Allô? Est-qu'il y a toujours quelqu'un?
Täällä blogin saralla on nyt ollut hyvin hiljaista hetken aikaa. Tähän hiljaiseloon ovat myötävaikuttaneet niin meneväinen ja toiminnantäyteinen elämän tahtini kuin pieni kirjoitusinspiraation puute. Lähinnä syy piilee kuitenkin ensiksi mainitussa. Toinen vuoteni opintojen parissa on ollut varsin intensiivinen ja vapaa-aikakin on täyttynyt päätä huimaavaa vauhtia. Voin rehellisyyden nimissä tunnustaa, että illalla kotiin kömpiessäni olen tänä keväänä tullut ennemmin valinneeksi kupin teetä ja kirjan tai jakson Strömsötä ja antanut blogin suosiolla odottaa hieman leppoisempia aikoja. Nämä pienet hengähdyshetket olen halunnut pyhittää leppoisiksi ja odotetuiksi arjen rauhoittumistuokioiksi, ettei elämä muutu vain eri asioiden suorittamiseksi.
Nyt ovat sitten koittaneet nuo 'leppoisammat ajat' ja olen palannut kirjoituskoneeni ääreen. 'Leppoisammat ajat' saattaa olla hieman tulkinnan varainen ja suhteellinen termi, mutta inspiraatio ja into kirjoittamiseen ovat jälleen kohdillaan. Haluan jälleen alkaa raapustella tänne blogiin arjen askereista, uusista ruokakokeiluista ja erilaisista matkoista ja seikkailuista, jotka ensi syksynä eivät jatkakaan ihan tavanomaisia uria vaan sijoittuvat Pariisiin. Oi kyllä! C'est vrai! Viimein sen uskallan tänne julkisesti kirjoittaa. Syyskuussa otan suunnaksi Pariisin ja Université Pierre et Marie Curien, jossa uppoudun lääketieteen saloihin ranskan kielellä 10 kuukauden ajan. Pääsen asustelemaan Sacré Coeurin kupeeseen ja polkemaan koulumatkani Pariisin halki latinalaiseen kortteliin, jossa oma yliopistoni sijaistee. Ei lainkaan hullumpaa, vai kuinka? Tai kuten ranskalaiset sanoisivat: pas mal, n'est pas?
Vaihto Ranskassa on ollut haaveissani jo lukioajoista lähtien ja lukiovaihdon mahdollisuuden sivuuttaminen jäi todella kaivertamaan mieltäni. Ajatus ottaa vaihtovuosi kahden vuoden opintojen jälkeen oli mielessäni jo lääkiksen alussa ja päätös on pysynyt. Nyt prekliinisten opintojen ollessa takana (ja lääketieteteen kandidaatin tittelin ollessa takataskussa) on hyvä hetki ottaa hieman taukoa Suomen opinnoista ja kartuttaa kokemusta ja näkemystä toisissa maisemissa ja päästä kokeilemaan siipien kantavuutta aivan uusissa kuvioissa. Opintoja Ranskasta on hyvin vaikea (jollei mahdoton) saada luettua Suomen opintokokonaisuuteeni, mutta akateeminen osaaminen ei ole se pääsyy Pariisin vuoteeni. Minulla ei ole mikään kiire valmistua; onhan opiskelu jo tähänkin mennessä ollut elämäni parasta aikaa! Opintojen piteneminen vuodella ei siis minua häiritse, sillä vaihto voi antaa niin paljon mittaamattoman arvokasta henkistä pääomaa, jota ei millään mittapuulla voi laskea. Tietenkin lääketieteen opiskelu ja Ranskan sairaanhoitojärjestelmään tutustuminen ovat äärimmäisen olennainen ja varmasti upea ja opettavainen osa vaihtoani, mutta vähintään yhtä tärkeänä pidän ranskan kielen ja kulttuurin sisäistämistä ja kaikkia niitä uusia ihmisiä, joihin saan vaihtovuoteni aikana tutustua ja kaikkia niitä kokemuksia, jotka saan kokea Pariisissa. Nyt minulla on upea mahdollisuus päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin ja suorastaan uppoutua sen saloihin ja imeä sen vivahteita koko kymmenen kuukauden ajan. Toivon voivani tutustua paikallisiin kujiin ja kahviloihin, oppia ranskalaisen keittiön saloja, saada ystäviä niin paikallisista kuin muistakin vaihtovuotta viettävistä, matkustella Ranskassa ja Euroopassa, kiivetä Fontainebleaussä, juosta Pariisin maratonin ja kaiken kaikkiaan elää vuoden pienenä pohjoismaisena pariisittarena. Aion pitää kaikki aistini avoimina uudelle ja olla valmiina ja innokkaana kohtaamaan kaiken sen, jonka vaihtovuosi tuo tullessaan.
Ihan ongelmitta ei tosiaan tämäkään vaihto järjestynyt ja koko projektin toteutuminen on ollut vaakalaudalla. Olen saanut jännittää viime hetkille asti ja kamppaillut byrokratian kourissa itku kurkussa, mutta nyt alkaa näyttää lupaavalta. Koko ensi vuoden epävarmuus on osaltaan saanut minut pidättäytymään blogikirjoituksista ja olen halunnut odottaa suunnitelmien selkiytymistä ennen blogiraapustuksiin uppoutumista. Pariisin yliopistossa nimittäin vaaditaan B2-tason ranskan taito, eikä sen todistamiseen kelpuuteta muuta kuin ranskalaisin standardein tehdyt kokeet (ei siis edes yliopiston myöntämiä kielitodistuksia). Tämä ei tosiaan ollut tiedossa vielä hakuvaiheessa ja todistuksen saaminen Institut Françaisista oli todellisen työn takana ja tuloksia olen saanut kesäkuulle saakka jännittää närästyksen siivittämänä. Lisäksi kaikki sähköpostiviestini eivät ilmeisesti olleetkaan menneet perille paikalliselle kurssikoordinaattorille ja kurssivalintani olivat vanhentuneet. Jälleen vaadittiin muutamia sähköposteja, allekirjoituksia ja asiakirjoja, mutta nyt asian pitäisi olla kunnossa. Niin pitäisi. Täytyy myöntää, että kaikkien kommervenkkien jälkeen en enää pidä mitään 100% varmana. Kaikkien takapakkien ja epävarmuuksien jälkeen jo itse vaihdon onnistuminen tuntuu ihmeeltä ja sellaiset pienet yksityiskohdat kuten jonkin tietyn kurssin onnistuminen ja asunnon järjestyminen tuntuvat täysin toissijaisilta (tosin asunto minulle onneksi on jo järjestynyt). Kun kaikki oli jo hetken aikaa vaakalaudalla, ei enää ota mitään itsestään selvyytenä. Ehkä se on ihan tervettä varautumista ja ainakin nyt asioiden onnistumisesta nauttii taas ihan uudella tavalla.
Tässä on kuitenkin vielä melkein koko kesä välissä ennen kuin hyppään Pariisin koneeseen syyskuussa. Aion nauttia kesästä täysin siemauksin niin täällä Suomessa kuin hieman reissatenkin. Aion nauttia Suomen luonnosta, ruuasta, kaupunkien tunnelmasta, yöttömistä öistä ja kesästä koko vaihtovuoden edestä niin purjehtien, vaeltaen kuin mökkeillenkin. Tosin uskon, etten koskaan voi saada Suomesta kyllikseni ja koti-ikävä on varmasti väistämätöntä ainakin jossain vaihtovuoden vaiheessa. Täytyy varmasti pyytä jokaista Suomen vierasta tuomaan pussillisen karjalan piirakoita. Varsinkin kun Pariisin asunnossani ei ole uunia, joten en voi edes omin leipomisvoimin lievittää Suomi-herkkuikävääni.
Muutaman päivän kuluttua otan suunnaksi Islannin, jossa vietän kymmenen päivää tuohon saagojen ja geissiirien mystiseen maahan tutustuen. Matkamme pääkohde on pohjois-Islannissa sijaitseva islanninhevostalli, jossa osallistumme siskoni kanssa 6 päiväiselle islanninhevosvaellukselle, joka vie meidät niin luonnon kuin tarujenkin äärelle tukevasti töltäten. Olen odottanut ja suunnitellut matkaa jo useamman vuoden ja tuntuu lähes absurdilta, että se tosiaan koittaa jo parin päivän kuluttua. Kirjoitan siitä varmasti myös tänne blogiini! Näin jo etukäteen haluan mainostaa Satu Rämön kirjoittamaa Mondon matkaopasta Islannista. Opus on täynnä tietoa, vinkkejä ja tarinoita inspiroivasta ja aidosti kirjoitettuna. Kirjoittaja asuu Islannissa islantilaisen miehen kanssa, joten hänen asiantuntevat kommenttinsa ja suosituksensa eri kohteista osuvat varmasti naulan kantaan. Siitä otan pian itsekin selvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti