La vie tranquille à la campagne // Rauhallista elämänmenoa Bordeauxin maaseudulla

Ennen Pariisiin muuttamista en ollut koskaan asunut suurkaupungissa. Helsinki kun ei ole suurkaupunki. On nimittäin hieman eroa, asuuko kaupungissa puoli miljoonaa vai viisi miljoonaa asukasta. En ennen oikeastaan edes tajunnut, että tuo etuliite suur todella on niin suuri. Ajattelin, että kaupunki kuin kaupunki, vain vähän suurempana. Pariisissa olen kuitenkin saanut tutustua tuon suuren etuliitteen todelliseen merkitykseen niin hyvässä kuin ei-niin-hyvässäkin. Olen saanut tutustua laajoihin ravintola-, kahvila-, erikoisruokakauppa-, leipomo- ja torivalikoimiin, huomata joka kulmalta löytyvän elokuvateatterin ja pienoisteatterinäyttämön, löytänyt valtavan tarjonnan eri harrastus- ja urheilumahdollisuuksia ja tutustunut moniin oman henkisiin ihmisiin. Erityisesti nuorille avaa Pariisi valtavan valikoiman joko täysin ilmaista tai hyvin edullista tekemistä ja näkemistä. Itsekin pääsin viime viikolla nauttimaan laatuteatterista Comédie Françaisessa todella huokeaan hintaan. Pariisissa löytyy tekemistä, näettävää, koettavaa ja maisteltavaa jokaiselle ja lähes koko ajan. Välilä melkein menee pää pyörälle kaikista niistä mahdollisuuksien valikoimista, joista saa itselleen räätälöidä juuri omanlaisensa pariisittaren elämänmenon.

Les carottes parisiennes eli pariisilaiset porkkanat

Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Suurkaupungin valtava tarjonta tarkoittaa valtavaa määrää ihmisiä ja suurta kokoa. Meni sitä melkein minne vain on varattava ainakin 40 minuuttia matkaan. Ihmisten määrä näkyy myös liikenteessä ja se onkin ollut minulle oikea sopeutumisongelma. Koulumatkani ei ole kovinkaan samanlainen Helsinkiin verrattuna, vaikka kulkupeli on sama. Pahinta ovat skootterit ja moottoripyörät, jotka puikkelehtivat mielensä mukaan sieltä mistä milloinkin pääsevät ja toisinaan vaikka kaistaa väärään suuntaan tai jalkakäytävällä. On vain pistettävä jäitä kypärään ja oltava todella varovainen. Metroon kun en meinaa millään sopeutua. Matka sillä kestää usein kauemmin kuin pyörällä, kävelyä tulee paljon, käytävät ovat sotkuisia ja väki välillä niin kummallista, että mieluummin pysyttelen maan kamaralla Metroa käyttäessä ei myöskään pääse näkemään kaupunkia kuten pyörällä liikkuessa. Olen siis sinnikkäästi pitäytynyt pyörässäni, vaikkei Pariisi olekaan pyöräilijän paratiisi.

Vaikka Pariisista löytyy lähes kaikki, mitä kuvitella saattaa niin yksi löytyy, mitä ei Pariisissa ole ja se on metsä. Juu, kyllä on puistoja ja viheralueita mutta metsää ei ole. Ja sitä on ikävä. Samoin on ikävä luonnon tuoksua ja erityisesti nyt raikasta kostean tiivistä syysilmaa. Sitä en ole Pariisissa päässyt nuuhkimaan. Totta on sekin, ettei tarvitse matkustaa kovinkaan pitkälle päästäkseen metsän siimekseen, mutta olen huomannut, että itse tarvitsen jatkuvampaa kontaktia luontoon, jota ei Pariisista aina tahdo löytyä. Siksi olinkin onnellinen, kun pääsin viettämään pitkää viikonloppua vanhan vaihtoperheeni luo Bordeauxin lähelle. Bordeaux on upea vanha ranskalaiskaupunki, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Itse kuitenkin jatkoin Bordeauxin juna-asemalta vielä matkaani Mercenaisin kylään ja puhtaasti maaseudulle. Perheen vanhemmat kun asuvat peltojen ja metsän ympäröiminä puutarhan, lampaiden ja kanojen keskellä. Ensimmäisenä kun hyppäsin autosta iltapimeällä sorapihalle maaseudun rauhassa huudahdin: Les étoiles! Voi kuinka tähtitaivas näkyi kirkkaasti kun olimme päässeet kaupunkien valotulvasta hieman syrjään. Juuri tällaista viikonloppua kaipasin.

Stephanien ja Philippen kysellessä, mitä haluaisin viikonloppuna tehdä, vastasin toivovani vain rauhallista elämää ilman sen suurempia kommervenkkejä. Rakastan meneväistä elämääni, mutta välillä mieli ja keho tarvitsee todellisen rauhoittumisen. Siispä minun viikonloppuni koostui hyvistä yöunista, torielämästä nauttimisesta (kaikki tämän postauksen kuvat ovat juurikin viikonloppuna vierailemaltani ihanalta St Foye la Granden torilta, joka on valittu Ranskan parhaaksi toriksi!), juoksulenkeistä aamu-usvassa ja ilta-auringossa, kokkailusta ja pitkistä illallisista, joiden aikana ruodimme niin Ranskan, Suomen kuin maailmankin ongelmia aina politiikasta veganismiin. Ja kuinka hyvää se tekikään. Oli ihana viettää aikaa yhdessä rakkaiden Ranskan vanhempieni kanssa, laittaa ruokaa ja nauttia syksystä luonnon ympäröimänä. Minun täytyi juoksulenkkini aikana metsässä oikein pysähtyä vain hengittämään tuota aromaattista lehtien mehevöittämää syysilmaa, jota niin rakastan. Ja oli vaihteeksi aika hauska vaihtaa Parc Monceaun kanssajuoksijat lehmiin ja lampaisiin, jotka kaikki yhtä lailla katselivat minua kuin kaistapäistä pinkoessani pitkin maaseudun sorateitä. Kaistapää ehkä, mutta ainakin onnellinen sellainen.

Halloweenin kunniaksi halusin tuunata parinteiset korvapuustit uuteen uskoon kurpitsatäytteellä. Täytyihän minun ilahduttaa korvapuusteja rakastavia ystäviäni kun kerran olin käymässä! Olen jo aiemminkin leiponut kurpitsapuusteja Suomessa mutta aiemmin aina perinteiseen korvapuustin muotoon. Innostuin Saaran tekemistä kurpitsapuusteista, jotka oli tehty cinnamon rollsien tapaan uunivuokaan ja päätin itsekin kokeilla. Ja mikä menestys se olikaan. Täytyy vain muistaa, ettei uunivuokaa voi paistaa samaan tapaan kuin perinteisiä korvapuusteja vaan uuni on säädettävä pienemmälle ja paistoaikaa on pidennettävä, jotta pullat paistuvat tasaisesti. Korvapuusteja rakastavat Stephanie ja Philippe olivat uteliaita leipomuksistani ja tämä uusi kokeilu sai heidän puoleltaan oikein tyytyväisiä huokailuja. Näitä saisi tehdä toistekin. Kurpitsapuustien lisäksi täytyi tietenkin tehdä myös perinteisiä cannelé-leivoksia, kun kerran olin Bordeauxissa. Niiden reseptin löydät täältä.

Kurpitsatahna korvapuusteille

400g kurpitsaa

0,5 dl vaahterasiirappia

50 g voita

1 ½ tl kanelia

2 tl inkiväärijauhetta

¼ tl muskottipähkinää

1 tl kaardemummaa

Kuori ja paloittele kurpitsa kuutioiksi. Keitä kypsäksi kattilassa. Kaada vesi pois ja soseuta tasaiseksi. Lisää siirappi, mausteet ja paloiteltu voi. Jos tahna on liian juoksevaa laita takaisin kattilaan ja keitä hiljakseen kunnes koostumus on sopivan paksua pullien täytteeksi. Korvaa levitteellä perinteinen voi+sokeri+kaneli yhdistelmä.

Tätä tahnaa voi myös hyvin käyttää muutenkin! Itse esimerkiksi käytän tuorepuuron tekoon, smoothieeseen, puuron kanssa tai jugurtin sekaan. Ja kannattaa sitä maistaa sellaisenaankin, on aikas hyvää :)

Huomenna on Ranskassa virallinen vapaa päivä kaatuneiden muistoksi. Siispä minulla on vielä yksi päivä nauttia pitkästä viikonlopustani Pariisin syleilyssä maaseudun rauhassa voimaantuneena. Ehkä käyn tutustumassa Bois de Vincennesiin, jos metsäikävä pääsee yllättämään ;)

Un Anniversaire Parisien // Syntymäpäivähumua Pariisissa

Ei sitä joka päivä täytä 21 vuotta. Eikä sitä joka vuosi pääse juhlistamaan syntymäpäiviään Pariisissa. Ja ehkä vielä harvemmin näin kansainvälisissä, tapahtumarikkaissa ja makoisissa merkeissä. 

Päiväni alkoi jo aamuvarhain puuroaamiaisella Bol Porridge Barissa ennen klinikkaan siirtymistä. Olin onnekas, että synttärini oli osunut juuri lempparipäivälleni torstaille, sillä silloin ilmestyy Helsingin Sanomien mukana Torstai-liite. Niinpä sain nauttia karamelli-päärynä-puurokulhoni ja chai-latteni Hesarin mobiililehteä lukien ja Pariisin utuista heräilyä seuraillen. Aamu jatkui makoisasti vielä klinikassakin kun vein ystävilleni maistiaisiksi Fazerin sinistä, salmiakkia ja jo viime postauksessa hehkuttamiani banaani-pähkinävoi-keksejä (myös reseptin löydät edellisestä kirjoituksesta). Suklaa ja cookiesit olivat todellinen menestys eikä niistä jäänyt jäljelle muruakaan. Salmiakki taas oli vahvasti mielipiteitä jakava ja siitä jäi maisteltavaa vielä seuraaviakin juhlia varten.

Vaikka aamulla kaupunkia syleili sakea sumu, ehti päivä kirkastua aamupäivän aikana ja lounaalta lähtiessäni oli minua vastassa auringossa kylpevä Pariisi. Olin jo aiemmin päättänyt ottaa täysin lukuvapaan päivän, joten minulla oli hyvin aikaa ennen illan kiipeilytreenejä nauttia syyspäivästä. Päätinkin suunnata pyörälläni Seinen varrelle vilkaisemaan jälleen kerran pienten kirja/taulukauppiaiden valikoimaa. Olin nimittäin kerran aiemmin syksyllä bongannut yhdessä kojussa aivan itseni näköisen taulun: ponnaripäinen tyttö raitapaidassa pyöränsä selässä patonkikorin kera polkemassa kohti Eiffel-tornia. Tuolla kerralla en kuitenkaan voinut taulua ottaa mukaani, olinhan lenkillä ilman rahaa ja viiden kilometrin päässä kotoa. Juliste jäi kuitenkin kaivelemaan mieleeni ja useamman kerran kävin eri myyjiltä kyselemässä, josko heillä sattuisi olemaan kyseistä taulua. Olin jo ajatellut julisteen olevan mennyttä ja missioni mahdottomaksi mutta päätin mennä kuitenkin taas varmistamaan asian laidan. Poljin hissukseen joen vartta pysähdellen kyselemään ponnaripäisen pyöräilijän perään, mutta kenelläkään ei vaikuttanut sitä olevan. Päätin vielä vilkaista seuraavan siltavälin ja viimeisessä kojussa näin vihannesjulisteen takaa pilkottavan jotain tuttua. Siellä se oli! Kerroin riemuissani kauppiaalle etsineeni kyseistä julistetta jo useamman kerran ja kuinka sattuikin, että juuri syntymäpäivänäni sen onnistuin löytämään. Kääriessään taulua minulle pakettiin onnitteli hän minua hymyillen ja antoi vielä lahjaksi hieman alennusta.

Toisen kerran ollessani lenkillä Pariisin keskustassa (vai mahtoiko olla sama kerta, en ole ihan varma) osuin Rue Montmartren varrella sijaitsevaan Librairie Gourmandeen eli keittokirjakauppaan. Jo tuolloin punaposkisena kesken lenkin kävin vilkaisemassa valikoimaa, mutta päätin tulevani syntymäpäiväni kunniaksi vielä uudelleen tutustumaan paikkaan tarkemmin. Ja mikä ihana paikka se olikaan! Keittokirjoja kahdessa kerroksessa kaikista eri aihepiireistä, maista ja mauista. Olen lähiaikoina ollut kallellani intialaiseen ruokaan ja näin syksyn edetessä vetävät keittiön vahvat maut ja aromit sekä lämpöiset ja täyttävät kastikkeet puoleensa entistäkin voimakkaammin. Niinpä poistuinkin kaupasta kassissani Mon premier livre de cuisine indienne. Suomennettuna kirjan nimi on Ensimmäinen intialainen keittokirjani, joka sopii minulla kuin nenä päähän, sillä sitä se todella on.  Toki olen kokkaillut intialaista ruokaa jo aiemmin, mutten koskaan ole lukenut saati omistanut intialaiseen keittiöön keskittyvää keittokirjaa. Kirja on pullollaan houkuttelevia kuvia, inspiroivia reseptejä sekä käytännön vinkkejä intialaisen keittiön nikseihin. Kirjasta löytyy reseptejä aina yrteillä täytetystä naan-leivästä ja linssipadasta chai-teehen ja tomaatti-taatelitahnaan. Ihastuin juuri uudenlaisiin yhdistelmiin ja makukomboihin, joita en itse olisi ensimmäisenä keksinyt kokeilla. Myös kirjan kuvat ovat niin kauniita, että jo lukiessa tulee nälkä.

Pienen rusinakierteellä maustetun reseptilukuhetken jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin illan kiipeilytreeneihin. Matkalla sain viimein postitettua CAFn asumistukianomuksen asiakirjat. Nyt täytyy vain toivoa, että kaikki on sillä osa-alueella kunnossa... Kiipeily sujui paremmin kuin pitkään aikaan ja sain projektinani olleen 7a leadreitin kiivettyä! Voi olla, että parin päivän cookies-kuurilla oli voimauttava vaikutus;)

Päivän kruunasi vielä illallinen ethiopialaisessa ravintolassa La Butte aux Caillesin korttelissa. Juhlistimme syntymäpäivääni yhdessä italialaisen Manuelan kanssa, jolla oli ollut edellisenä päivänä oma merkkipäivänsä. Meitä oli ravintolassa yli 30, lähes koko Erasmus-perhe koolla! Ilta oli naurun, puheensorinan ja hyvän ruuan täytteinen ja kertakaikkisen onnistunut. En ollut koskaan aiemmin syönyt etiopialaista ruokaa, joka tarjoillaan hieman happaman letun päältä suurella vadilla, jolle on koottu useamman henkilön annos. Siitä se syödään yksinkertaisesti käsin lettupalaan käärimällä. Ja minullehan sopi uuden ruokakulttuurin valloittaminen sen ollessa vielä niin maukasta ja hauskaa! Illan päätti kymmenkielinen syntymäpäivälaulu sekä Manuelan leipoma omenapiiras. 

Illalla (tai yöllä... kello taisi olla 1h30) kotiin Montmartrelle saapui väsynyt mutta kertakaikkisen onnellinen 21-vuotias pohjoisen pariisitar. Kaikkien näiden elämäni tärkeiden ja ihanien ihmisten kanssa kelpaa ottaa vastaan uusi ikävuosi ja sen mukana uudet kujeet.

Kiitos. Merci. Thank you. Tack. Gracias. Grazie. Danke. Dzieki. 

Tuhannet kiitokset kaikille, jotka olivat mukana tekemässä 21-vuotissyntymäpäivästäni niin onnistuneen ja ikimuistoisen. Olette kultaa kalliimpia <3

Ensimmäinen tentti läpäisty!

Totta se on, vaikka en edes uskaltanut sitä ennalta toivoa. Ensimmäinen tenttini täällä Pariisissa meni nimittäin läpi! Olen niin helpottunut ja onnellinen, sillä tentistä lähtiessäni oli olo niin epävarma, että henkisesti jo varauduin kokemaan ensimmäisen reputuksen karvaan pettymyksen. Mutta selaessani vapisevin käsin opintonumeroiden sarjaa ja etsiessäni omaa numerosarjaani, sain kiljaista riemusta, sillä oma pistemääräni riitti läpipääsyyn. Ei se kovin kummoinen tulos ollut (11,56/20) mutta kymmenellä pisteellä pääsi läpi, joten riittävän hyvä se oli tällä kertaa. Tentti oli tietokoneella tehtävä monivalintakoe, jossa oli saatava jokainen kyseisen tehtävän kohta oikein valittua pisteiden saamiseksi. Tehtävänanto saattoi esimerkiksi olla vain, että valitse kaikki oikeat väittämät. Siispä pisteitä ei ihan helpolla jaeltu. Kuulin myös, että keskiarvo oli ollut 13 pisteen tienoilla ja että lähes neljäsosa oli saanut alle 12 pistettä, joten ei muillakaan ollut ollut ihan helppoa. Tentti oli hyvin erilainen edellisiin vuosiin verrattuna, mikä toi vielä lisähaastetta kun ei koettelemus vastannutkaan harjoituskokeiden tyyliä. Kuulemma neljä tehtävää poistettiin kokonaan arvostelusta ja muutenkin tentti keräsi varsin paljon kritiikkiä. Mutta tärkeintä on, että nyt voin todella laittaa nefrologian muistiinpanoni sivuun ja nauttia synttäriviikosta kevein mielin. Ei sitä ihan joka päivä tenti urologiaa ja nefrologiaa, en français !

Tätä jos mitä sopii hieman juhlistaa! Siihen sopivat loistavasti esimerkiksi nämä kaikkien aikojen lempparikeksini, joissa yhdistyy ihana pähkinävoin, banaanin ja suklaan makukombo ja tuo cookiesien täydellinen chewy koostumus. Mjam!

Pähkinävoi-banaani-cookiet

n 20 cookieta

-n 5 dl vehnäjauhoja

-1/2 tl leivinjauhetta

-1/4 tl suolaa

-110-120 g voita

-6 rkl maapähkinävoita

-2,5 dl fariinisokeria (löyhästi mitattuna)

-hieman yli 1 dl ruokosokeria

-1 keltuainen

-2 tl vaniljajauhetta

-2 kypsää banaania 

-250 g haluamaasi suklaata

Laita uuni lämpenemään 160C. Mittaa voi sekä pähkinävoi kulhoon. Sulata ja jäähdytä. Sekoita sillä aikaa jauhot, leivinjauhe sekä suola erillisessä kulhossa ja siirrä sivuun odottamaan. Sekoita sähkövatkaimella keskenään voiseos, fariinisokeri sekä tavallinen sokeri. Sekoita joukkoon keltuainen ja vaniljajauhe ja vispaa kunnes seos on kuohkeaa ja tasaista. Muussaa banaanit ja lisää ne taikinaan. Lisää jauhoseos taikinaan vähitellen puuhaarukalla käännellen. Pilko suklaa (suosittelen jättämään melko isoja paloja, ne ovat parhaita:) ) ja lisää taikinaan. Nostele ruokalusikalla cookie-taikinaa leivinperilla vuoratulle pellille. Kannattaa jättää cookieiden väliin tilaa, sillä ne leviävät uunissa. Paista cookieita uunissa 15-20 minuuttia uunin tehosta riippuen, kunnes ne ovat reunoilta hienon kullan ruskeat ja keskeltä kohonneet. Anna jäähtyä leivinpaperin päällä hetki ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään kokonaan.

Motivaatiotulvan pyörteissä

En voi väittää, että minulla olisi koskaan ollut suurempia motivaatio-ongelmia mitä urheiluun ja harrastamiseen tulee. Tietenkin polte treenaamiseen ja kisaamiseen elää kausittain ja välillä on ollut parempi pitää vähän rennompia kausia ja juosta tai kiivetä vain rakkaudesta itse lajiin ilman sen suurempia tavoitteita tai tapahtumia. Välillä on ollut into piukassa päästä juoksemaan tai kiipeämään kisaa ja välillä taas antaa vain jalkojen rullata ilman sen kummempia tavoitteita. On todella tärkeää osata muokata omia menemisiä ja tekemisiä fiiliksen ja tunteen mukaan, ettei rakkaus ja intohimo omiin harrastuksiin katoa. Varsinkin kun itselle kaikki urheilu on pohjimmiltaan vain rakkautta liikkumiseen, ulkona olemiseen, omien rajojen kokeiluun ja tietenkin itse lajeihin. Jos alkaa askel painaa lenkkipolulla, voi hyvin antaa lenkkareille vähän lomaa ja palata poluille hetken kuluttua taas uusin voimin ja uudella innolla. Voin olla vain kiitollinen ja onnellinen kaikesta siitä, mihin oma kehoni pystyy ja mihin kaikkialle se minua vie aina kallioilta tuntureille, maalilinjoille ja metsäpoluille. 

Pidin vuosia urheilupäiväkirjaa, mutta reilu vuosi sitten alkoi sen pitäminen tuntua pakonomaiselta ja se jäi. Halusin vain mennä ja tehdä sitä, mikä hyvältä tuntui. Aloin myös yhä harvemmin ottaa aikaa tai matkaa juoksulenkeillä tai hiihtäessä ja annoin jalkojen vain viedä sinne minne mieli teki. Halusin todella tuntea, että tein sitä mitä rakastin ja vain itseäni varten ilman, että ajattelin, mitä minun pitäisi tehdä ja treenata ja mitä minulta muka odotettaisiin. Huvittavaa sinänsä, sillä en ole vuosiin ollut kenenkään valmennettavana, eikä minulta siis ole mitään odotettukaan. Mutta mieli kummasti tekee tepposia ja alkaa kuvitella yhtä ja toista muiden kommenteista ja lukemistaan artikkeleista ja jutuista. Siispä halusinkin ottaa vähän etäisyyttä systemaattiseen treenaamiseen ja antaa kehon ja mielen yhdessä päättää, mihin tie vei. Tämä rennompi suhtautuminen urheiluun teki todella hyvää, eikä palo omiin lajeihin  hiipunut lainkaan, vaikkei kaikkea rustannutkaan ylös ja ennalta suunnitellut. Oikeastaan kävi aivan päinvastoin.

En oikein tiedä, mistä se johtuu mutta nyt motivaationi treenaamiseen on aivan uudella tasolla. En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin täynnä intoa treenata, mennä, kehittyä ja kisata. En välttämättä koskaan. Ehkä se johtuu motivoivasta kiipeilytreeniryhmästä, uudesta valmentajasta ja hyvistä tuloksista viimeaikaisissa juoksukisoissa, jotka todistivat, että kunto on kovempi kuin koskaan aiemmin. Tai ehkä uusista aluevaltauksista suunnistuksen ja polkujuoksun saralla. Tai ehkä olen motivoitunut uusista tapaamistani ihmisistä, jotka ovat innostaneet minua uusiin haasteisiin ja innoittaneet omilla saavutuksillaan ja tekemisillään asettamaan itselle uusia tavoitteita. Tai kannustavista ja rohkaisevista kommenteista ja sanoista, joita olen muilta saanut. Kuinka inspiroivaa olikaan esimerkiksi ensimmäisissä boulder-kisoissa nähdä vahvojen naisten kiipeävän reittejä, joilla itse en saanut alkumuuvejakaan tehtyä. Tai kuulla opiskelukaverini olleen juoksemassa useita maastojuoksukisoja Espanjassa ja Italiassa, ja suunnitella keväälle uusia kisamatkoja yhdessä. Tai seurata sosiaalisessa mediassa upeiden naisten suorituksia omissa lajeissaan. Uskon, että kaikki nämä tekijät ovat vaikuttaneet tähän uudenlaiseen innon kipinään ja varmasti myös se, että täällä Pariisissa olen yhä vahvemmin tuntenut pohjoisen identiteettini tärkeyden, jonka myötä omien juurten ja rakkauden kohteiden tärkeys on vain korostunut.

Nyt tuntuu melkein, että voisin vain kiivetä ja juosta ja treenata uusiin kisoihin ja tapahtumiin  sekä suunnitella uudenlaisia haasteita ja seikkailuja. Olen päättänyt keskittyä tänä vuonna kiipeilyyn ja juoksuun, ettei aikataulu liiaksi täyty, sillä haluan tietenkin nauttia myös pariisilaisesta elämänmenosta ja ehtiä opiskella. Haluan nyt keskittyä pariin lajiin kunnolla, mutta samalla pitää huolen, ettei treenaus käy yksipuoliseksi ja vamma-alttiiksi. Nyt tuntuu polte treenaamiseen niin kovalta, että on vähän pidäteltävä itseäni, sillä se on varmasti juuri tällaisissa intopuuskissa kun monet urheiluvammat ja ylitreenaamiset tulevat mukaan kuvioihin. Ja se on ehkä viimeinen asia, mitä nyt toivoisin tulevan eteeni.

Olen myös onnellinen, että voin yhdistää juoksemisen ja kiipeilyn Pariisista ja Ranskasta nauttimiseen. Pitkillä juoksulenkeillä voin tutustua uusiin kaupunginosiin, puistoihin ja kortteleihin ja löytää uusia kokeilun arvoisia ravintoloita, toreja ja museoita. Eilen pääsin taas onnekseni Pariisin eteläpuolella sijaitsevaan Fontainebleaun metsään boulderoimaan yhdessä parin ystäväni kanssa. Kuinka hyvää tekikään päästä vähän hengittämään metsäntuoksuista raikasta syysilmaa uusia boulderprojekteja työstäessäni. Pariisin metropolissa asuessani olen saanut huomata, että pohjoisen tyttö todella kaipaa metsään, eikä se kaipuu meinaa pelkässä puistossa käväisyllä tyyntyä. Onneksi metsään ei ole kovin pitkä matka, jos Pariisin liikenne ja väkimäärä alkaa tuntua liian ahdistavalta. Pienen levon jälkeen on taas mukava palata omille kotikulmille ja nousta Montmartren rappuja kaupungin näkymää ihailemaan. On myös mukava huomata, että syyssateiden myötä Pariisinkin ilma on raikastunut ja hengitys kulkee lenkillä ja pyörän selässä helpommin.

Toivottavasti tekstini ei kuulosta siltä, että aikoisin tästä eteenpäin vain elää ja hengittää urheilua ja treenata orjallisesti uusiin kisoihin. Ei. Se ei ole tavoite, eikä minun tyyliseni elämänmeno. Aion pitää arjessani sopivan tasapainon ja muistaa myös rentoilla sopivissa määrin niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin nimissä. Tehdä sitä, mitä rakastan ja mikä tuntuu hyvältä. Vaikka olen ottanut uusia tavoitteita, ei se tarkoita, että treenaisin pakonomaisesti jonkin ohjelman mukaan. Aion pitää rennon otteen mukana tekemisissäni, sillä se on tuntunut ja tuntuu edelleen hyvältä. Teen edelleen kaikkea tätä puhtaasti omasta innosta, enkä halua sammuttaa sitä kipinää liialla pakottamisella. Mottoni kuuluu edelleen ”Tappa inte leendet” , joka oli mukana jo ensimmäisellä maratonillani. Se on kantanut pitkälle, enkä aio hyväksi havaittua periaatetta vaihtaa. Tietenkään ei koko aikaa voi olla hauskaa ja hymy yltää korvasta korvaan, mutta kaiken kaikkiaan on ilon pysyttävä mukana menossa. Muuten se ei ole minua varten.

Vapaan viikonlopun kruunaus kevätrullilla

Huhhuh!

Ohi on. Nimittäin ensimmäinen tenttini täällä Pariisissa. Urologian ja nefrologian tentti oli viime torstaina ja myönnettävä on, että jännitin sitä aika lailla alkuviikosta. Olin kuitenkin omasta mielestäni torstaina hyvin valmistautunut ja minulla oli todella sellainen olo, että osasin. Olin tyytyväinen oppimaani, sillä aihe oli minulle ollut hankala jo Suomessa sitä käsitellessämme. Olin lukenut niin opettajien tekemän oppikirjan, johon oli koottu heidän mielestään tärkeimmät opit, käynyt luennoilla ja opetuksissa, tehnyt vanhoja tenttejä ja lukenut muiden tekemiä muistiinpanoja. Siksi olikin todella harmi, että tentti osoittautui todella hankalaksi. Se meni suorastaan huvittavan huonosti. Aikaa tentin tekemiseen oli puolitoista tuntia ja se koostui tietokoneella tehtävistä lähinnä monivalintatehtävistä, joita oli muistaakseni 50-60. Tentin kysymykset olivat erilaisia kuin aikaisempien vuosien tenteissä, joita olin harjoitellut ja olinkin varsin yllättynyt tehtävänantoihin. Joissain kohdin en edes ymmärtänyt kaikkia vaihtoehtoja, mikä ei suoranaisesti auttanut asiaa. Suurin piirtein puolessa tehtävissä oli myös periaate, että kerran kun olet antanut vastauksesi, et voi enää palata korjaamaan vastausta. Kuinka harmittavaa olikaan kun yhdessä peruskysymyksessä ehdin painaa varmistusnappia ennen kuin tajusin ajatelleeni kysymyksen väärin. Tentin jälkeen kuitenkin selvisi, että tentti oli ollut kaikkien mielestä todella vaikea, joten toivon, että pisterajat olisivat suotuisat. Nyt olen kuitenkin vain todella onnellinen, että ensimmäinen koettelemus on ohi ja voin suunnata katseeni muihin aiheisiin. Tuntui varsin hyvältä laittaa nefrologian kirja hyllylle (osa-aika)eläkkeelle ja vaihtaa oppikirja romaanin kansiin vapaan viikonlopun kunniaksi.

 Hemmottelua tuoreella korttelileipomon patongilla, jolle sipaisin vuohenjuustoa, tuoreita viikunoita, saksanpähkinöitä sekä hunajaa.

Löysin Pariisin Skylinen, nimittäin Coulée Vertin, joka on reilun parin kilometrin mittainen vihertävä kävelyreitti Pariisin kattojen tasolla. Reitti lähtee Bastillen oopperan luota ja on upea kohde niin iltakävelylle kuin juoksulenkillekin.

Tentin jälkeen otinkin siivet alleni ja suuntasin Espanjan auringon alle viettämään viikonloppua perheeni kanssa. Oli aivan ihana nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä ja viettää hetki yhdessä lämmöstä ja Espanjan herkuista nauttien. Muu seurue oli lähtenyt matkaan jo torstaina, mutta itse pystyin tentin takia liittymään seuraan vasta perjantaina. Siksi oma matkani jäikin hieman liiankin lyhyeksi tänään sunnuntaina kotiin palatessani. Olisin niin mielelläni vielä vähän pidempään ollut rakkaitteni kanssa. Mutta klinikka ja arki odottaa! Onneksi jo tästä minilomasta perheen kanssa sai voimia uuteen viikkoon. Ja aika pian jo osa joukosta tulee tänne Pariisiin kylään. 

Kotiin palaillessani kävin vakioruokakaupassani ostamassa raaka-aineet ensi viikon ruokiin ja päätin valikoimasta inspiroituneena valmistaa tänä iltana vietnamilaisia kevätrullia. Ajattelin tehdä niitä suuremman satsin niin, että niitä riittää vielä huomiselle lounaallekin. Ruokakauppa on aasialaistaustaisen perheen omistama, jossa sekä valikoima, aukioloajat että hinta-laatusuhde ovat kohdillaan. Kauppa on siis melkein aina auki. Valikoima on todella laaja ja nytkin löysin kaiken soijapavuista persimoneihin (kuinka ihanaa, että niiden sesonki on taas käynnissä!) kalakastikkeeseen (huiman 0,6€ hintaan) ja riisipapereihin. Keräsinkin hyllyiltä sopivia aineksia rulliin käärittäväksi. Kevätrullat ovat nousseet yhdeksi lempiruuakseni päästyäni niiden maun ja tekniikan ytimeen. Riisipaperin sisäänhän voi kääriä oikeastaan mitä vain eri makuja, tekstuureita, värejä ja muotoja yhdistellen. Riisipaperi on läpikuultavaa, joten rullista saa todella esteettisiä pienellä suunnittelulla ja raaka-aineiden asettelulla. Valmistus on varsinaista näpertelyä, joka sujuu rattoisasti yhdessä tehden. Aterian varsinainen kruunaus on vietnamilainen kastike, joka koostuu kalakastikkeesta, riisiviinietikasta, limestä, chilistä, valkosipulista ja sokerista. Tällä ystävältäni Pirjolta saamallani Marttojen ohjeella valmistettu kastike on niin hyvää, että sitä voisi melkein lusikoida sellaisenaan.

Vietnamilaiset kevätrullat

Rulliin:

-Riisipaperia

Haluamiasi täytteitä

esimerkiksi:

-Marinoitua tofua

-Mangoa

-Kurkkua

-Porkkanaa

-Retiisiä

-Vermisellejä/riisinuudeleita

-Katkarapuja

-Salaattia

-Kaalia

-Siemeniä tai pähkinöitä

-Koriateria

Pilko kaikki ainekset tikuiksi. Liota riisipaperiarkkia kädenlämpöisessä vedessä kunnes se on pehmeä. Nosta arkki työtasolle. Nosta arkin reunaan aineksia, mutta älä ahnehdi liikaa, jotta saat rullan vielä käärittyä kiinni! Taita pitkittäinen pienempi reuna päälle ja rullaa hieman ennen kuin käännät lyhyen sivun kulmat keskelle ja rullaat loppuun. Siirrä valmis rulla tarjoiluastialle ja jatka rullailua, kunnes arkkisi tai aineksesi loppuvat. 

Kastike:

(n 5 dl kastiketta)

-125g palmusokeria tai hienoa ruokosokeria

-2,5 dl kuumaa vettä

-1 1/4 dl vietnamilaista kalakastiketta

-1 rkl vaaleaa riisiviinietikkaa

-1/2 dl vastapuristettua limen mehua

-2-4 punaista tai vihreää chilipalkoa hyvin hienonnettuna

-3-5 valkosipulinkynttä hyvin hienonnettuna

Liueta sokeri kuumaan veteen ja lisää loput ainekset. Sekoita ja käytä kevätrullien dippaamiseen.

Kuinka aika täällä Ranskassa kiitääkään! Olen nyt ollut täällä hieman yli kuukauden ja kuinka paljon onkaan ehtinyt tapahtua. Ensimmäiset viikkoni klinikassa ovat sujuneet oikein hyvin ja olen oppinut enemmän kuin kaikilla luennoilla ja ryhmäopetuksissa yhteensä. Tiimimme osastolla on todella toimiva ja muut opiskelijat ja lääkärit auttavat, ohjeistavat ja opettavat kärsivällisesti. Olen pitänyt kysymyskynnyksen todella matalalla ja ainakin tähän mennessä ovat kaikki ystävällisesti minua auttaneet. Eilen lauantaina minulla oli ensimmäinen lauantaipäivystys (siis käytännössä tavallinen klinikkapäivä mutta vain lauantaina), jolloin olin osastolla kahdestaan erikoistuvan lääkärin kanssa. Kiersimme kaikki potilaat yhdessä ja kierroksen aikana hän kyseli minulta paljon eri potilastapauksiin liittyvistä aiheista. Myönnettävä on, että paljonkaan en tiennyt, mutta kuinka paljon viisaampana lähdinkään kotiin. Motivaatio on kyllä kohdillaan! Nyt on kuitenkin keskityttävä hetki intensiivisesti pneumologian sijasta nefrologiaan, sillä minulla koittaa ensimmäinen tentti jo ensi viikon torstaina. Valehtelisin jos väittäisin, ettei jännitä. Aihe on kiinnostavuudessaan minulle hankala. Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa tsempata ennen koettelemusta!

Tänään otin vähän taukoa opiskeluista vetäessäni lenkkarit jalkaani ja suunnatessani aamulla Eiffel tornille, josta starttasi 20 km de Paris -juoksutapahtuma. Kaksi viikkoa sitten osallistuin Disneylandin puolimaratonille, jossa alitin oman ennätykseni 5 sekunnilla :) Aikani oli siis 1:38:06. Olin suoritukseeni todella tyytyväinen, enkä siis ajatellut voivani hirveästi kiristää tahtia 20 kilometrillä. Mutta kuinkas sitten kävikään! Tänään juoksu lensi ja vauhtia riitti niin, että ylitin maalilinjan ajalla 1:29:11! Olin aivan ällistynyt. Selvästi kaikki palaset osuivat tänään kohdilleen ja tulos oli todella positiivinen yllätys. Olosuhteet olivat kyllä todella moitteettomat kiitäessämme halki alkusyksyisen Pariisin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Auringosta huolimatta ilma oli syksyisen rapsakka eli kerrassaan täydellinen juoksusää!

Tapahtuma alkoi ja päättyi Eiffel tornin kupeeseen. Reitti kiersi Riemukaaren kautta Bois de Bologneen ja sieltä Seinen rantaan, jossa juoksimme lähes puolet reitistä. Reitti oli oikein mukava ja kilometrit sujahtivat nopeasti ohitse. Viiden kilometrin välein oli tankkauspisteitä, joissa tarjottiin veden lisäksi sokeripaloja sekä kuivattuja (viikunoita, rusinoita, aprikooseja) ja tuoreita (banaania, appelsiinia) hedelmiä. Olin todella positiivisesti yllättynyt huoltopisteiden laatuun, sillä Disneylandin puolimaratonin jälkeen eivät odotukseni olleet kovinkaan korkealla. Tavallisesti Suomessa ja Ruotsissa olen tottunut urheilutapahtumissa urheilujuoman ja veden lisäksi saamaan urheilupatukkapaloja, banaania, suolakurkkua ja ruisleipää valmiiksi sopiviksi paloiksi pilkottuna, jotta tankkaaminen olisi mahdollisimman helppoa. Mutta Disneylandissa iskettiin käteeni kokonainen Kellogsin myslipatukka kääreineen sekä pieni muovipussi omenaa. Ensinnäkään kumpikaan ei ole kovin hyvä eväs kesken kovan urheilusuorituksen ja toisekseen ei mielestäni ole kovinkaan kätevää alkaa availemaan myslipatukkakäärettä kesken juoksun. Siispä olin todella iloinen löytäessäni tämän päivän huoltopisteeltä laadukkaita ja hyvin sulavia eväitä kätevästi tarjottuina. Olisin suorastaan halunnut sujauttaa vähän kuivattuja hedelmiä taskuuni kotiin viemisiksi, mutta siihen en sentään ryhtynyt;) Tapahtuman sponsorina toimi Bio c' Bon -luomuruokakauppa, joten tankkauspisteet noudattivat heidän periaatteitaan. Omakin vatsani kiitti luonnollisempia energiamuotoja urheilugeelien sijaan. Juoksusta kotiin pyöräillessäni poikkesin vielä sponsorin myymälässä hakemassa vähän palautuseväitä ja voin vakuuttaa, ettei ole viimeinen kerta kun käyn siellä ostoksilla. Kauppa, josta löydän kerralla kaiken, mitä tarvitsen! Hedelmät ja kasvikset taidan vielä hakea hieman edullisemmista marketeista luomuhintojen kivutessa hieman turhan korkealle omalle kukkarolleni.

En ollut tietenkään laiminlyönyt ruokailua myöskään ennen kisaa. Eilen kävimme yhdessä vanhan lukioaikaisen vaihtariparini Samin ja hänen ystävänsä kanssa lounaalla hänen kyläillessään täällä Pariisissa viikonlopun ajan. Ehdotin lähelläni sijaitsevaa Soul Kitchen ravintolaa, jonka ohi olen muutaman kerran juossut. Aivan nappiosuma! Lounas oli todella laadukas ja runsas, johon kuului yksi pääruoka (itse otin täytetyn foccacian, mjam!), salaattikulho sekä jälkiruoka. Myös kahvi- ja kahvileipävalikoima näytti todella laadukkaalta. Tunnelma oli ihana kotoisa ja sisustus ja kattaus kaunis. Tästä tulee ehdottomasti kantapaikkani! Illalla nautin vielä viimeisenä itse tekemääni banaanileipää varmistaakseni hyvät energiavarastot seuraavalle päivälle. Linkin reseptiin löydät tästä.

Vielä ennen kisaa nautin perinteikkäästi kulhollisen kaurapuuroa rusinoilla, mantelivoilla, viikunahillolla ja banaanille höystettynä. Varsin toimiva kombo!

Et maintenant, bonne nuit! 

Week-end en Normandie

Paikallinen organisaatio EIAP järjesti meille Pariisin Erasmus-vaihtareille mahdollisuuden lähteä viikonloppureissulle Normandian maakuntaan. Matkan aikana olisi meillä mahdollisuus tutustua paremmin niin Ranskaan kuin muihin vaihtareihinkin. Useat ystäväni lääkiksestä innostuivat lähtemään matkaan ja niinpä lastauduimme bussin kyytiin lauantaiaamuna n 50 vaihtarin voimin ja aloitimme matkamme kohti maan pohjoisrannikkoa. Mukana oli myös paljon muualla kuin lääkiksessä opiskelevia vaihto-opiskelijoita, mutta täytyy myöntää, että Paris VI ja lääketieteellinen olivat jälleen hyvin edustettuina. Me lääkisläiset olemme yleensäkin olleet hyvin aktiivisia ja meistä on muodostunut jo läheinen, avoin ja meneväinen ryhmä. Vaihtariporukkamme on kasvanut kasvamistaan, sillä ensimmäisinä koulupäivinä luulin koko lääkiksessä olevien vaihtareiden olevan itseni lisäksi yksi espanjalainen ja kaksi sveitsiläistä. Yksitellen on mukaan tullut lisää ja lisää opiskelijoita ympäri Eurooppaa ja nyt meitä on jo lähemmäs neljäkymmentä! Toki kaikki eivät ole yhtä innokkaita tapahtumissa kävijöitä mutta aina löytyy joku joka innostuu lähtemään mukaan. Enhdottomasti suurin edustus on Espanjalla, Italialla ja Saksalla. Suomesta tai muista pohjoismaista ei lääkiksessä ole muita ja muutenkin olen törmännyt vasta yhteen suomalaiseen ja yhteen tanskalaiseen Erasmus-opiskelijaan koko Ranskassa oloaikanani.

Ensimmäinen kohteemme oli Honfleurin satamakaupunki. Kuinka ihanaa olikaan päästä kulkemaan venesataman laituria ja pienkaupungin kujia markkinakojuja ihaillen kaikessa rauhassa ja vain nauttia rauhaisasta elämänmenosta. Vaikka viihdyn Pariisissa kerrassaan mainiosti ja on se jo muodostunut kotikaupungikseni, huomaan, etten ole aivan tottunut elämään suurkaupungin vilinässä ja välillä tekee todella hyvää päästä hengähtämään toisiin maisemiin. Tämä pieni huoahdustauko tuli aivan oikeaan paikkaan, sillä perjantaina jouduin pieneen onnettomuuteen liikenteessä. Olin matkalla Macaron Workshopiin (kerron siitä vielä lisää myöhemmin) ja olin ylittämässä pyörällä suojatietä. Jäin keskikorokkeelle odottamaan ja kun autoja ei enää näkynyt lähdin ylittämään tietä. Mutta kuinkas ollakaan kaistaa tulikin mopo väärään suuntaan ja kurvasi päälleni. Onneksi hän ehti edes vähän jarruttaa ennen kuin törmäsi minuun. Arvatkaapa mitä hän siihen vielä kommentoi?! "Attention!" eli varo! Olin sen verran shokissa, että mumisin vain oui oui ja kömmin pystyyn ja kipitin pois paikalta. Onneksi mikään paikka ei murtunut, pyörä on ehjä ja kypärä päässä suojana. Vasen kyynärpääni tosin sain kunnon tällin ja on tällä hetkellä kauniin sinipunaisen vihertävä. Polvet saivat myös joitain ruhjeita. Mutta tosiaan onneksi ei käynyt sen pahemmin! Ymmärtänette siis varmaan, että hieman rauhallisempi ympäristö teki varsin hyvää parin päivän ajan.

Honfleurin lisäksi vierailimme Trouvillessa, jossa pääsimme ihailemaan upeaa Atlantille avautuvaa rantaviivaa ja tekemään vertailua crêpesien laadussa Pariisiin verrattuna. Yöksi suuntasimme Caenin kaupunkiin, josta matkamme jatkui hotelliyön jälkeen Mont St Michelin linnaa ihailemaan. Paikka oli sen verran kaukana, että melkein puolet sunnuntaista saimme matkustaa bussissa, mutta varsin lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen käytimme nämä matkustustunnit tehokkaasti unten mailla. Kokonaisuudessaan minilomamme Normandiassa oli todella onnistunut ja täynnä naurua, hyvää ruokaa ja juomaa, ihania ystäviä Euroopan rajojen ylitse ja auringossa kylpevää Ranskan rannikkoa. Nyt jaksaa taas pysyä valppaana liikenteessä ja hoitaa potilaita pneumologian osastolla aloittaessani toisen viikkoni klinikassa.