa suunta kohti seuraavaa rastia. Lauantaille meille kertyi GPS-kellon mukaan 22 km juoksua ja 800m nousua. Tulimme maaliin neljänsinä kulutettuamme hieman liikaa aikaa toista rastia pummatessamme (eli hakiessamme). Olin kuitenkin todella tyytyväinen jo ensimmäisen päivän suoritukseemme. Lähdin koko kisaan uteliain silmin ja avoimin mielin, eikä minulla ollut suuriakaan tavoitteita sijoituksesta. Mutta illalla reittivalintoja analysoidessa ja kasvislasagnea tankatessa alkoi kolmas sija jo hieman kiinnostaa. Vietimme illan tunturilammessa jalkoja uittaen ja syöden niin paljon kun vaan napa veti yrittäen näin maksimoida kroppamme pelautumisen. Olo oli onneksi hyvin vetreä ja odotus seuraavan päivän kisaan suuri. En myöskään voinut vastustaa kiusausta käydä hieman keräämässä hillasoiden satoa aamiaispöytään. Kisan aikana teki paikoin oikein pahaa juosta kultaisena hehkuvien hillamättäiden ohi. Onneksi tunturin päälle kivutessa melkein nelin kontin ehti napata muutaman kypsänä pullottavan mustikan. Voin kertoa, että maistui aika paljon paremmalle kuin energiageelit…



Sunnuntaina suuntasimme kohti lähtöä kohtalaisen hyvin levänneenä ja hyvällä puuroaamiaisella tankattuna. Säätä ei voi kovin kirkkaaksi kehua: sumu verhosi tunturit ja sulki ne sakeaan syleilyynsä. Oli jännittävä tunne juosta pitkin tuntureita unen omaisessa tunnelmassa toisten suunnistajien tupsahdellessa näkyviin pilven keskeltä. Onnistuimme jälleen pummaamaan rastia hakiessamme, tällä kertaa jo ensimmäistä rastia. Onneksi loput rastit osuivat nappiin, kiitos Elinan taitavan suunnistustaidon, ja pääsimme pinkomaan tuntureita ylös ja alas sen minkä ei-enää-niin-freeseillä jaloilla pääsimme. Itse huomasin, että oma mäkitreenini Tampereen Mustalla vuorella ei oikein antanut haluttua pohjaa tuntureiden kipuamiseen. Myöskään poluttomassa maastossa juoksemisesta ei minulla ollut kertynyt tarpeeksi kokemusta, mikä kostautui varsin mojovalla lonkakoukistajakivulla kisan jälkeen. Olin kuitenkin ylpeä omata suorituksestani näin rankassa kisassa ja vaativassa maastossa. Päätimme jo seuraavan vuoden kisaa silmällä pitäen tunturitreenileirin ensi kesälle, jotta valmistutuminen olisi hieman enemmän suorituksen tasoa vastaava.

Vauhtimme kisassa taisi kuitenkin olla kohtalaisen ripeä juostessamme maaliin kolmannelle sijalle. Sunnuntaille meille kertyi kilometrejä 25 ja nousua 1000m. Täytyy kyllä myöntää, että jalat alkoivat olla varsin painavat kun takana oli vuorokauden sisään 47 km ja 1800 nousumetriä. Olo oli väsymyksestä huolimatta kertakaikkisen onnellinen lusikoidessani mustikkapiirasta suihkun jälkeen puhtaissa vaatteissa.



Pallakselta suuntasimme Sodankylän välipysähdyksen (pyykkäystä, syömistä, varustehuoltoa ja unta) jälkeen kohti Kevon luonnonpuistoa. Nappasimme matkalla mukaamme ystävämme Tuulin, joka lähti mukaamme vaelluksellemme. Suunnitelmissamme oli vaeltaa Kevon 62,5km reitti 2,5 vuorokauteen. Taitoimmekin jo ensimmäisenä iltana (aloitimme klo 21) 12 kilometriä ensimmäiselle Ruktajärven autiotuvalle.  Kuljimme illan hämärtyessä kohti majapaikkaamme halki ennennäkemättömien hiekka-alueiden ja tunturikoivikkojen. Pienen iltapalan ja järvessä pulahduksen jälkeen ei kestänyt kauaakaan ennen kuin yksi toisensa jälkeen vaipui unten maille.


Seuraavana päivänä vaelsimme upeiden maisemien ja ensimmäisen joen ylityksen siivittämänä 29 kilometriä. Sadevarusteitammekin testattiin pariin kertaan mutta pääosin saimme taivaltaa kuivina. Päivän aikana eteemme aukeni Kevon upea kanjoni vesiputouksineen ja virtaavine jokineen. Pitkä päivämatkamme alkoi kyllä illan myötä tuntua viimeisten pitkien kilometrien aikana rinkan lantiovyön alkaessa ikävästi kivistää. Mutta vielä ei sellaisia kolotuksia tullut vastaan, joita ei pulahdus tunturijokeen ja kunnon illallinen korjaisi! Varsinkaan illallinen, joka päättyy lettujen paistoon.



Viimeisenä kokonaisena päivänä alkoi rinkka jo sulautua osaksi vaeltajan olemusta, eikä lantiovyö enää painanut samalla tavalla kuin edellisenä päivänä. Myös joen ylityksistä selvisimme hienosti toinen toisiamme kannustaen. Usein käykin juuri näin, että keholla kestää pari päivää tottua rinkan painoon ja vaelluselämän rytmiin. Olikin hieman sääli, että meidän taipaleemme taittui jo kohti loppua juuri kun keho alkoi tottua vaeltajan elämään. Päivälle kertyi matkaa parisenkymmentä kilometriä, joista viimeiset saimme taittaa upeassa ilta-auringon säteilyssä. Viimeisen iltamme kruunasi linssipata ja chiavanukas nuotin äärellä nautittuna Lapin illan lumoa ihaillen.



Viimeisenä aamuna nousimme varhain kulkeaksemme vielä viimeiset 2,5 kilometriä autotien varteen, josta kyytimme tuli meitä hakemaan. Reitti kulki kangasmetsän siimeksissä ja pääsimme vielä keräämään keltahaperoita ja mustikoita kotiin viemiseksi.


Kaiken kaikkiaan oli Kevon vaellusreitti kerrassaan upea! Vaelsimme milloin tunturin huipulla, milloin ylitimme jokea vaijeriin tukeutuen, milloin kipusimme jyrkkää kanjonin reunaa vesiputouksia ihaillen ja milloin kangasmetsässä taivaltaen. Hyttysiä ei juuri ollut yhtä iltaa lukuun ottamatta, jolloin sateen jälkeen herännyt itikkayhteisö yritti meihin iskeä. Sää reissun aikana oli hieman epävakainen, ja saimme nauttia niin auringon paisteesta kuin rankoista sadekuuroistakin. Omien aikataulurajoitteittemme johdosta oli tahtimme varsin ripeä ja suosittelisinkin varaamaan reitin vaeltamiseen pari lisäpäivää, jotta reitin ainutlaatuisuudesta pääsisi nauttimaan rauhassa ja ilman aikataulupaineita. Emme myöskään olleet varautuneet niin suurten jokien ylityksiin. Reitillä ylitimme neljä suurta jokea, joissa vesi ylsi puoleen reiteen. Ylityskengät olivat ehdottomasti hyvä varustus, jossa omalla kohdallani crocsit toimivat loistavasti.



Meidän reippaalta tiimiltämme reissu sujui mainiosti ja hyvässä hengessä loppuun saakka, mutta kyllä alkoi kehossa jo levon tarve tuntua viimeisten kilometrien aikana. Lonkankoukistajat eivät enää vaelluksella vaivanneet, mutta kantapääni akillesjänteen päälliset limapussit alkoivat oireilla ärtyneesti. Vaelluskenkien varsin kova kantaosa yhdistettynä rinkan painoon ja pitkiin päivämatkoihin taisi alkaa olla hieman liikaa kantapäilleni. Onneksi nyt kunnollisen levon jälkeen, tuntuu alkava bursan tulehdus kääntyä paranemaan päin.