Blogiarkisto

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Maaginen 42km


Kyllä vain! Nyt olen sen tehnyt. Juossut ensimmäisen kokonaisen maratonini. Juossut kokonaiset 42 kilometriä pitkin Tukholman katuja, puistoja ja rantoja. Juossut kolme tuntia 39 minuttia ja 56 sekuntia. Jännittänyt sääennustetta ja maratonia enemmän kuin viimeistä tenttiä. Osallistunut Pasta Partyyn edeltävänä päivänä ja ostanut uudet juoksushortsit. Ihaillut numerolappuani. Opiskellut reittikarttaa. Viikannut kaiken valmiiksi seuraavan päivän koitosta varten ja pähkäillyt vielä viime hetkellä vaatevalintoja. Tankannut hieman turhankin paljon urheilujuomaa ennen kisaa. Jonottanut vessaan puoli tuntia. Kääriytynyt kertakäyttösadetakkiin ennen lähtöä, jotta lämpö ei kokonaan karkaisi. Jutellut lähtöalueella ruotsalaismiehen kanssa ja saanut kuulla hänen olevan alunperin Karjaalta. Tanssinut lähtöalueella alkulämmittelyksi. Tuntenut vatsanpohjassa asti urheilujuhlan tunnelman. Missannut koko lähtölaukauksen ja huomannut hetken päästä, että juoksu tosiaan alkoi jo. Tuntenut askeleen keveyden ensimmäisen kierroksen aikana ja nauttinut juoksun huumasta. Ihaillut Tukholman kauniita taloja ja kaupunginosia, joissa en ollut ennen käynytkään. Huomannut ennalta pelätyn sillan olevan todella leppoisa Pyynikin harjuun verrattuna ja ihaillut sillalta avautuvaa Tukholman näkymää. Huomannut jossain vaiheessa noin 20 kilometrin kohdalla, että kannustajat ovat aivan läpimärkiä sateesta ja vasta sitten huomannut oman märkyyteni. Saanut kuulla "Vilket fint löpsteg tjejen!" Tuntenut, kuinka litimärkä juoksupaita liimautuu kiinni ihooni ja kuinka vesi lätisee juoksukengissä jokaisella askeleella. Saanut tsemppiläpyt pieniltä ja urhoollisilta kannustajilta, jotka sateestakin huolimatta seisoivat Odengatanilla vanhempiensa kanssa hurraamassa meitä maratoonareita. Juossut loppuun saakka hymyillen vaikka jo kymmenen kilometriä sitten alkoi etureisiä hapottaa. Hymyillyt kanssajuoksijoille, katsojille ja ihan vain itsekseni vain koska olin niin onnellinen, että sain olla juuri siinä juoksemassa yhdessä lähes 20 000 muun juoksijan kanssa. Hokenut itselleni, että vauhti voi hyytyä mutta hymy ei. Juonut liikaa urheilujuomaa ja saanut vatsanpuruja. Saanut ja antanut rohkaisevia sanoja kanssajuoksijoille. Saanut pienen palan banaania 30 kilometrin kohdalla ja saanut taas roimasti uutta puhtia jatkaa maaliin. Odottanut "seinän" tuloa. Juossut viimeisen kilometrin hymyillen ja lähes onnesta itkien ja kaartanut Tukholman stadionille ihmisten hurratessa maaliin pääsyämme. Ottanut loppuspurtin uupuneilla jaloilla. Juossut maalilinjan yli voittajana - itseni voittajana. Saanut mitalin kaulaan ja avaruushuovan voitonviitaksi. Poseerannut mitalini kanssa kameramiehelle hymyn yltäessä korvasta korvaan. Kävellyt kankein jaloin onnesta (ja ehkä vähän myös kylmästä ja väsymyksestä) täristen kohti huoltopisteitä. Saanut onnitteluja niin suomalaisilta, ruotsalaisilta, italialaisilta kuin brittiläisiltäkin. Saanut kuulla muilta juoksijoilta, että sää oli ollut aivan kamala ja ettei Tukholman maratonilla koskaan ollut satanut niin paljon. Nähnyt toisen juoksijan olevan pyörtymispisteessä ja ymmärtänyt, että kaikilla ei pysynyt ilo mukana koko matkaa. Saanut vaihtaa kuivat vaatteet ja tuntea lämmön palaavan sormiin. Saanut vetää Finisher-paidan päälle ja ajatellut, että tämän minä todella ansaitsen. Tuntenut hierojan lämpöiset kädet kylmiä jalkojani vasten ja ollut lähellä nukahtaa hierontapöydälle. Saanut toiselta juoksijalta pullan ja todennut, ettei korvapuusti koskaan ole maistunut yhtä hyvältä. Soittanut uunituoreen maratoonarin äidille ja lähettänyt isälle viestin New Yorkiin. Laittanut ystäville kuvia ja kertonut, että olin tehnyt sen. Hakenut vielä kaksi pullaa lisää kahvipisteeltä. Taapertanut löytämään ystäväni katoksen alta. Mutustanut saamiamme maalieväitä. Iloinnut tohkeissani ystäväni kanssa suorituksestamme ja vaihtanut kokemuksia juoksuistamme. Päässyt pitkän jonotuksen jälkeen juoksijoita pullollaan olevaan metroon ja matkustanut hetkelliseen kotiimme Kungsholmenille.  Laittanut aivan läpimärät vaatteet kuivumaan ja astunut lämpimään kylpyyn katsomaan sateen ropinaa Tukholman kattojen yllä. Ihmetellyt hyvää oloani ja todennut selvinneeni yhdellä rakolla varpaassa. No juu, todennut kyykkyyn menon olevan hieman hankalaa vielä pari päivää etureisien hapottaessa. Syönyt maa-artisokkapizzan maratonin kunniaksi mitali kaulassa. Suunitellut seuraavan päivän juhlabrunssiamme Moderna Museetissa Riddarholmenilla. Painanut pääni tyynyyn ja tuntenut kehon painon väsymyksen alla. Sulkenut silmäni onnellisena. Yrittänyt ymmärtää, että minä todella tein sen.























Ja mikäli asia ei vielä käynyt selväksi, tullut maratonkärpäsen puraisemaksi.

-Julia

4 kommenttia:

  1. Upeesti vedetty Julia! Onneks olkoon! 😊

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä niin superonnellinen sun puolesta ja kyyneleet silmissä luin postauksen <3 Oot ihan superihminen ja voin vaan kuvitella kaiken sen ilon mitä oot kokenut! Love you ja toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Essi! <3 Kiitos ihanista sanoistasi! Oot mulle todella rakas, toivottavasti nähdään pian! :)

      Poista