Näin se aika kiitää. Tänään vietän nimittäin viimeistä
iltaani pienessä boheemissa asunnossani Montmartren kukkulalla.
Vuokrasopimukseni loppuu toukokuun lopussa, joten aika alkaa käydä vähiin. Sopimusta
kirjoittaessani en vielä tiennyt varmaksi, mihin asti opintoni täällä
Pariisissa kestäisivät, enkä uskaltanut ottaa asuntoa ”kaiken varalta” yhdeksi
ylimääräiseksi kuukaudeksi; vuokrat täällä Pariisissa kun eivät ole niitä
halvimpia… Onneksi aikani pariisilaisena ei kuitenkaan ihan vielä lopu vaan
huomenna kannan kimpsuni ja kampsuni ystävieni avustuksella toiselle puolelle
kaupunkia nimittäin Montparnasselle. Pääsen asustamaan viimeiseksi kuukaudeksi
vanhempieni ystävien luo. Tosin en ihan liikaa ehdi kesäkuun aikana viettää
aikaa Pariisissa, sillä jo keskiviikkona suuntaan kohti Etelä-Ranskaa, jonne
lähdemme ystävieni kanssa viikoksi surffaamaan. Tulevan kuun aikana tiedossa on
myös kiipeilyleiri Alpeilla ennen loppukuussa koittavia kolmea suurta tenttiä.
Aikaa opiskeluun on siis myös löydettävä Ranskasta nautiskelun ohella.
Heinäkuun alussa sitten onkin aika hypätä koneeseen ja ottaa suunnaksi kotimaa.
Näiden viimepäivien aikana olen onneksi ehtinyt nauttia Montmartren tunnelmasta niin itsekseni kuin ystävienikin kanssa. Viime viikkojen aikana olen saanut esitellä kotikortteleitani useammillekin vieraille kun ystäväni, kummivanhempani sekä isäni ovat käyneet luonani vierailuilla. On kerrassaan ihana huomata, kuinka hyvin omat kotikujat jo tuntee ja kuinka kotoisilta paikat tuntuvat. On ollut todella ihanaa niitä päästä myös esittelemään rakkaille vieraille. Tänä iltana tehdessäni viimeisen iltakävelyn toisella puolella kukkulaa sijaitsevaan italialaiseen herkkupuotiin meinasin aivan herkistyä kävellessäni pitkin tuttuja kujia. Aivan huomaamattaan sitä on ehtinyt kokea niin monenlaista näissä maisemissa ja kerryttää valtavasti kauniita muistoja. Onneksi tänne voi aina palata, eikä Montparnasse nyt niin kaukana ole. Mutta jotenkin tuntuu, että täältä Montmartrelta lähtö on ikään kuin koko vaihtovuoden lopun alku. Tämä on kuitenkin kotini täällä Pariisissa eikä toisten luona majoittuminen ole aivan sama asia. Mutta ehkä tuleva kuukausi toimiikin pehmeämpänä laskuna taas Suomeen. Täytyy nimittäin myöntää, että kotiinpaluu tai ennemminkin täältä Pariisista lähteminen hieman pelottaa. Tai oikeastaan aika paljonkin. Koko se elämä, jonka olen täällä rakentanut ja kaikki ne ihanat ihmiset, jotka ovat muodostuneet minulle niin tärkeiksi on pian jätettävä tänne 2000 kilometrin päähän. Olen kuullut, että mitä paremmin sitä vaihtokohteeseen sopeutuu, sitä vaikeampaa on myös takaisin paluu. Vain aika näyttää, miten asian laita on omalla kohdallani. Onneksi en päättänyt lähteä toiselle puolen maailmaa vaihtoon, sillä eihän Pariisi nyt ihan niin kaukana Helsingistä ole. Näin voin varsin helposti palata tapamaan rakkaita ystäviäni ja kulkemaan taas vanhoille tutuille kotikujille. Mutta katsotaan sitä sitten syksymmällä! Nyt jatkan Pariisista nautiskelua kun vielä olen täällä!
