Blogiarkisto

lauantai 28. helmikuuta 2015

Flunssarohtoja Finlandia-hiihtoon tsempatessa

Keskiviikkona ennen Finladia-hiihtoa oli olo aamulla inhottavasti tulevasta flunssasta vihjaileva. Päätin kuitenkin, ettei näin voisi olla, sillä tämä oli tosiaan kaikista ajankohdista surkein! Tätä hiihtoa oli hehkutettu ja odotettu jo pitkään ja kisakaverikin saatu mukaan. En uskaltautunut illalla kiipeilyhallille vaan apteekin ja lähikaupan kautta siirryin kotisohvalle hörppimään flunssateetä ja liottamaan jalkoja kuumassa kylvyssä. Taistelin tarmokkaasti tautia vastaan ja pidättäydyin kaikesta urheilusta viikon loppuun, mutta flunssan kourat vain kiristyivät kurkussani... Vielä lauantai-iltanakaan en ollut varma pystyisinkö kisaan lähtemään. Sukset kuitenkin huolsimme yhdessä ammattitaitoisen ystäväni kanssa ja kaikki oli valmistautumisten osalta valmiina sunnuntain 50 kilometrin hiihtokisaa varten.


Tässä vinkkejäni flunssan hoitoon:

-Appelsiineja
-Strepsilsejä (kurkkukipuun)
-Bafucinia (kurkkukipuun)
-Ukin kuuma viinimarjamehua
-Inkivääritee (resepti alla)
-Jalkakylpyjä
-Pharysolia (suihke kipeään kurkkuun, aivan mahtava! Saa apteekista)
-Lepoa... niin kurjaa kuin se onkin


Tee flunssan hoitoon

-7 dl vettä
-puolikkaan sitruunan mehu
-1 kanelitanko
-1/4tl neilikkaa
-3 (1cmn paksuisia) tuoreen inkiväärin viipaleita
-1 rkl hunajaa

Laita kaikki ainekset paitsi hunaja kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua 10 minuuttia ja lisää sitten teehen hunaja. Juo kuumana filtin alla jalkakylpyjä nauttien!


Sunnuntaiaamuna tunnustelin oloani ja päätin, että kyllä sinne Lahteen nyt lähdetään: jos ei maaliin asti jaksa niin sitten ei jaksa. Olin henkisesti varautunut kaikkeen: maaliin pääsyyn, keskeytykseen ja kokonaan kisan väliin jättämiseen. Vielä autossa hörpin termoskannullisen kuumaa mehua ja imeskelin strepsilsejä. Olo kuitenkin tuntui sen verran vahvalta, että kyllä sinne ladulle nyt ainakin lähdettäisiin. Olo oli todella kummallinen, kun henkiset ja fyysiset lähtökohdat kisaan olivat niin erilaiset kuin yleensä. Nyt toivoin vain pääseväni maaliin kun yleensä ennen kisaa jännittää, sujuuko matka oman tason vastaisesti.

Matkaan lähdimme yhdessä muutaman muunkin hiihtäjän kanssa, meitä oli yhteensä yli tuhat hiihtäjää. Matka taittui tosiaan alkuun hyvin rauhallisesti ja olo oli välillä kuin possujunassa. Ensimmäisten 15 kilometrin matkalla sai vähän väliä hidastella tai jopa pysähtyä jonon jatkoksi. Onneksi olin jo muutenkin päättänyt ottaa alkuksi rauhallisesti ja oloa tunnustellen, joten minua jonottelua ei suuremmin kismittänyt. Loppumatkan kuitenkin pääsi menemään aika hyvin omaa tahtiaan ja olo tuntui yllättävän hyvältä. Myönnettäköön, että olo oli hieman tukkoinen ja kurkku hieman tuntui, eikä latukaan ihan huipussa kunnossa ollut, mutta olin pelännyt pahempaa! Kun ohitin 25 kmn kyltin, meinasin samaan aikaan puhjeta nauruun ja itkuun: jos puoleen väliin olin päässyt niin kyllä tämä neiti sitten loppuun asti hiihtää!

Viimeiset 10 kilometriä olivat kyllä todella pitkät! Tuntui, etteivät metrit millään taittuneet. Maali oli niin lähellä mutta silti niin kaukana... Mutta kun Lahden mäkihyppytornit tulivat puiden välistä esiin, ei onnenkyyneliä enää voinut pidätellä. Olin tehnyt sen! Maalissa kyyneleet pyyhkiytyivät kannattajaksi tulleen äidin takkiin onnitteluhaleissa. Olo oli niin onnellinen, etten voinut uskoakaan! Eikä aikanikaan ollut lainkaan hullumpi: 3:50:09 ja sijoitukseni naisten 51. Tämä oli haastava mutta samalla mahtava ensimmäinen Finlandia-hiihtoni.


Toivottasti säästytte kevään flunssilta!

Lämpimästi toivottelee flunssasta toipunut

Julia

torstai 19. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän onnea ja laskiaisen riemua


Sain viettää tämän vuoden ystävänpäivää kotona rakkaan perheeni luona ystävänpäiväbrunssia loihtien. Vielä aamulla ennen runsasta ateriaa ehdin käydä hiihtämässä kauniissa talvisissa maisemissa ja nauttia talven lumista seuraavan viikon Finlandia-hiihtoakin mielessä pitäen. Valitettavasti hiihtokilometreja ei ole täällä Helsingissä hirveästi kertynyt kehnon lumitilanteen takia. Onneksi Tampereella käydessäni ja Kolilla olen saanut hiihtokilometrejä kerrytettyä. Ja tietysti esimerkiksi juoksu, kiipeily ja uinti auttavat hyvän hiihtokunnon kerryttämisessä, joten eiköhän sunnuntain kisa ihan hyvin suju! 


Oli ihanaa päästä taas hetkeksi kotiin käymään ja viettämään aikaa lähimmäisten ihmiesten kanssa. Olin jo pitkään suunnitellut ystävänpäiväbrunssiamme, johon perjantai-iltana leivoin lempicookiesejani sekä ihania cupcakeseja. Lauantain aamupäivän ateriamme oli monipuolinen ja runsas, ja ihanassa seurassa hiihdon jälkeisessä raukeassa väsyssä päivä ei olisi voinut paremmin alkaa. Vielä iltapäivällä ajoimme takaisin Helsinkiin ja sunnuntaina pääsimme tutustumaan Helsingin ravintolapäivän tarjontaan. Seuraavalla kerralla on kyllä aika pistää oma kuppila pystyyn!



Brunssimme koostui:
Jogurtti
Mysli
Hedelmäsalaatti
Pähkinöitä
Smoothie
Banaanimaapähkinävoicookies
Banaanisuklaacupcakes valkosuklaakuorutteella
Tee ja kahvi



Laskiaistiistai oli aivan mahtava päivä! Aamu käynnistyi uintisessiolla uimahallissa, josta sain kävellä kotiin auringon paisteessa Helsingin heräilyä seuraillen. Pian kotiin päästyäni ystäväni saapuivat luokseni keittämään hernekeittoa ja leipomaan laskiaispullia iltapäivän Laskiaisriehan evääksi. Kotini kylpi auringossa ja kokkailuaamu sujui leppoisan lämpöisissä tunnelmissa. Hernekeittoa ei kukaan meistä ollut ennen tehnyt ja sen tekeminen yllätti helppoudellaan: aikaa se kyllä vaatii, mutta prosessi vaati lähinnä aika paljon odottelua. Herneet on ensin liotettava yön yli ja seuraavana päivänä keittelyyn kuluu pari tuntia. Kannattaakin kerralla valmistaa isompi satsi, sillä sen voi hyvin pakastaa ja sulattaa liedellä myöhemmin. Lopputulos oli joka tapauksessa todella onnistunut ja taisi joku ystävistäni sanoakin, ettei ole koskaan syönyt yhtä hyvää hernekeittoa!


Kasvishernekeitto
6 henkilölle

-500g kuivattuja herneitä
-2 1/2 l vettä
-3 porkkanaa
-125g juuriselleriä
-1 sipuli
-1 palsternakka
-2 rkl sinappia
-mustapippuria
-2 tl suolaa

Liota herneitä yön yli huoneenlämmössä puolessa ohjeen vesimäärässä. Lisää loput vedestä ja suola ja keitä herneitä 1 1/2 h. Kuori keiton pintaan ilmestynyttä vaahtoa pois esimerkiksi kauhalla. Pilko juurekset ja sipuli ja lisää keiton joukkoon. Keitä vielä puoli tuntia. Mausta keitto sinapilla ja mustapippurilla. Nauti kylmänän talvipäivänä näkkileivän tai ruisleivän kanssa.



Myös laskiaispullat olivat erittäin onnistuneita. Käytimme pullataikinaan Tanskasta tuomiani täysjyvävehnäjauhoja. Eräs ystäväni kertoi minulle tanskalalaisten vehnäjauhojen olevan maailman parhaita. Sen kyllä huomasi! Koostumus oli suorastaan täydellisen pehmeä ja kuohkea. Täytteeksi olimme tietenkin varanneet mantelimaassaa, vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Pullia tuli lopulta niin paljon, että niitä riitti hyvin niin omiin tarpeisiin kuin muillekin ystäville jaettavaksi Ullanlinnanmäellä. Meillä oli oikea pullabaari mäen juurella. Kiitokseksi saimme paljon ilahtuneita ja kiitollisia hymyjä ja kasvoja. Mikä voisikaan olla parempi tapa jakaa laskiaisen riemua?



Laskiasriehamme päätteeksi kävimme aivan mahtavalla kävelyllä Uunisaaressa auringon laskiessa merelle ja vaahtopäiden lyödessä rantaan. Olo oli niin onnellinen, että vielä kotiin päästyänikin kieriskelin onnessa, enkä meinannut millään saada kouluhommia tehtyä. En voi muuta sanoa kuin että elämä on ihanaa!




Nyt kohti viikonlopun Finlandia-hiihtoa! Ihanaa loppuviikkoa<3

-Julia