Raparperien aikaa

Olen ilokseni saanut tänäkin kesänä kerätä sylikaupalla raparperia takapihamme raparperimaalta. Olen etsinyt ja kehittänyt erilaisia reseptejä niiden hyödyntämiseen ja ajattelin nyt jakaa teille niistä kaksi. Ensimmäinen on raparperi-jugurtti-keikautuskakku, jonka reseptin löysin eräästä lempiblogistani Green Kitchen Stories:sta. Ihastuin siihen niin, että tein kakkua kahdesti saman viikon aikana. Kakkussa on ihana tasapaino raparperin happamuuden, hunajan makeuden ja jugurtin pehmeyden välillä. Ihanan makunsa ja koostumuksensa lisäksi se on esteettisesti kaunis raparperien muodostaessa päälle kauniit kehät. Kun raparperit vielä järjestää värien mukaan asetellen punaiset varret reunoille ja keltaisemmat keskiosiin, tulee lopputuloksesta kesäjuhlien kruunaus. Kakku sopiikin niin kesäjuhliin viemisiksi, arki-iltojen piristykseksi kuin lomapäivän iloksikin. Kakku on aivan ihanaa niin sellaisenaan mutusteltuna kuin vaniljakastikkeen tai -jäätelönkin kera.

Raparperi-jugurtti-keikautuskakku

-4-5 raparperin vartta

-4 rkl hunajaa

-1,5 cm tuoretta inkivääriä raastettuna

-1,5-2 dl vettä

-vaniljatangon siemenet

-5dl/200g mantelijauhoja

-1,25dl/75g tattarijauhoja

-1 tl leivinjauhetta

-2-3 rkl unikonsiemeniä

-1/2 tl suolaa

-100g voita

-1,25 dl hunajaa tai vaahterasiirappia

-2 luomusitruunan raastettu kuori

-3 kananmunaa, eroteltuna

-2,5 dl turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia

Lämmitä uuni 180C. Leikkaa raparperit kaltevasti n 5 cm paloiksi, jolloin saat niihin vinot päät. Laita raparperit, hunaja, inkivääri, vanilja ja vesi kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä. Keitä 7-8 minuuttia välillä sekoittaen kunnes raparperit ovat hieman pehmenneet, mutta pysyvät kuitenkin vielä hyvin koossa. Nosta raparperit kattilasta jäähtymään ja säästä siirappi myöhempää kakun koristelua varten.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sekoita voi, hunaja/vaahterasiirappi ja sitruuna sähkövatkoimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja jatka vatkaamista vielä n minuutti. Lisää kuivat aineet voiseokseen ja sekoita hyvin.

Sekoita valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti jugurtti ja valkuaisvaahto kakkutaikinan joukkoon.

Levitä leivinpaperi kakkuvuokaan (halkaisija 22cm). Asettele raparperipalat vuoan pohjalle ja kaada kakkutaikina varovasti päälle. Paista kakkua uunissa 45-60 minuuttia kunnes kauniin ruskea päältä. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen keikauttamista tarjoiluastialle. Voit halutessasi vielä viimeistellä kakun raparperisiirapilla. 

Tässä toinen ihana uutuus keittiössämme. Loistava virkistys kuumiin kesäpäiviin raparperin ja sitruunan kirpeyden ja inkiväärin antaman potkun myötä.

Raparperi-inkiväärimehu

-1,5 l raparperia pieniksi paloiksi leikattuna

-7,5 cm tuoretta inkivääriä siivuiksi leikattuna

-2-3 dl sokeria

-1 vaniljatangon siemenet

-1-1,5 l vettä

-sitruunaa

-20 mintun lehteä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna porista miedolla lämmöllä 20-25 minuuttia välillä sekoitellen. Siivilöi mehu ja pullota. Laimenna mehua 1:4. Saat ihanan limonadin laimentamalla mehun hiilihapollisella vedellä. Mehu säilyy ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa viikon.

Raparperimehun heleä väri sopii loistavasti vohvelikestien kattaukseen

-Julia

Maaginen 42km

Kyllä vain! Nyt olen sen tehnyt. Juossut ensimmäisen kokonaisen maratonini. Juossut kokonaiset 42 kilometriä pitkin Tukholman katuja, puistoja ja rantoja. Juossut kolme tuntia 39 minuttia ja 56 sekuntia. Jännittänyt sääennustetta ja maratonia enemmän kuin viimeistä tenttiä. Osallistunut Pasta Partyyn edeltävänä päivänä ja ostanut uudet juoksushortsit. Ihaillut numerolappuani. Opiskellut reittikarttaa. Viikannut kaiken valmiiksi seuraavan päivän koitosta varten ja pähkäillyt vielä viime hetkellä vaatevalintoja. Tankannut hieman turhankin paljon urheilujuomaa ennen kisaa. Jonottanut vessaan puoli tuntia. Kääriytynyt kertakäyttösadetakkiin ennen lähtöä, jotta lämpö ei kokonaan karkaisi. Jutellut lähtöalueella ruotsalaismiehen kanssa ja saanut kuulla hänen olevan alunperin Karjaalta. Tanssinut lähtöalueella alkulämmittelyksi. Tuntenut vatsanpohjassa asti urheilujuhlan tunnelman. Missannut koko lähtölaukauksen ja huomannut hetken päästä, että juoksu tosiaan alkoi jo. Tuntenut askeleen keveyden ensimmäisen kierroksen aikana ja nauttinut juoksun huumasta. Ihaillut Tukholman kauniita taloja ja kaupunginosia, joissa en ollut ennen käynytkään. Huomannut ennalta pelätyn sillan olevan todella leppoisa Pyynikin harjuun verrattuna ja ihaillut sillalta avautuvaa Tukholman näkymää. Huomannut jossain vaiheessa noin 20 kilometrin kohdalla, että kannustajat ovat aivan läpimärkiä sateesta ja vasta sitten huomannut oman märkyyteni. Saanut kuulla "Vilket fint löpsteg tjejen!" Tuntenut, kuinka litimärkä juoksupaita liimautuu kiinni ihooni ja kuinka vesi lätisee juoksukengissä jokaisella askeleella. Saanut tsemppiläpyt pieniltä ja urhoollisilta kannustajilta, jotka sateestakin huolimatta seisoivat Odengatanilla vanhempiensa kanssa hurraamassa meitä maratoonareita. Juossut loppuun saakka hymyillen vaikka jo kymmenen kilometriä sitten alkoi etureisiä hapottaa. Hymyillyt kanssajuoksijoille, katsojille ja ihan vain itsekseni vain koska olin niin onnellinen, että sain olla juuri siinä juoksemassa yhdessä lähes 20 000 muun juoksijan kanssa. Hokenut itselleni, että vauhti voi hyytyä mutta hymy ei. Juonut liikaa urheilujuomaa ja saanut vatsanpuruja. Saanut ja antanut rohkaisevia sanoja kanssajuoksijoille. Saanut pienen palan banaania 30 kilometrin kohdalla ja saanut taas roimasti uutta puhtia jatkaa maaliin. Odottanut "seinän" tuloa. Juossut viimeisen kilometrin hymyillen ja lähes onnesta itkien ja kaartanut Tukholman stadionille ihmisten hurratessa maaliin pääsyämme. Ottanut loppuspurtin uupuneilla jaloilla. Juossut maalilinjan yli voittajana - itseni voittajana. Saanut mitalin kaulaan ja avaruushuovan voitonviitaksi. Poseerannut mitalini kanssa kameramiehelle hymyn yltäessä korvasta korvaan. Kävellyt kankein jaloin onnesta (ja ehkä vähän myös kylmästä ja väsymyksestä) täristen kohti huoltopisteitä. Saanut onnitteluja niin suomalaisilta, ruotsalaisilta, italialaisilta kuin brittiläisiltäkin. Saanut kuulla muilta juoksijoilta, että sää oli ollut aivan kamala ja ettei Tukholman maratonilla koskaan ollut satanut niin paljon. Nähnyt toisen juoksijan olevan pyörtymispisteessä ja ymmärtänyt, että kaikilla ei pysynyt ilo mukana koko matkaa. Saanut vaihtaa kuivat vaatteet ja tuntea lämmön palaavan sormiin. Saanut vetää Finisher-paidan päälle ja ajatellut, että tämän minä todella ansaitsen. Tuntenut hierojan lämpöiset kädet kylmiä jalkojani vasten ja ollut lähellä nukahtaa hierontapöydälle. Saanut toiselta juoksijalta pullan ja todennut, ettei korvapuusti koskaan ole maistunut yhtä hyvältä. Soittanut uunituoreen maratoonarin äidille ja lähettänyt isälle viestin New Yorkiin. Laittanut ystäville kuvia ja kertonut, että olin tehnyt sen. Hakenut vielä kaksi pullaa lisää kahvipisteeltä. Taapertanut löytämään ystäväni katoksen alta. Mutustanut saamiamme maalieväitä. Iloinnut tohkeissani ystäväni kanssa suorituksestamme ja vaihtanut kokemuksia juoksuistamme. Päässyt pitkän jonotuksen jälkeen juoksijoita pullollaan olevaan metroon ja matkustanut hetkelliseen kotiimme Kungsholmenille.  Laittanut aivan läpimärät vaatteet kuivumaan ja astunut lämpimään kylpyyn katsomaan sateen ropinaa Tukholman kattojen yllä. Ihmetellyt hyvää oloani ja todennut selvinneeni yhdellä rakolla varpaassa. No juu, todennut kyykkyyn menon olevan hieman hankalaa vielä pari päivää etureisien hapottaessa. Syönyt maa-artisokkapizzan maratonin kunniaksi mitali kaulassa. Suunitellut seuraavan päivän juhlabrunssiamme Moderna Museetissa Riddarholmenilla. Painanut pääni tyynyyn ja tuntenut kehon painon väsymyksen alla. Sulkenut silmäni onnellisena. Yrittänyt ymmärtää, että minä todella tein sen.

Ja mikäli asia ei vielä käynyt selväksi, tullut maratonkärpäsen puraisemaksi.

-Julia

Kesä tulee!

En vain voi uskoa tätä. Ensimmäinen vuosi lääkiksessä alkaa olla viimeistä tenttiä vaille paketissa. Ja mikä vuosi se onkaan ollut! Tämä ensimmäinen vuoteni Helsingissä on ehdottomasti ollut yksi elämäni tapahtumarikkaimmista ja antoisimmista. Olen muuttanut uuteen kotikaupunkiin, aloittanut mahtavat opinnot, saanut aivan ihania uusia ystäviä, rakentanut oman pienen kodin, matkustanut, nähnyt ja kokenut. Olen ehtinyt urheilla, valmentaa, olla mukana lääkiksen kerhoissa, reissata, kokkailla, työskennellä valmennuskurssilla, juhlia ja monin tavoin nauttia aivan ihanasta elämästäni. Olo on nyt kesän kynnyksellä suorastaan haikea kaiken sen jäädessä nyt taakse. Ei millään haluaisi vielä päästää ensimmäistä opiskeluvuotta menemään ja tahtoisi vain jäädä elämään tätä vuotta vielä ainakin samamoisen ajan. Mutta taas toisaalta voin vain olla onnellinen, että olen ottanut ilon irti kaikesta siitä mahtavasta, mitä vuosi on tuonut tullessaan ja nauttinut uudesta luvusta elämässäni. Voin hyvin mielin muistella kulunutta vuotta tietäen, että nautin kaikesta sen tuomasta täysin rinnoin ja himmailematta. Ei tarvitse katsoa taakse ja murehtia, miksen kokeillut sitä tai mennyt sinne tai tehnyt tuota. Sillä minä kokeilin, menin ja tein, enkä ainakaan katunut. Kulunut vuosi ei vain millään olisi voinut olla parempi!

Viime syksyn Alfajaisissa tulevissa työtamineissa

Ja ihanaa on, että muistot jäävät. Eikä ole epäilystäkään, etteikö seuraavastakin opiskeluvuodesta tulisi mahtava. Mutta yhtenä suurena erona viime syksyyn tulee olemaan, että kun taas palaan Helsinkiin, tiedän varmasti, että minua odottaa aivan mahtava vuosikurssi, ihanainen kotini ja jo nyt rakas kotikaupunki kaikkine ihanine kuppiloineen ja kulmineen. Voi kuinka ihanaa, etteivät nämä opiskeluvuodet lopu vielä hetkeen! 

Ihanainen oma pieni parvekkeeni alkaa olla kesäsuosissa. Nautin siitä nyt täysin siemauksin alkukesän viileyttäkin uhmaten.

 Kukkien lisäksi olen saanut itselleni ihanan pienen yrttitarhan, josta voin käydä aina hakemassa tuoretta kokkeiluihini. Tuloillaan on myös paprikoita, tomaatteja, porkkanoita, retiisejä ja salaattia:)

Kesäillan onnea omalla pervekkeella musikkia kuunnellen, iltapalaa syöden ja ihanaa keittokirjaa selaillen <3

Viimeinen tenttini odottaa torstaina ja seuraavana päivänä onkin aika hypätä lentokoneeseen ja suunnata kohti Tukholman maratonia yhdessä ystäväni kanssa. Tällä hetkellä sääennuste ei näytä parhaalta mahdolliselta, mutta toivotaan, että se vielä ehtii muuttua. Nyt on aika vain syödä hyvin, levätä, nauttia alkukesästä parvekkeellani, leikata kesähiukset ja lakata varpaankynnet!

Pastaparty!

Naisten kymppi viime sunnuntaina alkuverryttelyksi maratonia varten ;)

Aivan ihanaa alkukesää kaikille!

-Julia

Kevään riemua

Ensimmäinen kevääni helsinkiläisenä on hurahtanut eteenpäin niin kovaa vauhtia, että suorastaan hätkähdin alkuviikosta, kun tajusin vapun kolkuttelevan jo ovelle. Tekemistä on riittänyt niin koulun, urheilun, töiden, matkojen kuin muidenkin aktiviteettien saralla, enkä olekaan vähään aikaan ehtinyt mitään tänne blogiin raapustella. Nyt kuitenkin mahtavan viikon ja toukokuun alun kunniaksi on aika taas istahtaa hetkeksi keittiönpöydän ääreen ja muistella kuluneen viikon ihanuutta.

Keskiviikkona kiipeilyhallille ja yliopistolle pyöräillessäni saatoin vain olla kiitollinen, että vappu ei sattunut jo sille päivällä. Hanskani eivät koko päivänä ehtineet kuivua kaatosateessa pyöräilyiden välissä ja sain harmikseni todeta sadehousujeni vedenpitävyysominaisuuden kadonneen... Onneksi torstaiaamuna aamujoogasta ulos astuessani aurinko alkoi ottaa kaupunkia syleilyynsä ja sää vain parani iltaa kohti. Sain siis viettää ensimmäistä opiskelijavappua lakki päässä, haalarit jalassa ja aurinolasit nenällä. Hyvän sään lisäksi vapun juhlinnan kruunasivat mahtavat ihmiset, maukkaat munkit, itsetehty sima, hyvät pippalot ja mahti meininki:)

Ennen Mantan lakitukseen siirtymistä nautimme vappuaaton lounasta kotonani. Kokkailin hernerouhepyöryköitä, perunasalaattia, vihersalaattia sekä tietenkin vappumunkkeja. Pääsin paistelemaan munkkeja ja muita vappuherkkuja vielä vappupäivänäkin Thoraxin sillikselle. 

Aivan ihanan vapun jälkeen täytyi kuitenkin heti kaivaa anatomian kirjat esiin ensi viikon tentin painaessa päälle. Onneksi pienen hengähdyshetken koulukirjoille tarjosi tänään sunnuntaina juostu Attendo Run. Tapahtuma oli kaikille avoin mutta erityisesti lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille suunnattu 5 tai 10 kilometrin juoksukilpailu keskuspuistossa. Sää ei jälleen olisi parempi voinut olla auringon paistaessa täydeltä terältä, mikä jälleen oli ihme, sillä vielä lauantaina sain taas housuni märiksi kiipeilyyn pyöräillessäni. Itse osallistuin 10 kilometrin osuudelle, sillä olen selvästi enemmän kestävyysurheilijatyyppiä. Saa nähdä, puraiseeko maratonkärpänen vielä...

Lauantai-illan leffahetki ja valmistautuminen seuraavan päivän Attendo Runiin. Voin suositella Ranskalaista häähumua ;)

Vappu oli tarjonnut sekä hyvän tankkauksen että levon liikunnasta, joten askel kiisi tänään lennokkaasti ja olo oli todella pirteä. Sain pidettyä oikein hyvän vauhdin koko matkan ja juoksu tuntui todella hyvältä. 7 kilometrin kohdalla pääsin ottamaan kunnolla mittaa itsestäni kun lähdin kamppailemaan ensimmäisestä sijasta. Viimeisellä kilometrillä sain kyllä taistella oikein kunnolla itseni kanssa mutta onnistuin kuitenkin lopulta pääsemään maaliin naisten sarjan voittajana ajalla 43:01! Kisa oli aivan mahtava ja tunnelma kurssikavereiden ja muiden opiskelututtujen kannustuksessa aivan ihana. Paras lopetus mahtavalle vappuviikolla. Kaikki mukaan ensi vuonna!

Tästä kuukaudesta tulee tosiaan oikeaa juoksun juhlaa, sillä muutavan viikon päästä on jo aika suunnata kohti Tukholmaa ja maratonia! Sain tällä viikolla postissa reittikartan, joten nyt alkaa olla jo tosi kyseessä. Onneksi akillesjänteen tulehdus on jo väistynyt ja nyt voin taas nauttia juoksusta täysin siemauksia. Odotan tapahtumaa innolla, enkä ota turhia paineita lopputulemasta: kunhan maaliin pääsen niin olen jo tehnyt uuden ennätykseni:) Vielä ennen maratonia käymme tyttöjen kanssa juoksemassa Naisten kympin. Taattua juoksun huumaa tiedossa!

Aurinkoista kevättä!

-Julia

Mega Ski Tour

Terveiset pohjois-Ruotsin Kungsledeniltä! Siellä sain onnekseni viettää viisi aivan mahtavaa hiihtovaelluspäivää yhdessä kahden ystäväni, Pekan ja Eskon, kanssa. Meidän Mega Ski Tourimme suuntautui Ruotsin korkeimman vuoren Kebnekaisen tuntumaan, jossa tarkoituksena oli hiihtää Abiskosta Nikkaluoktaan vievä pätkä Kungsledeniä, mutta aikataulullisista syistä päädyimmekin sekä aloittamaan että päättämään reissumme Nikkaluoktaan. Eikä sekään ympyräreitiksi suunniteltu vaellus oikein käynyt toteen alkupäivien lähes myrskyisän vastatuulen hidastaessa matkaa, mutta tällaisenaankin hiihtovaelluksemme reitti oli onnistunut ja matka kokonaisuudessaan aivan mahtava! Ensimmäiset kaksi päivää saimme hiihtää oikein tosissamme vastatuulessa mutta sitä seuranneet kaksi koko hiihtokauden kauneinta aurinkoista ja tyyntä päivää hellivät meitä oikein kunnolla. Viimeinenkin hiihtopäivä sujui myötätuulessa auringon välillä pilkotellessa pilviverhon takaa. Emme olisi kyllä voineet onnekkaampia olla.

Aamu, joka seurasi kirkasta yötä, jona näimme aivan upeat koko taivaan kattavat revontulet! Olimme onnekkaita nähdessämme revontulia vielä viimeisenäkin yönä.

Onkohan tämä kuumaverisyysasteikko?

Ajatus tähän hiihtovaellukseen lähti alppimatkallamme Ranskassa uuden vuoden aikoina. Suomeen palauduttuamme aloimme ideoida matkaa enemmänkin ja siitä se sitten lähti! Alunperin meitä piti olla neljä lähdössä, mutta polvivamma esti tämän vuoden vaelluksen Elinan kohdalla. Onneksi saimme kuitenkin paljon vinkkejä ja apuja matkaa suunnitellessamme, siitä viekä iso kiitos! Saimme hyvin lainattua ja vuokrattua puuttuvia välineitä, eikä varusteissa kyllä ollut mitään valittamista ainakaan omalta osalta. Ruokakin oli maittavaa ja sitä oli riittävästi. Olin saanut kunnian suunnitella vaelluksemme menun ja pojatkin olivat siihen oikein tyytyväisiä. Se koostui pussipastan sijaan mm kasvis-pestopadasta, sienirisotosta ja riisi-hedelmä-padasta. Teimme myös ennen vaellusta yhdessä ja erikseen erilaisia eväspatukoita. Uskon voivani kaikkien meidän puolesta suositella omatekoisia energia- ja proteiinipatukoita. Patukat onnistuivat todella hyvin ja rahaakin säästyi huomattavasti. Eikä tekeminen ole ollenkaan hankalaa!

Kurpitsa-proteiinipallerot olivat menestys myös vaelluksella

Flap jacks

(30 palaa)

-6dl kaurahiutaleita

-1 dl pähkinöitä

-125g voita

-2 banaania

-1/2 dl siirappia tai hunajaa

-1 tl vaniljaa tai vaniljasokeria

-hyppysellinen suolaa

-1 dl pakastemustikoita tai rusinoita

Muussaa banaanit ja sekoita kaikki loputkin ainekset keskenään. Levitä leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 175 C uunissa n 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Säilytä viileässä.

Aamiaisnäkymä höyryävän suklaa-cashewpähkinävoi-puuron yli

Pekan tuulensuojainen keittosyvennys

Tyytyväinen ruokailija

Matkamme alkoi hieman rankalla koko yön kestäneellä ajomatkalla. Taukojen, eväiden ja levyjen voimalla pääsimme kuintekin hienosti perille. Sekä mennessä että palatessa pistäydyimme Kiirunan idylliseen Safari Cafeeseen lounaalle. Nämä herkkutuokiot vielä kruunasivat matkan ihanuuden! Paluumatkalle olimme varanneet autojunasta paikat, joten saimme hyvin levättyä vaelluksen jälkeen eikä kenenkään tarvinnut hypätä väsyneenä rattiin. 

Auringon nousu tien päältä

Herkkuhetki ennen erämaahan suuntaamista Safari Cafeessa

Kauniita ja aurinkoisia päiviä seurasi kirkkaita ja kauniita mutta myös aika kylmiä öitä. Onneksi päädyin kuitenkin ottamaan paksuimman makuupussini, sillä sekin tuntui välillä turhan viileältä teltan katköissä nukkuessamme. Onneksi pääasiassa pysyimme kaikki lämpöisinä ja tunnelma pysyi korkealla. Pojat olivat tosiaan aivan mahtavaa vaellusseuraa! Useaan otteeseen toistelin vain itselleni, kuinka onnekas olinkaan kun sain olla mukana näin mahtavassa reissussa. 

Iloiset hiihtäjät Julia ja Esko

Loppujen lopuksi hiihtoreittimme kulki Nikkaluoktasta Kebnekaisen Fjällstationin kautta Singin ja Sälkan mökkien kautta ja takaisin samaa reittiä. Vaikka ensin edes-takas-kulkeminen mietitytti, ei se ollenkaan haitannut, sillä maisemat olivat ihan erilaiset toisesta suunnasta tullessa. Reitillä ei ollut ruuhkaa, mutta muitakin vaeltajia oli. Tapasimme reippaita ranskalaisia, koiravaljakoita, Kebnekaisea huiputtavia liettualaisia, herttaisen ruotsalaisen vaeltajasedän ja muita Lapin kevättalven hangista nauttivia vaeltajia. Monet olivat valinneet ahkion rinkan sijaan ja se olisi varmasti toiminut nousukarvoihin yhditettynä reitillä oikein hyvin. Itse olen kuintekin niin rinkkaan tottunut, että se tuntui luonnolliselta valinnalta. Rinkka mukavasti keveni reissun loppua kohti ruuan vähentyessä, mutta ei paino missään vaiheessa onneksi ollut liiallinen. Suksi luisti hyvässä seurassa upeita maisemia ihastellessa.

Koiravaljakko matkalla Kebnekaisen fjällstationille

Vahtikoira Singin tuvalla

Vaelluksemme oli niin täydellinen irtautuminen Helsingin arjesta, että paluu tuntui jopa vähän hirvittävältä. Onneksi sitä nopeasti pääsee taas kaupungin rytmiin kiinni. Ja onhan minulla nyt taskut täynnä toinen toistaan ihanempia muistoja, joihin voi palata täällä Helsingin kevään keskellä.

Onnelisesti muistelee

Julia