Konnichi-wa!

Lämpöiset terveiset pallon toiselta puolen nousevan auringon maasta. Sain viettää Japanin polttavan aurongon alla lähes kuukauden ympäri Japania reissatan, maailmanlaajuisella partioleiri Jamboreella elellen ja Japanin urbaanista elosta nauttien. Matkamme oli aivan uskomaton kokemus, joka vei minut aivan uudenlaisiin ja upeisiin vain kuvissa ja elokuvissa vilahtaneisiin paikkoihin, temppeleihin ja kaupunkeihin. Sain kokea ja nähdä Japanin kulttuuria ja elämänmenoa monista perspektiiveistä niin kaupungin sykkeessä, vuorella haikkaillessa, leirillä eläessä kuin omakotialueella juostessakin.

Matkamme alkoi Tokiossa, jossa vietimme pari päivää. Onneksi meillä oli suora lento Helsingistä, mutta ensimmäisenä päivänä jetlag painoi aika lailla. Olin kuitenkin niin täpinöissäni, että pystyin nauttimaan ensimmäisestäkin kaupunkikierroksesta ja yritin imeä kaiken matkaoppaamme kertoman tiedon. Saimme nähdä upeita temppeleitä, tuntea Japanin kuumuuden nahoissamme, ihmetellä joka kulmalla tönöttäviä juoma-automaatteja, maistaa japanilaista Shubashuba-illallista, ihailla Tokyo-toweria hotellimme ikkunasta ja nähdä Tokyon valtavuuden ulottuvan silminkantamattomiin näköalatornista tähyillessämme.

Valmiina matkaan vielä Suomen kamaralla

Sake tynnyreitä Shibuyan shito-pyhäkön alueella

Government buildingsta Tokyo jatkui ja jatkui ja jatkui...

Toisen päivämme aloitimme aamuvarhain ruokatorille suunnatessamme. Saimme ihailla toinen toistaan erikoisempia elintarvikkeita pullollaan notkuvia pöytiä pienillä japanilaisilla kujilla. Mastelimme mitä uskalsimme, mutta hotellilla meitä odotti vielä japanialinen aamiainen. Muuten päivämme kului Tokioon tutustuessa jalan ja metrolla liikkuessa. Eksyimme metrossa vain kerran!

Myös aamisella syödään Japanissa riisiä

Löysimme myös suomalaista ja pohjoismaista designia usemman kerran. Tokiossa oli jopa Tove Janssonin näyttely!

 Kolmantena matkapäivänämme suuntasimme kohti etelää ja Mt. Fujin vuorta. Itse Mt. Fujille emme tällä kertaa kiivenneet, mutta pääsimme sen omalta huipultamme näkemään. Päivävaelluksen päätteeksi pääsimme majoittumaan perinteiseen japanilaiseen majataloon, ryokaniin, kylpemään kuumaan kylpyyn, onseniin, sekä nauttimaan perinteistä japanilaista illallista yukataan pukeutuneena. Nuttura pään päällä keikkuessa ja varvastossuissa tatamilla hipsiessä saattoi maistaa palan aitoa japanilaista eloa.

Japanilainen illallinen koostuu monesta pienestä annoksesta ja se syödään matalalta pöydältä tatamilla istuen

Pääsimme nauttimaan Kioton tunnelmasta kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä pääsimme käymään mm. Kultaisessa temppelissä ja Kivitenppelissä. Pääsin myös maistamaan Black Sesam Seed -jäätelöä. Ensin luulimme tämän mustan pehmiksen olevan salmiakkijäätelöä, mutta eivät japanilaiset sentään niin suomalais-intoilijoita ole. Maku oli yllättävän mieto, mutta suupielet värjäytyivät kyllä!

Vuoria peittävät bambu-metsät saavat kukkulat näyttämään pehmeiltä sammalmättäiltä

Olimme onnekkaita, sillä viimeisenä Kiotossa oleilu päivänämme oli Gionin kujilla upeat festivaalikulkueet. 

Se kuuluisa sadan yenin kauppa tosiaan on niin värikäs ja muovinen kuin voitte kuvitella

Pääsimme matkustamaan Japanin kuuluisalla luotijunalla, Shinkansenilla, usenpaankin kertaan. Juna kulkee jopa 270 km/h ja pysähtyy asemille hieman koosta riippuen 60-120 sekunnin ajaksi. Ja ei tosiaan sekuntiakaan pidempään. Onneksi ehdimme aina mukaan junaan ja poiskin, jopa suuret rinkat selässä.

Soijapavut olivat suosikkievääni junamatkoilla

Jamboree-leiri oli lähellä Yamaguchin kaupunkia aivan Japanin suurimman Honshu saaren eteläkärjessä. Leirillä oli 33 000 osallistujaa 150 eri maasta. Monikulttuurisuuden juhlaa siis! Itse täysi-ikäisenä kuului International Service Teameen ja olin mukana lääkintäjoukoissa. Toimimme tiimini kanssa yhdellä leirin ensiapupisteistä. Toiminta-alueemme oli tosin aika rajallinen, sillä suurinpaan osaan toimenpiteistä tarvitsi japanilaisen pätevyyden... Haavoja, nyrjähdyksiä ja nestehukkia saimme kuitenkin mahtavan tiimimme kanssa hoidella ja hiljaisempina aikoina kaikui pisteellämme musiikki ja nauru. Parempaa pestiä ja työjoukkoa en olisi voinut toivoakaan!

 Vapaa-ajallamme pääsimme nauttimaan ISTien vapaudesta kierrellä niin leirialueella kuin lähikaupungeissakin. Kävimme ystävieni kanssa Hiroshimassa, Yamaguchin kuapungissa ja Ajisussa. Hiroshimassa oli myös Japanissa oloaikanamme ydinhyökkäyksen 70-vuotis muistopäivä, johon leiriläisetkin pääsivät osallistumaan ohjelmassaan. Pääsimme ISTeinä nauttimaan leirin juhlista, eri kulttuurien kohtaamisesta, uusista ystävistä, Japanin kuumuudesta ja Jamboreen leirielämästä. Tosiaan, koko lähes kuukauden aikana ei satanut kuin yhtenä yönä ja parhaimmillaan lämpötila oli 51C. Olen siis saanut kylpeä kuumuudessa koko vuoden tarpeiden edestä. Paahtavan auringon alla tarpoessani sain kyllä todeta olevani selvästi pohjoisen lapsia. Taidan mieluummin valita Suomen viileyden villasukkinen ja -paitoineen kuin tasaisen hikivanan selässä.

Piknik Hiroshiman linnan puistossa toi mukavaa vaihtelua leiriruokaan

Ihanat ystäväni Harjusiskoista

Työkavereiden kanssa kohti Yamaguchia

Pääsin kokemaan yukatan ostoseremonian

Jalkaonsen uupuneilla reissaajille Yamaguchissa

Viimeisen yömme leirille vietimme ystäväni kanssa tähtitaivaan alla. Heräsimme aamulla klo 5 katsomaan aurongon nousua. Herätys oli tosiaan vaivansa arvoista!

Viimeiset päivät Japanissa vietimme Osakassa ennen lentoa takaisin Suomeen. Olo oli epätodellisen taivaallinen kun suihkusta tullessaan ei jo pukiessa tullut hiki ja sai itse säätää ilmastointia.

Vielä saattaa hetki kestää ennen kuin tosiaan ymmärtää koko matkan suuruuden, mutta jo nyt voin ilolla sanoa viettäneeni onnistuneen, antoisan ja kokemusrikkaan kuukaden tässä mystisessä nousevan auringon maassa. Valtava kiitos niin kotijoukoille tuesta kuin matkakumppaneillekin mahtavasta seurasta. Ja erityisesti iso kiitos ja halaus kuvassakin hymyilevälle Oonalle, jonka kanssa sain enemmän tai vähemmän viettää 24 päivää 24/7. En olisi voinut parempaa toivoa!

Arigato gozaimas!

Julia

Banaanileipää kesähetkiin

Olen aina rakastanut banaanikakkua. Ja baanania nyt ylipäänsä. Se on yksi raaka-aine, jota voisin käyttää melkein missä vain ja milloin vain. Leivontaan se sopii aivan erinomaisen hyvin tuoden makua, koostumusta ja mehevyyttä samalla toimien sidosaineena. Siksi se sopiikin loistavasti myös vegaaniin leivontaan kun kananmunat voi jättää kokonaan pois. Kuitenkin oma banaanikakkuhistoriani koostuu tuosta aivan ihanan perinteisestä Mummin banaanikakusta, jota olen leiponut koko ikäni: ensin yhdessä isovanhempieni kanssa oppia saaden ja myöhemmin itsekseni Mummini reseptiä ja esimerkkiä käyttäen. Mummini salainen resepti on perinteisyydessään aivan ihana ja maku ja suutuntuma ovat ikuisia suosikkejani. Kuitenkin viime aikoina olen testaillut myös uusia ja erilaisia banaanikakku- tai enemminkin banaanileipäreseptejä, jotka poikkeavat hieman vanhoista malleista.

Nämä banaanileivät ovat hieman eri tyylisiä kuin perinteinen banaanikakku, sillä ne eivät ole niin kakkumaisia. Tästä syystä ne sopivat loistavasti niin aamupalaksi, evääksi kuin iltapalaksikin mutta myös kahvittelun ja juhlien kakkupuolta edustamaan banaanin antaessa leivälle ihanan makeuden. Yksi näistä banaanileipäresepteistä on noussut ylitse muiden ja olen leiponut sitä lähiaikoina monet kerrat. Sen ajattelin teillekin nyt jakaa. Tähän leipään tulee ihanan paljon banaania, jolloin koostumus on raskaan mehevä ja kostea. Banaanin suuresta määrästä johtuen kananmunia ei tarvitse ollenkaan sidosaineeksi, joten ohje on täysin vegaani, kunhan käyttää jotain kasviperäistä maitoa. Spelttijauhot tuovat leipään kuitupitoisuutta ja rakennetta, ja näin se sopii hyvin myös kunnon evääksi. Mausteita voi lisäillä oman maun mukaan; tähän reseptiin olen käyttänyt omia lemppareitani. Tummansuklaan palat sopivat loistavasti banaanin joukkoon, mutta halutessaan ne voi jättää pois, ja pähkinät antavat mukavasti purutuntumaa. Tämä leipä sopii loistavasti myös esimerkiksi piknik-korin täytteeksi kesäretkelle tai välipalaksi puistojoogan jälkeen. Oikeastaan se sopii milloin vain, mihin vain ja kenen kanssa tahansa. Kokeilkaahan!

Maukkaita kesähetkiä!

Banaanileipä

(1 leipä)

-1/2 dl valitsemaasi maitoa (lehmän -, manteli-, kookos-, kaura-,...)

-5 kypsää banaania

-6 rkl oliiviöljyä tai kookosöljyä

-6 rkl vaahterasiirappia

-5 dl spelttijauhoja (voit myös halutessasi käyttää muita jauhoja)

-1 tl ruokasoodaa

-1 tl leivinjauhetta

-1 tl vanilja-aromia

-1 tl kanelia

-1/2 tl inkivääriä

-1/2 tl neilikkaa

-1/2 tl suolaa

-2 dl saksanpähkinöitä rouhittuna

-100 g tummaasuklaata rouhittuna

Sekoita maito, banaanit, öljy, vanilja-aromi ja vaahterasiirappi tehosekottimessa tai blenderissä tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja kääntele banaaniseoksen joukkoon. Lisää joukkoon vielä suklaa ja pähkinät. Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan ja paista esilämmitetyssä uunissa 175 C 30-60 minuuttia uunin tehosta riippuen. Kokeile leivän kypsyys hammastikulla. Anna leivän jäähtyä kokonaan ennen nauttimista.

-Julia

Raparperien aikaa

Olen ilokseni saanut tänäkin kesänä kerätä sylikaupalla raparperia takapihamme raparperimaalta. Olen etsinyt ja kehittänyt erilaisia reseptejä niiden hyödyntämiseen ja ajattelin nyt jakaa teille niistä kaksi. Ensimmäinen on raparperi-jugurtti-keikautuskakku, jonka reseptin löysin eräästä lempiblogistani Green Kitchen Stories:sta. Ihastuin siihen niin, että tein kakkua kahdesti saman viikon aikana. Kakkussa on ihana tasapaino raparperin happamuuden, hunajan makeuden ja jugurtin pehmeyden välillä. Ihanan makunsa ja koostumuksensa lisäksi se on esteettisesti kaunis raparperien muodostaessa päälle kauniit kehät. Kun raparperit vielä järjestää värien mukaan asetellen punaiset varret reunoille ja keltaisemmat keskiosiin, tulee lopputuloksesta kesäjuhlien kruunaus. Kakku sopiikin niin kesäjuhliin viemisiksi, arki-iltojen piristykseksi kuin lomapäivän iloksikin. Kakku on aivan ihanaa niin sellaisenaan mutusteltuna kuin vaniljakastikkeen tai -jäätelönkin kera.

Raparperi-jugurtti-keikautuskakku

-4-5 raparperin vartta

-4 rkl hunajaa

-1,5 cm tuoretta inkivääriä raastettuna

-1,5-2 dl vettä

-vaniljatangon siemenet

-5dl/200g mantelijauhoja

-1,25dl/75g tattarijauhoja

-1 tl leivinjauhetta

-2-3 rkl unikonsiemeniä

-1/2 tl suolaa

-100g voita

-1,25 dl hunajaa tai vaahterasiirappia

-2 luomusitruunan raastettu kuori

-3 kananmunaa, eroteltuna

-2,5 dl turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia

Lämmitä uuni 180C. Leikkaa raparperit kaltevasti n 5 cm paloiksi, jolloin saat niihin vinot päät. Laita raparperit, hunaja, inkivääri, vanilja ja vesi kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä. Keitä 7-8 minuuttia välillä sekoittaen kunnes raparperit ovat hieman pehmenneet, mutta pysyvät kuitenkin vielä hyvin koossa. Nosta raparperit kattilasta jäähtymään ja säästä siirappi myöhempää kakun koristelua varten.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sekoita voi, hunaja/vaahterasiirappi ja sitruuna sähkövatkoimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja jatka vatkaamista vielä n minuutti. Lisää kuivat aineet voiseokseen ja sekoita hyvin.

Sekoita valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti jugurtti ja valkuaisvaahto kakkutaikinan joukkoon.

Levitä leivinpaperi kakkuvuokaan (halkaisija 22cm). Asettele raparperipalat vuoan pohjalle ja kaada kakkutaikina varovasti päälle. Paista kakkua uunissa 45-60 minuuttia kunnes kauniin ruskea päältä. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen keikauttamista tarjoiluastialle. Voit halutessasi vielä viimeistellä kakun raparperisiirapilla. 

Tässä toinen ihana uutuus keittiössämme. Loistava virkistys kuumiin kesäpäiviin raparperin ja sitruunan kirpeyden ja inkiväärin antaman potkun myötä.

Raparperi-inkiväärimehu

-1,5 l raparperia pieniksi paloiksi leikattuna

-7,5 cm tuoretta inkivääriä siivuiksi leikattuna

-2-3 dl sokeria

-1 vaniljatangon siemenet

-1-1,5 l vettä

-sitruunaa

-20 mintun lehteä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna porista miedolla lämmöllä 20-25 minuuttia välillä sekoitellen. Siivilöi mehu ja pullota. Laimenna mehua 1:4. Saat ihanan limonadin laimentamalla mehun hiilihapollisella vedellä. Mehu säilyy ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa viikon.

Raparperimehun heleä väri sopii loistavasti vohvelikestien kattaukseen

-Julia

Maaginen 42km

Kyllä vain! Nyt olen sen tehnyt. Juossut ensimmäisen kokonaisen maratonini. Juossut kokonaiset 42 kilometriä pitkin Tukholman katuja, puistoja ja rantoja. Juossut kolme tuntia 39 minuttia ja 56 sekuntia. Jännittänyt sääennustetta ja maratonia enemmän kuin viimeistä tenttiä. Osallistunut Pasta Partyyn edeltävänä päivänä ja ostanut uudet juoksushortsit. Ihaillut numerolappuani. Opiskellut reittikarttaa. Viikannut kaiken valmiiksi seuraavan päivän koitosta varten ja pähkäillyt vielä viime hetkellä vaatevalintoja. Tankannut hieman turhankin paljon urheilujuomaa ennen kisaa. Jonottanut vessaan puoli tuntia. Kääriytynyt kertakäyttösadetakkiin ennen lähtöä, jotta lämpö ei kokonaan karkaisi. Jutellut lähtöalueella ruotsalaismiehen kanssa ja saanut kuulla hänen olevan alunperin Karjaalta. Tanssinut lähtöalueella alkulämmittelyksi. Tuntenut vatsanpohjassa asti urheilujuhlan tunnelman. Missannut koko lähtölaukauksen ja huomannut hetken päästä, että juoksu tosiaan alkoi jo. Tuntenut askeleen keveyden ensimmäisen kierroksen aikana ja nauttinut juoksun huumasta. Ihaillut Tukholman kauniita taloja ja kaupunginosia, joissa en ollut ennen käynytkään. Huomannut ennalta pelätyn sillan olevan todella leppoisa Pyynikin harjuun verrattuna ja ihaillut sillalta avautuvaa Tukholman näkymää. Huomannut jossain vaiheessa noin 20 kilometrin kohdalla, että kannustajat ovat aivan läpimärkiä sateesta ja vasta sitten huomannut oman märkyyteni. Saanut kuulla "Vilket fint löpsteg tjejen!" Tuntenut, kuinka litimärkä juoksupaita liimautuu kiinni ihooni ja kuinka vesi lätisee juoksukengissä jokaisella askeleella. Saanut tsemppiläpyt pieniltä ja urhoollisilta kannustajilta, jotka sateestakin huolimatta seisoivat Odengatanilla vanhempiensa kanssa hurraamassa meitä maratoonareita. Juossut loppuun saakka hymyillen vaikka jo kymmenen kilometriä sitten alkoi etureisiä hapottaa. Hymyillyt kanssajuoksijoille, katsojille ja ihan vain itsekseni vain koska olin niin onnellinen, että sain olla juuri siinä juoksemassa yhdessä lähes 20 000 muun juoksijan kanssa. Hokenut itselleni, että vauhti voi hyytyä mutta hymy ei. Juonut liikaa urheilujuomaa ja saanut vatsanpuruja. Saanut ja antanut rohkaisevia sanoja kanssajuoksijoille. Saanut pienen palan banaania 30 kilometrin kohdalla ja saanut taas roimasti uutta puhtia jatkaa maaliin. Odottanut "seinän" tuloa. Juossut viimeisen kilometrin hymyillen ja lähes onnesta itkien ja kaartanut Tukholman stadionille ihmisten hurratessa maaliin pääsyämme. Ottanut loppuspurtin uupuneilla jaloilla. Juossut maalilinjan yli voittajana - itseni voittajana. Saanut mitalin kaulaan ja avaruushuovan voitonviitaksi. Poseerannut mitalini kanssa kameramiehelle hymyn yltäessä korvasta korvaan. Kävellyt kankein jaloin onnesta (ja ehkä vähän myös kylmästä ja väsymyksestä) täristen kohti huoltopisteitä. Saanut onnitteluja niin suomalaisilta, ruotsalaisilta, italialaisilta kuin brittiläisiltäkin. Saanut kuulla muilta juoksijoilta, että sää oli ollut aivan kamala ja ettei Tukholman maratonilla koskaan ollut satanut niin paljon. Nähnyt toisen juoksijan olevan pyörtymispisteessä ja ymmärtänyt, että kaikilla ei pysynyt ilo mukana koko matkaa. Saanut vaihtaa kuivat vaatteet ja tuntea lämmön palaavan sormiin. Saanut vetää Finisher-paidan päälle ja ajatellut, että tämän minä todella ansaitsen. Tuntenut hierojan lämpöiset kädet kylmiä jalkojani vasten ja ollut lähellä nukahtaa hierontapöydälle. Saanut toiselta juoksijalta pullan ja todennut, ettei korvapuusti koskaan ole maistunut yhtä hyvältä. Soittanut uunituoreen maratoonarin äidille ja lähettänyt isälle viestin New Yorkiin. Laittanut ystäville kuvia ja kertonut, että olin tehnyt sen. Hakenut vielä kaksi pullaa lisää kahvipisteeltä. Taapertanut löytämään ystäväni katoksen alta. Mutustanut saamiamme maalieväitä. Iloinnut tohkeissani ystäväni kanssa suorituksestamme ja vaihtanut kokemuksia juoksuistamme. Päässyt pitkän jonotuksen jälkeen juoksijoita pullollaan olevaan metroon ja matkustanut hetkelliseen kotiimme Kungsholmenille.  Laittanut aivan läpimärät vaatteet kuivumaan ja astunut lämpimään kylpyyn katsomaan sateen ropinaa Tukholman kattojen yllä. Ihmetellyt hyvää oloani ja todennut selvinneeni yhdellä rakolla varpaassa. No juu, todennut kyykkyyn menon olevan hieman hankalaa vielä pari päivää etureisien hapottaessa. Syönyt maa-artisokkapizzan maratonin kunniaksi mitali kaulassa. Suunitellut seuraavan päivän juhlabrunssiamme Moderna Museetissa Riddarholmenilla. Painanut pääni tyynyyn ja tuntenut kehon painon väsymyksen alla. Sulkenut silmäni onnellisena. Yrittänyt ymmärtää, että minä todella tein sen.

Ja mikäli asia ei vielä käynyt selväksi, tullut maratonkärpäsen puraisemaksi.

-Julia

Kesä tulee!

En vain voi uskoa tätä. Ensimmäinen vuosi lääkiksessä alkaa olla viimeistä tenttiä vaille paketissa. Ja mikä vuosi se onkaan ollut! Tämä ensimmäinen vuoteni Helsingissä on ehdottomasti ollut yksi elämäni tapahtumarikkaimmista ja antoisimmista. Olen muuttanut uuteen kotikaupunkiin, aloittanut mahtavat opinnot, saanut aivan ihania uusia ystäviä, rakentanut oman pienen kodin, matkustanut, nähnyt ja kokenut. Olen ehtinyt urheilla, valmentaa, olla mukana lääkiksen kerhoissa, reissata, kokkailla, työskennellä valmennuskurssilla, juhlia ja monin tavoin nauttia aivan ihanasta elämästäni. Olo on nyt kesän kynnyksellä suorastaan haikea kaiken sen jäädessä nyt taakse. Ei millään haluaisi vielä päästää ensimmäistä opiskeluvuotta menemään ja tahtoisi vain jäädä elämään tätä vuotta vielä ainakin samamoisen ajan. Mutta taas toisaalta voin vain olla onnellinen, että olen ottanut ilon irti kaikesta siitä mahtavasta, mitä vuosi on tuonut tullessaan ja nauttinut uudesta luvusta elämässäni. Voin hyvin mielin muistella kulunutta vuotta tietäen, että nautin kaikesta sen tuomasta täysin rinnoin ja himmailematta. Ei tarvitse katsoa taakse ja murehtia, miksen kokeillut sitä tai mennyt sinne tai tehnyt tuota. Sillä minä kokeilin, menin ja tein, enkä ainakaan katunut. Kulunut vuosi ei vain millään olisi voinut olla parempi!

Viime syksyn Alfajaisissa tulevissa työtamineissa

Ja ihanaa on, että muistot jäävät. Eikä ole epäilystäkään, etteikö seuraavastakin opiskeluvuodesta tulisi mahtava. Mutta yhtenä suurena erona viime syksyyn tulee olemaan, että kun taas palaan Helsinkiin, tiedän varmasti, että minua odottaa aivan mahtava vuosikurssi, ihanainen kotini ja jo nyt rakas kotikaupunki kaikkine ihanine kuppiloineen ja kulmineen. Voi kuinka ihanaa, etteivät nämä opiskeluvuodet lopu vielä hetkeen! 

Ihanainen oma pieni parvekkeeni alkaa olla kesäsuosissa. Nautin siitä nyt täysin siemauksin alkukesän viileyttäkin uhmaten.

 Kukkien lisäksi olen saanut itselleni ihanan pienen yrttitarhan, josta voin käydä aina hakemassa tuoretta kokkeiluihini. Tuloillaan on myös paprikoita, tomaatteja, porkkanoita, retiisejä ja salaattia:)

Kesäillan onnea omalla pervekkeella musikkia kuunnellen, iltapalaa syöden ja ihanaa keittokirjaa selaillen <3

Viimeinen tenttini odottaa torstaina ja seuraavana päivänä onkin aika hypätä lentokoneeseen ja suunnata kohti Tukholman maratonia yhdessä ystäväni kanssa. Tällä hetkellä sääennuste ei näytä parhaalta mahdolliselta, mutta toivotaan, että se vielä ehtii muuttua. Nyt on aika vain syödä hyvin, levätä, nauttia alkukesästä parvekkeellani, leikata kesähiukset ja lakata varpaankynnet!

Pastaparty!

Naisten kymppi viime sunnuntaina alkuverryttelyksi maratonia varten ;)

Aivan ihanaa alkukesää kaikille!

-Julia

Kevään riemua

Ensimmäinen kevääni helsinkiläisenä on hurahtanut eteenpäin niin kovaa vauhtia, että suorastaan hätkähdin alkuviikosta, kun tajusin vapun kolkuttelevan jo ovelle. Tekemistä on riittänyt niin koulun, urheilun, töiden, matkojen kuin muidenkin aktiviteettien saralla, enkä olekaan vähään aikaan ehtinyt mitään tänne blogiin raapustella. Nyt kuitenkin mahtavan viikon ja toukokuun alun kunniaksi on aika taas istahtaa hetkeksi keittiönpöydän ääreen ja muistella kuluneen viikon ihanuutta.

Keskiviikkona kiipeilyhallille ja yliopistolle pyöräillessäni saatoin vain olla kiitollinen, että vappu ei sattunut jo sille päivällä. Hanskani eivät koko päivänä ehtineet kuivua kaatosateessa pyöräilyiden välissä ja sain harmikseni todeta sadehousujeni vedenpitävyysominaisuuden kadonneen... Onneksi torstaiaamuna aamujoogasta ulos astuessani aurinko alkoi ottaa kaupunkia syleilyynsä ja sää vain parani iltaa kohti. Sain siis viettää ensimmäistä opiskelijavappua lakki päässä, haalarit jalassa ja aurinolasit nenällä. Hyvän sään lisäksi vapun juhlinnan kruunasivat mahtavat ihmiset, maukkaat munkit, itsetehty sima, hyvät pippalot ja mahti meininki:)

Ennen Mantan lakitukseen siirtymistä nautimme vappuaaton lounasta kotonani. Kokkailin hernerouhepyöryköitä, perunasalaattia, vihersalaattia sekä tietenkin vappumunkkeja. Pääsin paistelemaan munkkeja ja muita vappuherkkuja vielä vappupäivänäkin Thoraxin sillikselle. 

Aivan ihanan vapun jälkeen täytyi kuitenkin heti kaivaa anatomian kirjat esiin ensi viikon tentin painaessa päälle. Onneksi pienen hengähdyshetken koulukirjoille tarjosi tänään sunnuntaina juostu Attendo Run. Tapahtuma oli kaikille avoin mutta erityisesti lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille suunnattu 5 tai 10 kilometrin juoksukilpailu keskuspuistossa. Sää ei jälleen olisi parempi voinut olla auringon paistaessa täydeltä terältä, mikä jälleen oli ihme, sillä vielä lauantaina sain taas housuni märiksi kiipeilyyn pyöräillessäni. Itse osallistuin 10 kilometrin osuudelle, sillä olen selvästi enemmän kestävyysurheilijatyyppiä. Saa nähdä, puraiseeko maratonkärpänen vielä...

Lauantai-illan leffahetki ja valmistautuminen seuraavan päivän Attendo Runiin. Voin suositella Ranskalaista häähumua ;)

Vappu oli tarjonnut sekä hyvän tankkauksen että levon liikunnasta, joten askel kiisi tänään lennokkaasti ja olo oli todella pirteä. Sain pidettyä oikein hyvän vauhdin koko matkan ja juoksu tuntui todella hyvältä. 7 kilometrin kohdalla pääsin ottamaan kunnolla mittaa itsestäni kun lähdin kamppailemaan ensimmäisestä sijasta. Viimeisellä kilometrillä sain kyllä taistella oikein kunnolla itseni kanssa mutta onnistuin kuitenkin lopulta pääsemään maaliin naisten sarjan voittajana ajalla 43:01! Kisa oli aivan mahtava ja tunnelma kurssikavereiden ja muiden opiskelututtujen kannustuksessa aivan ihana. Paras lopetus mahtavalle vappuviikolla. Kaikki mukaan ensi vuonna!

Tästä kuukaudesta tulee tosiaan oikeaa juoksun juhlaa, sillä muutavan viikon päästä on jo aika suunnata kohti Tukholmaa ja maratonia! Sain tällä viikolla postissa reittikartan, joten nyt alkaa olla jo tosi kyseessä. Onneksi akillesjänteen tulehdus on jo väistynyt ja nyt voin taas nauttia juoksusta täysin siemauksia. Odotan tapahtumaa innolla, enkä ota turhia paineita lopputulemasta: kunhan maaliin pääsen niin olen jo tehnyt uuden ennätykseni:) Vielä ennen maratonia käymme tyttöjen kanssa juoksemassa Naisten kympin. Taattua juoksun huumaa tiedossa!

Aurinkoista kevättä!

-Julia