Kiitos 2016 ja tervetuloa 2017!

Istun nyt vuoden viimeistä blogitekstiä kirjoitellessani Helsinki-Vantaan lentokentällä valmiina pian hyppäämään Pariisin koneeseen ja matkaamaan Ranskaan jatkamaan pariisilaista elämääni vielä kuuden kuukauden ajan. Tosin tällä haavaa en Pariisissa kauaa viivy noustessani jo tulevan vuoden ensimmäisenä päivänä (siis huomenna!) luotijunaan ja singahtaessani Alpeille Helsingin lääkiksen laskukerho Curvaturan laskureissulle mukaan. Suksituntumaa olen onneksi jo hieman kerryttänyt Suomen joululomallani sivakoidessani pitkin Ylläksen tuntureita tämän viikon ajan. Laskettelu tosin jäi hieman vähemmälle ja keskityin enemmän murtomaahiihtoon. Minulla on tiedossa kaksi laskureissua Alpeille tänä talvena mutta murtsikkaa tuskin pääsen enää Ranskassa hiihtelemään. Siksi keräsinkin hiihtokilometrejä hieman varastoon niin luistelutyylillä kuin perinteiselläkin. Kelit olivat loistavat ja suksi luisti (siitä kiitos Sepon voiteluiden!), joten siinä oli hiihtäjässä pitelemistä, ettei koko päiväksi jäänyt tunturiin. Kyllä se 50 kilometrin hiihtolenkki yhdelle päivälle riittää. Vähän pelkäsin, että hieman oikkuileva vasen olkapääni äityisi bicepstendiniitiksi (hauiksen pitkän pään jänteen tulehdus) mutta sekin pysyi hienosti mukana ladulla. Ilmeisesti hiihtokilometrit, tiger balsam, kuminauhajumppa ja kylmähoito saunassa tuottivat tulosta. Joulupukilta saamani uusi Suunnon GPS-kello pääsi toden teolla testiin jo ensimmäisen viikon aikana.

Curvislaisia jo kahdessa polvessa

Viime talvena pääsin Majorin mukana Val d'Isèreen

Muutenkin Suomen lomani oli todella onnistunut! Vauhtia riitti kulkiessani Suomea ristiin rastiin ystäviä ja sukulaisia näkemässä ja joulun juhlaa viettämässä. Oli ihana päästä taas vaihtamaan kunnolla ystävien kanssa kuulumisia, nauramaan, nauttimaan joulupuuroa, kylpemään joulusaunassa, leipomaan pipareita, hyppäämään aamu-uinnille Uunisaaren avantoon, polkea omalla pyörällä katsomaan Sörnäisten kotia (ja etsimään hiihtomonoja), pitää Mammalle pullakoulua (ja saada vastapalvelukseksi EKG-opetusta), tunnelmoida joulun perinteitä yhdessä perheen kanssa ja  nauttia Suomen upeasta ja puhtaasta luonnosta. Paljon ehdin nähdä ja tehdä mutta onneksi myös levätä ja nukkua ja syödä hyvin. Nyt akut ladattuina on hyvä suunnata taas Ranskaan kohti uutta vuotta ja uusia kujeita.

Brunssikokkailuja Saran kanssa

Nautin elämäni parasta riisipuuroa Tuomaan markkinoilla yhdessä Pekan kanssa

Aamuavanto Pirjon kanssa 

Kuva hiihtovaellukselta Norjan Jotunheimeniin Elinan kanssa tämän vuoden pääsiäisenä

Selaillessani kuvia vuodelta 2016 on ihana huomata, kuinka paljon kaikkea ihanaa olen saanut kokea ja kuinka mahtavissa jutuissa olen saanut olla mukana. Monet matkat, naurut ja hetket olen saanut kokea ja jakaa niin ystävien kuin perheeni kanssa. Samalla tämä vuosi 2016 on näin jälkikäteen katsottuna ollut varsin haastava mutta sitäkin antoisampi. Alkuvuosi meni vaihtoa suunnitellessa ja hakua tehdessä, ja pitkälle kesään asti sain jännittää lopullista päätöstä vaihtoni hyväksymisestä. Monesti olin luullut suurimman työn olleen jo tehty mutta todellahan se alkoi vasta hyväksymisen myötä ja Ranskaan päästyäni. Vaikkei kulku koko aikaa ollutkaan helppoa niin oli työ vaihtoon lähdön takia ja alussa käyty tsemppi ja kamppailu kaiken sen vaivan väärti! Kuinka upeaa onkaan huomata, että on muutamassa kuukaudessa saanut aivan tyhjästä rakennettua oman pienen elämän Pariisin kukkulalle ja oma paikka Ranskassa on löytynyt. Olen oppinut valtavasti, saanut ihania uusia ystäviä, päässyt kylpemään uuteen kulttuuriin ja kokea ja nähdä niin paljon uutta ja upeaa. Olen todella onnellinen, että minulla on vielä kuusi kuukautta aikaa jatkaa tätä pariisittaren elämääni, sillä nyt se todella on alkanut rullamaan ja olisi todella sääli heti joutua lähtemään.

Ensimmäinen Jukolan viestini oli mieletön kokemus. Rapa roiskui mutta hymy ylsi korvasta korvaan!

Viime kesäinen Islannin matka Marian kanssa oli kertakaikkisen upea

Saaristossa pääsin purjehduksen lomassa vähän boulderoimaan Getan kiville

Kesätunnelmia mökiltä

Juhlamunkit ranskan B2-tason läpäisyn kunniaksi viime kesäkuussa

Ensimmäisestä koulupäivästä Pariisissa selvitty!

Pariisin korkeakulttuuria isoveikan ja Mamman ollessa kyläilemässä luonani

Odotan uuden vuoden tuomia seikkailuja innolla, vaikken vielä tarkasti tiedäkään, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Opiskelujen osalla pääsen ainakin sekä sisätautien että neurologian harjoitteluihin, mitä odotan innolla. Hieman enteilen, että tenttien kanssa voi olla tiukempaa, sillä siirsin muutaman isomman tentin keväälle. Onneksi tosiaan aloitimme jo kardiologian opinnot joululomalla, joten alku on lupaava. Viimeiset tenttini Ranskassa ovat vasta kesäkuun lopussa, joten Suomeen palaan todennäköisesti vasta heinäkuun alussa. Siinä onkin sitten vain reilu kuukausi ennen opintojen alkua Suomessa, joista en sitten juurikaan vielä tiedä mitään. Toivon saavani ainakin joitain kursseja hyväksi luettua ja toivon, että nämä Ranskan opintoni hieman keventävät klinikkaurakkaani Suomen päässä. Se jää kuitenkin nähtäväksi.

Ranskalainen suukko

Urheilun saralla on luvassa kilpailuja kevään mittaan niin kiipeilyssä kuin juoksussakin. Pariisin puolimaraton on maaliskuun alussa ja kokonainen maraton juostaan huhtikuun ensimmäisinä päivinä. Kannustus- ja huoltojoukot ovat jo onneksi ilmoittaneet tulevansa tsemppaamaan minut maaliin! Kiipeilyssä tähtäimissä olisi Ranskan yliopistojen väliset mittelöinnit toukokuun alussa, mutta saa nyt nähdä, pääsenkö mukaan edustusjoukkoon. Sitä ennen on luvassa vielä parit Pariisin sisäiset kisat. En tahdo ottaa kisapaikasta paineita, vaikka upeaa olisikin päästä edustamaan paikallista yliopistoani kansallisiin kilpailuihin. Kiipeilyn osalla on näillä näkymin luvassa myös pari viikon mittaista leirimatkaa niin pääsiäisen tienoilla kuin kesälläkin yhdessä yliopiston kiipeilyporukan kanssa.

Parit crêpesit kiipeilyn päätteeksi

Muitakin matkoja esimerkiksi Lontooseen tai Belgiaan olisi hauska tehdä, mutten aio ottaa niistä paineita. Ennen vaihtoa ajattelin, että asuessani Euroopan ytimessä täytyisi sitä käydä vähän siellä sun täällä nyt kun kerran kaikki on niin lähellä. Läheisyys on tietenkin totta, mutta tosiasiassahan matka-ajat Helsingistä ovat nykyään varsin kohtuullisia. Ja nyt asuessani Pariisissa tahdon todella nauttia juuri siitä; elämästä Pariisissa.  Nyt on minun tilaisuuteni tutustua tähän ranskalaiseen metropoliin ja nauttia kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksista. Ja yksinkertaisesti elää pohjoisen pariisittaren elämää. Kyllä niihin muihin kohteisiin sitten ehtii myöhemminkin tutustua, mutta Pariisissa asun (luultavimmin) vain tämän vuoden. Ja siitä tahdon nauttia.

Kiitos kaikille menneestä vuodesta 2016 ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2017!

Bonne Nouvelle Année!

Chai-brownies

Jos kerran ylilääkäri vielä erikseen laittaa viestiä ja pyytää saada tuomieni piparkakkumausteella maustettujen brownieden tai chai-brownieden ohjeen, niin onhan se resepti silloin julkaistava! Leivoin näitä brownieita kiitokseksi ensimmäiselle klinikkaryhmälleni pneumologian harjoitteluni päätteeksi Pitié Salpêtrièren sairaalassa. Ehkä jo arvasittekin, että menivät kuin kuumille kiville. Pipariaika tietenkin jo hieman joulun myötä meni, mutta nämähän olivatkin chai-brownieita ;) Maistuvat aivan varmasti myös uuden vuoden puolella!

J’ai préparé ces brownies au pain d’épices (ou chai-brownies) pour mes collègues à Pitié Salpêtrière pour les remercier de mon premier stage. Après leur demande j’ai promis de publier la recette ici sur mon blog pour que vous poussiez tous les faire goûter à vos proches <3 Bon appétit !

Chai-brownies

-1,75 dl vehnäjauhoja

-1 rkl kaakaojauhetta

-1-2 rkl piparkakkumaustetta tai saman verran kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja kardemummaa

-125g voita

-100g tummaa suklaata

-1,75 dl sokeria

-0,5 dl fariinisokeria

-3 kananmunaa

-2 tl vanilja-aromia

-50g rouhittua tummaa suklaata

Koristeluun sulatettua valkosuklaata ja tummaa suklaata

Kuumenna uuni 175C. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään ja jätä odottamaan. Sulata voi kattilassa ja lisää suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Koko ajan vatkaten lisää suklaa-voiseos munavaahtoon. Lisää vanilja-aromi. Lisää kuivat aineet ja suklaarouhe puuhaarukalla sekoittaen kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle korkeareunaiselle uunipellille ja paista uunissa n 20 minuuttia tai kunnes koostumus on kiinteä ja pinta hieman halkeilee. Browniet saavat jäädä keskeltä hieman tahmaisiksi! Anna jäähtyä. Koristele sulalla valkosuklaalla ja tummalla suklaalla.

 Et puis en français!

-1,75 dl de la farine de blé

-1 cuillère à soupe de la poudre de cacao

-1-2 cuillères à soupe des épices aux chai (cannelle, cardamome, gingembre, clou de girofle) ou mélange de pain d’épices

-125 g du beurre

-100 g du chocolat noir

-1,75 dl du sucre

-0,5 dl de la vergeoise brune

-3 œufs

-2 cuillères à thé de la vanille

-50 g du chocolat noir concassé

Du chocolat blanc et chocolat noir pour garnir

Chauffe le four à 175C. Mélange dans un saladier les ingrédients secs. Fond le beurre et le chocolat dans une casserole. Mélange les œufs et les sucres avec un mixer électrique. Toujours en mélangeant ajoute le mélange du beurre et du chocolat dans la pâte des œuf et sucre. Ajoute la vanille. Ajoute les ingrédients secs et le chocolat concassé et mélange jusqu’à ce que la pâte soit homogène. Met la pâte sur une plaque et faire cuisiner environ 20 minutes ou jusqu’à ce que le brownie soit dense et la surface craquée. Laisse froidir et garnit avec chocolat blanc et noir fondu.

La recette de KORVAPUUSTI (ou la brioche à la cannelle finlandaise)

Jos minulta kysytään, niin korvapuustit kuuluvat ehdottomasti suomalaisen keittiön helmiin. Mikään ei voita uunituoretta, ei liian kypsäksi paistettua kanelista pullaa ja lasia kylmää maitoa. Tätä komboa ei ole voittanutta ja sitä voi ylpeydellä ja ilolla jakaa myös muiden maiden ystävien nautinnoksi. Siksi olenkin leiponut korvapuusteja täällä Ranskassa useaan otteeseen ja opettanut leipomisen taitoa paikallisille ystävilleni. Monesti minulta ollaan kyselty reseptiä ja näin joulun alla ajattelin jakaa sen täällä blogissani ranskaksi, jotta ranskankieliset ystäväni pääsevät puolestaan jatkamaan korvapuustien hurmion levittämistä omissa ystävä- ja perhepiireissään! Tämä onkin korvapuustilähettilään joulutervehdys Ranskalle !

Korvapuusti ou la brioche à la cannelle finlandaise est une partie essentiel de la cuisine finlandaise et pour moi sans doute le meilleure gâteau ou pâtisserie du monde ! C’est pour ça que je veux partager la recette ici dans mon blog, et pour une fois en français ! Cette brioche est parfaite pour préparer pour Noël vu que les épices de cannelle et cardamome dans les brioches sont fait pour la saison de Noël. Les brioches chaudes sont parfaites pour partager avec la famille et les amis en profitant de la tranquillité des vacances. Comme tout pain, aussi ces brioches sont les meilleures tout suite après cuisson le jour même et avec un verre du lait froid.

Profitez-en et joyeuses fêtes ! <3 Comme on dit en finnois : Hyvää Joulua !

Pour la pâte il faut:

-2,5 dl du lait

-1 poche de la levure sèche ou 25g de la levure frais

-1 œuf

-1-1,5 dl du sucre

-1 cuillère à thé du sel

-1 cuillère à soupe de la cardamone

-environ 8 dl de la farine de blé

-100g du beurre

À rouler dedans :

-50 g beurre (à température ambiante, douce)

-0,5 dl du sucre

-1 cuillère à soupe de la cannelle

D’œuf pour étendre les brioches et sucre aux grêlons pour garnir

1. Commence par chauffer le lait à la température de 42C (un peu plus chaude que la température de la main). Ajoute les œufs, le sucre, la cardamone et le sel.  Mélange la levure à une partie de la farine et ajoute le mélange au lait. Mélange bien. Commence à ajouter le reste de la farine peu à peu tout le temps en mélangeant soit avec une spatule soit avec la main. Travaille avec la pâte jusqu’à ce qu’elle soit bien élastique et elle écaille facilement de ton man et des bords du bol. Ajoute le beurre douce et travaille avec la pâte jusqu’à ce qu’elle soit bien homogène. Couvert le bol avec une toile et laisse gonfler à la taille doublée (environ ½-1h).

2.Commence à travailler avec la pâte : Travaille avec un rouleau à pâtisserie sur un tableau fariné pour la donner une forme de rectangle (environ 30x60cm). Graisse les rectangles avec le beurre doux et poudre le sucre et la cannelle sur les pâtes.

3. Commence à rouler les rectangles au bord long. Roule  les rectangles assez tendus. Coupe les roulettes de travers en formant les brioches en trapèze (bord court 2cm ; bord long 4-5cm).

4. Lev les brioches à la plaque et lasse gonfler encore environ 30 min sous une toile.  Étendre-les avec d’œuf et décore avec du sucre aux grêlons. Cuit les brioches dans le four à 225C 10-15min. Les brioches sont prêtes quand elles ont une couleur d’or et le bas est bien cuit.

Ylpeästi pohjoisen pariisitar

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi ajattelin hieman kirjoitella ajatuksistani Suomesta ja suomalaisuudesta, jotka ovat heränneet täällä Pariisissa asustellessani. Tänne Ranskaan muutettuani olen pohtinut yllättävänkin paljon omaa suomalaista identiteettiäni ja omia pohjoisia juuriani. Jo aiemmin ulkomailla asuessani, matkustellessani ja lukion kesävaihdon myötä olen asian tiimoilla pyörinyt, mutta tämän vaihtosyksyn aikana on asia tuntunut olevan erityisen paljon pinnalla ja ajatuksissa.

Näiden noin neljän ensimmäisen Ranskassa vietetyn kuukauteni aikana on suomalainen ja pohjoismainen identiteetti noussut itselleni todella tärkeäksi itseäni. Olen aina ollut ylpeä taustastani, mutta täällä Pariisissa asuessani ylpeys suomalaisuuteen ja pohjoiseen taustaan on ollut suorastaan yllättävän vahva. Rakkaus omaan kieleen ja kulttuuriin on vahvistunut samaa tahtia, kun olen päässyt omaksumaan uutta. Ranskan kurssilla taistellessani subjunktiivin ja indikatiivin käytön poikkeusten kanssa tuntuu ajatus oman kielen vaivattomuudesta ja tuttuudesta lähes lohduttavalta. Kuinka ihanaa onkaan voida ilmaista itseään ja jokaista tunnettaan omilla sanoilla tietäen, ettei merkityksestä ole jäänyt jokin nyanssi tai tunnetaso välittymättä! Kerran juttelinkin erään espanjalaisen ystäväni kanssa, joka sanoi hänelle olevan todelle tärkeää koko päivän painiskeltuaan uuden kielen kanssa, että hän pääsee illalla vain vapaasti juttelemaan ja vitsailemaan muiden espanjalaisten kanssa omalla kielellään. Toisaalta ymmärrän häntä, mutta ihan tälle tasolle oma kaipuuni ei kuitenkaan ylety. Ollessani ulkomailla ja tutustuessani vieraaseen kulttuuriin, en ole kaivannut suomenkielisiä taukoja tai hengähdyshetkiä. Se saattaa johtua myös olosuhteiden pakosta, sillä eihän täällä ole lainkaan samassa mittakaavassa suomen kielen taitoisia kuin espanjaa puhuvia. Omassa tilanteessani saan oikein kunnolla kylpeä ranskan kielessä ja kulttuurissa ja sukeltaa sen saloihin pää edellä.

Pienenä muistan kiukutelleeni englannin tehtävieni kanssa ja toivoneeni, että äidinkieleni olisi jokin suuri maailmankieli, eikä minun tarvitsisi opiskella mitään muita kieliä liikkuessani maailmalla. Kuinka täydellisen eri mieltä nyt olenkaan! Minulle suomen kieli on kuin aarre, joka on vain meille muutamalle miljoonalle myönnetty etuoikeus. Kuinka hienoa onkaan, että me pienen maan, kulttuurin ja kielen edustajina olemme suorastaan pakotettuja opiskelemaan muita kieliä ja kulttuureita pärjätäksemme maailmalla. Työtä se tietenkin vaatii, mutta samalla se avaa maailman aivan eri tavalla. Itselleni tuntuu suorastaan kutkuttavan hienolta tulla pienestä ja vähäntunnetusta maasta ja kulttuurista - minusta tiedetään varsin vähän, mutta minä tiedän muista varsin paljon. Minun kieltäni ei puhu juuri kukaan, mutta minä puhu monien muiden kieliä. Uteliaisuus ja avoimuus muita kulttuureita kohtaan on ominaisuus, joka piilee monissa meidän pienen maamme kansalaisissa ja jonka olen saanut omaksua melkein suoraan äidinmaidosta.

Vahva pohjoinen identiteetti johtuu ehkä siitäkin, etten yliopistolla ole törmännyt kehenkään toiseen pohjoismaista tulevaan vaihto-opiskelijaan saati suomalaiseen (yhteen suomalaiseen Ranskaan asettuneeseen lääkisopiskelijaan olen kuitenkin tutustunut) ja olen näin saanut yksin edustaa niin Suomea kuin koko Pohjolaa koko uudelle ja laajalle ystäväpiirilleni. Se on ollut minulle suuri kunnia. Olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi tullessani Suomesta ja saadessani kertoa sen kulttuurista, historiasta ja elämäntavoista vastalahjaksi saamistani paikallisen kulttuurin ja kielen opeista. Täällä Ranskassa tiedetään Suomesta hyvin vähän ja pohjoismaat nähdään usein yhtenä kompleksina. Oliko se Helsinki nyt Norjassa vai Suomessa? Onko siellä jääkarhuja? Mitä kieltä siellä puhutaankaan? Entä kuuluuko se EU:hun? Välillä meinaa on vaikea pitää kasvot peruslukemilla ja olla hymyilemättä itselle hassunkurisilta vaikuttavien kommenttien ja kysymysten keskellä. 

Tietämättömyys ei kuitenkaan ole mielenkiinnon puutetta, sillä sitä löytyy kertoessani talven lämpötiloista, avantouinnista ja karjalan piirakoista. Erityisesti Suomen korkeasta elintasosta ja yhteiskunnan toimivuudesta ollaan kiinnostuneita ja minulle linkataan nykyään usein erilaisia aiheeseen liittyviä videopätkiä, joissa kerrotaan mm Suomen menestyksekkäästä koulutussysteemistä ja kysellään, toimiiko järjestelmä Suomessa todella näin. Siitä voimme todella olla ylpeitä Suomessa. Voin olla vain onnellinen, että olen saanut kasvaa suomalisessa yhteiskunnassa, joka on antanut minulle valtavan hyvän ja tukevan pohjan elämään. Oppiessani koko ajan uutta niin ranskalaisesta kuin muidenkin maiden kulttuureista opin myös aivan eri tavalla arvostamaan omaa kulttuuriani. Opin näkemään sen niin vahvat kuin heikommatkin puolet ja pystyn itsessäni työstämään näitä ominaisuuksia ja mahdollisesti jakamaan niitä kotimaassanikin. Täällä Pariisissa olen erityisesti ottanut suorastaan kunniatehtäväkseni levittää korvapuustien ilosanomaa ranskalaisille ja muille kansainvälisille ystävilleni. Tähän mennessä missio ei ole tuottanut pettymystä kertaakaan. Ainostaan pieni ja ei-niin-kätevä keittiöni yrittää hieman hidastaa tahtia, mutta suomalaisella sisulla siitäkin selvitään.

Suomalainen sisu onkin yksi paljon pohtimani teema. Itsestäni tuntuu, että täällä turhan helposti vain kohautetaan olkia ongelmien ilmetessä ja sanotaan, ettei sille oikein voi mitään. Päättäväistä asennetta ja tekemisen meininkiä kaipailen täällä tuon tuosta. Toinen itseäni toisinaan tuskastuttava ominaisuus on jonkinlainen tehottomuus. Puhetta riittää mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Yhtenäkin iltana olimme Erasmus-kavereiden kanssa Café des Langues (kansainvälinen illanistuskelu baarissa), jossa järjestettiin musiikkivisa. Tunnin ajan ranskalainen järjestäjä juoksi ympäri baaria hyssytellen ihmisiä, sillä tietokilpailu alkaisi aivan juuri. Siinä me saimme odotella hyvän tovin kynä kourassa ennen kuin minkäänlaista kilpailun alkamista oli havaittavissa. Vielä yksi hauska (tosin välillä minun on vaikea muistaa sen olevan niin hauska) ja hyvin klassinen ero minun ja keski-/eteläeurooppalaisten ystävieni välillä on täsmällisyys. Itse poljen tuhatta ja sataa tapaamiseen ollessani kaksi minuuttia myöhässä ja sitten odottelenkin toisia kaksikymmentä minuuttia. Akateeminen vartti taitaa olla täällä käytössä kaikilla elämän osa-alueilla.

Ennen vaihtoon lähtemistäni ajattelin, että Ranska on loistava vaihtokohde jo senkin takia, että oppiessani kielen, voisin sitten myöhemmin palata tänne töihin. Sehän on EU-maiden välillä varsin helppoa. Aiemmin ajattelin, että aikuisena haluaisin asustella vähän siellä sun täällä ja nähdä maailmaa vaihtaen osoitetta tuon tuosta. Vaihtoni myötä olen asiaa pohtinut ja ajatukset ovat vaihdelleet melko lailla laidasta laitaan, enkä ole millään lailla tämän asian tiimoilla pohdintojeni päässä, jos sinne koskaan tulenkaan. Tällä hetkellä päällimmäisenä on kuitenkin tunne omien juurten ja kodin tärkeydestä. Tärkeys siitä, että tuntee kuuluvansa jonnekin. Lauantaina osallistuin upealle Suomen 99-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi järjestetylle lounaalle Unescon tiloissa Eiffel-tornin kupeessa, jossa tapasin monia Ranskaan kauan sitten muuttaneita ja tänne sittemmin asettuneita suomalaisia. Joidenkin kanssa suomea puhuessani yllätyin siitä, kuinka selvästi puheesta kuuli, etteivät he enää aktiivisesti käyttäneet kieltä, eikä sen käyttö enää ollutkaan niin mutkatonta kuin natiivilla. Mutta vielä yllättyneemmäksi tulin kun seurueeseen saapui ranskankielinen henkilö ja kieli vaihdettiin ranskaksi. Eivät he sitäkään täydellisesti puhuneet. Minkä he tuntevat omaksi kielekseen? Tuntevatko he olevansa kotona Ranskassa vai Suomessa? Ja missä heitä pidetään paikallisina? Täällä vai Suomessa? En osaa sanoa ja voi olla, ettei tämä asia kaikille ole niin vaikea tai merkityksellinen. Mutta itselleni heräsi vahva tahto kuulua johonkin yhteisöön ja tuntea olonsa siihen kuuluvaksi. Eikä se tarkoita, ettenkö tahtoisi nähdä maailmaa, mennä, kokea, tehdä ja tutustua, mutta en niin, että hukkaan itseni. Sillä minulle on tärkeää, että vaikka olisin toisella puolella maailmaa, enkä tietäisi, minne olen menossa, tietäisin kuitenkin varmasti, mistä olen tulossa ja minne voin aina palata. Myös vaihtoon lähtiessäni rauhoitti ajatus siitä, että voisin aina ja milloin vain palata kotiin, jos ei elämä uusissa ympyröissä onnistuisikaan.

Kaikkine näine pohdintoineni en sanoisi kuitenkaan potevani koti-ikävää. En ole missään vaiheessa toivonut pääseväni jo pian Suomeen tai harmitellut, että lähdin matkaan. Yksi suuri syy siihen varmasti on, että tiedän pysyväni täällä tällä kertaa vain vuoden. Miksi haikailla toisaalle, kun elämäni on nyt täällä ja tiedän palaavani taas vanhaan ja tuttuun ensi syksynä? Elämää ei voi elää kahdessa paikassa ja tällä hetkellä minun paikkani on Pariisi. En ole myöskään kertaakaan katunut valintaani vaihtokohteesta. Alkuvaikeuksistakin selvittiin sisulla ja positiivisella asenteella ja on aivan ihana huomata, että olen löytänyt oman paikkani täältä ranskalaisesta metropolista. On upeaa, että jo näin lyhyessä ajassa tuntuu tämä aiemmin täysin vieras kaupunki tutulta ja Montmartren kadut ja portaat kodilta. Olen löytänyt täältä uusia ihania ystäviä ja yhteys niin Erasmus-porukkamme kuin kiipeilytiimimmekin välillä on perheenomainen. Ranskalainen perheeni Bordeaux’ssa ja täällä Pariisissa on ollut tukenani kaiken aikaa. Olen tasavertainen osa klinikkatiimiämme ja opiskelijayhteisöä ja suomalainen taustani tuo siihen vain lisäsävyn. Uuden elämän rakentaminen ja paikkansa löytäminen aivan uudessa ympäristössä ovatkin varmasti vaihtoajan suurimmista anneista. Ja uskon, että suomalainen mentaliteetti ja kotoa oppimani asenteet ja arvot ovat siinä minua pitkälle auttaneet. Maailma on avoinna ja täynnä koettavaa ja nähtävää ja suomalaisena minulla on aivan etuoikeutetut lähtökohdat siihen tutustua. Olen ylpeä ja etuoikeutettu saadessani edustaa kansaamme täällä Ranskassa pohjoisen pariisittarena.

Onnea 99-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!

On se onni olla suomalainen.