Islannin matkan eväät

Lupailin viime blogikirjoituksessani, että pyhittäisin Islannin matkan ruokakokemuksille ihan oman postauksen. Islanti tarjoaa hyvän ruuan ystäville monenlaista kokeiltavaa ja maistettavaa, eivätkä meidänkään vatsamme päässeet matkalla kurnimaan hyvän ruuan puutteessa. Olin jo etukäteen tutkinut Islannin ravintola- ja kahvilatarjontaa sekä tutustunut paikallisiin perinteisiin ja tapoihin. Kaikille ennakkoluulottomille ja kokeilunhaluisille Islanti varmasti tarjoaa maisteltavaa koko rahan edestä ruokalistalta löytyessä niin haita, valasta kuin lampaan päätäkin. Mutta maasta löytyy paljon myös muuta aina laavakiveä muistuttavasta eväsleivästä loputtomiin skyr-valikoimiin. 

Ravintoloissa ruoka oli kohdallamme poikkeuksetta todella laadukasta ja hyvää, mutta palvelun taso ja hinnat eivät aina olleet parhaasta päästä. Illallisella pääruuat olivat lähes poikkeuksetta 40 000-70 000 islannin kruunua eli karkeasti 40-70€, mutta lounaalla saattoi hyvinkin löytää 10-20 eurolla hyvän annoksen. Kahvilahinnatkin olivat suurinpiirtein Suomen luokassa. Palvelun heikkous kuulemma johtuu siitä, että kaikki ravintola-alalle pyrkivät islantilaiset haluavat perustaa oman ravintolan, eikä tarjoilijahenkilökuntaa juuri tahdo löytyä. Tämä on hyvä tiedostaa jo etukäteen ja yrittää ottaa asia huumorilla. Ruoka on kuitenkin hyvää ja hyvällä illallisseuralla voi korvata hieman nyreämmänkin tarjoilijan töppäykset. Tähän olen poiminut matkamme suosikkikohteet ja -herkut.

Islenki Barinn

Tämän ravintolan olin bongannut jo ennen matkaamme matkaoppaastani. Paikkaa kehuttiin hyvänä islantilaisravintolana sekä sieltä löytyvän loistava lammasburgeri. Lammashampurilainen oli tosin ehtinyt jo poistua listalta, mutta muutkaan annosvaihtoehdot eivät jättäneet meitä kylmiksi. Itse valitsin Surfn' Turf hampurilaisen vegepihvillä ja bataattiranskalaisten kera. Nappivalinta! Muidenkin valinnat olivat onnistuneita, eikä suurempia annoskateuksia päässyt syntymään.

Ravintola on erityisen kuuluisa laajasta  islantilaisten oluiden valikoimastaan. Päädyin itse kokeilemaan paikallista siiderin ja oluen välimuotoa Sölbertiä. En ole suuri oluen ystävä, mutta tämä inkiväärinen juoma oli ehdottomasti makuuni! Suosittelen kokeilemaan. Makuvaihtoehtoina inkiväärin lisäksi vadelma ja sitruuna-lime. 

Ravintola pääsi tosiaan suosikkiemme listalle, sillä päätimme niin päättää kuin lopettaakin Reykjavikin oleilumme tässä ravintolassa suunnatessamme tänne viimeisen illan kunniaksi.  Tällöin mukaani lähti lohisalaatti, joka oli yksinkertaisuudessaan raikas ja onnistuneet makuyhdistelmät olivat puhtaita. Kaksi matkaseurueestamme päätyi olutmaisteluun, johon sai valita joko 3 tai 6 islantilaista olutta. Oiva tapa päästä maistelemaan mahdollisimman monia paikallismaltaita.

KaffiBrennslan

Mikä onni olikaan, että kahvihammasta alkoi kaupungilla pyöriessä kolottaa niin, että oli pysähdyttävä seuraavaan mukavan näköiseen kahvilaan. Löysimme nimittäin oikean helmen. Onni myös siksi, että varsinaisesti etsimämme kahvila oli jo suljettu. Tämä idyllinen vanhassa vaalaenruskeassa puutalossa sijaitseva kahvila on ehdottomasti vierailun arvoinen. Oikeastaan enemmänkin kuin vain yhden vierailun arvoinen. Olemme kaikki yhtä mieltä, että täältä saa Islannin parasta suklaa- ja porkkanakakkua. Ja voimme näin todeta hyvin mielin, sillä voimme vakuuttaa tehneemme hyvin kattavaa tutkimusta asiasta. Loistavien kakkujen lisäksi KaffiBrennslanista saa laadukasta kahvia, chailattea, teetä ja muita juomia sekä suolaista syötävää kuten ihania pesto-mozzarella-leipiä, jotka tarjoiltiin perinteisesti sipsipussin kera. Tänne olisi voinut käpertyä nauttimaan sadepäivästä hyvän kirjan kanssa kahvia siemaillen ja suussa sulavasta kakusta nautiskellen. Meidänkin tiemme vei tänne yhden jos toisenkin kerran...

Reykjavik Fish Restaurant

Islannissa kala ja erityisesti turska on todella suosittua ja fish and chipsejä saattoi löytää Reykjavikin joka kulmalta.  Niitä löytyi niin ravintoloista kuin sataman pienistä kojuistakin. Vaikka rannan ruokakojut vaikuttivat autenttisilta, päädyimme nauttimaan omat kala-annoksemme ravintolan suojissa pohjoistuulen lennättäessä tukkamme linnunpesiksi. Löysimmekin sataman tuntumasta mukavan kalaravintolan, jossa kalaa löytyi ruoka-annosten lisäksi juomista (kalannahkalimonadi) ja lampuista (kuten kuvasta näkyy). Tunnelma oli rento ja ruoka ah niin hyvää! Fish&Chipsin lisäksi kannattaa maistaa paikallista turska-peruna-pataa "Plokkaria".

Tämän kalannahkalimonadin sisältämän kollageenin luvataan hoitavan ryppyjä ja niveliä

Tuoreen kalan lisäksi on kuivattu turska Islannissa hyvin suosittua. Näitä valkeita kalalastuja löytää lähes jokaisesta Islannin ruokakaupasta. Kuivatut turskan palat ovat erityisen suosittuja paikallisten keskuudessa. Bongasimme mm. EM-jalkapallon kisakatsomossa paikallisten nuorten nakertavan tätä proteiinipitoista mutta hyvin vähärasvaista välipalaa. Itsekin ostimme pakatin tulevaa Lapin vaellusta silmällä pitäen.

Bergsson

Yksi ehdoton löytö oli Mathús Bergsson. Tämä kaupungintalon kupeessa sijatseva ravintola tarjoaa niin aamiaista kuin lounasta ja on yksi Islannin harvoista terveellisen mutta herkullisen ruuan edelläkävijöistä. Paikka on valittu vuonna 2014 Isalnnin parhaaksi lounaspaikaksi. Mekin suuntasimme tähän kivijalkaravintolaan lounastauko mielessämme. Liitutaululle oli kirjattu päivän menu, joka koostui spagetti polognesesta, pinaattilasagnesta, päivän keitosta sekä päivän salaatista. Salaatti- ja keittoannoksiin kuului pari palaa talon juurileipää, joka on ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Salaatti koostui erilaisista paahdetuista juureksista, uusista perunoista, tuoreista vihanneksista sekä kastikkeista. Annos oli koottu kauniille lautaselle ja kruunattu pahkinöillä ja siemenillä. Vitriinissä seisoi vielä rivi houkuttelevan näköisiä kakkuvaihtoehtoja. Tunnelma ravintolassa oli kotoisa ja lämmin ja palvelu ystävällistä. En siis lainkaan ihmettele, että myös joukko äitiyslomaa viettäviä paikallisia nuoria naisia kokoontui juuri tänne nauttimaan perjantaipäivää yhdessä. 

Reykjavik Roasters

Tämän kahvilan me löysimme puhtaasti sattumalta. Olimme tutustumassa Reykjavikiin jalan ja olimme hieman ydinkeskustan ulkopuolella kun silmäämme osui erään toimistotalon alakerrassa sijaitseva kahvila. Kurkkasimme ikkunasta sisään ja ihailimme autenttista aamiaistunnelmaa. Pöytiin oli kokoontunut perheitä ja ystäväporukoita nauttimaan vastapaahdetusta kahvista ja erilaisista aamiaisvaihtoehdoista. Joissain pöydissä oli avokadolla tai tonnikalalla täytettyjä juurileipiä, toisissa taas smoothieita ja chia-vanukkaita. Jo kadulle leijaili houkutteleva kahvin tuoksu. Valitettavasti olimme juuri nousseet omasta aamiaiapöydästämme, joten jouduimme vastahakoisesti jatkamaan matkaamme. 

Kertoessani Reykjavikissä asuvalle ystävälleni kulkeneemme kyseisen kahvilan ohi kertoi hän sen olevan yksi hänen ehdottomia suosikkejaan. Reykjavik Roastersilla on kaksi kahvilaa, joista toinen sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja tämä toinen hieman kauenpana turistihälinöistä. Ystäväni kertoikin juuri tämän syrjäisemmän olevan paikallisten suosiossa ja hänen ja ystäviensä kokoontuvan sinne usein kutomaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Päätimme Marian kanssa vielä Mt Eslan vaelluksen jälkeen suunnata iltapäiväkahville tutustumaan lähemmin paikkaan. Kahvila oli lähes tyhjä toisin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta uskomme sen johtuneen vain parin tunnin päästä koittaneesta Ranska-Islanti-pelistä. Saimme siis nauttia kahvimme täysin rauhassa paikan sisustusta ja tunnelmaa ihaillen.

Roadtripimme etelään alkoi evästankkauksella ensimmäisessä pienessä kylässä nimeltä Hveragerdi. Islantilaiset ystävämme kehuivat paikan leipomoa ehdottomasti vierailun arvoiseksi. Meillä oli hieman ongelmia leipomon löytämisessä, mutta juuri kun olimme luovuttamassa huomasimme sen olevan kylän ainoan supermarketin yhteydessä päätien varressa... Ostimme mukaan laavakiveä muistuttavaa täytettyä eväsleipää sekä hieman matkaherkkuja.  Yleensä ottaen leipomoita ei Islannissa kovin paljon löytynyt ja supermarkettienkin leipävalikoima oli melko heikko. Tämä leipomo kuitenkin teki toivotun poikkeuksen totuttuun. Meille on edelleen jäänyt mysteeriksi, mikä antoi eväsleivillemme tämän hiilen mustan värin.

Samalla pysähdyksellä nautimme myös Islannissa suurta suosiota nauttivat suklaaseen dipatut pehmikset. Näitä löytää lähes joka huoltoasemalta ja kioskilta, ja kastike- ja strösselivaihtoehdot olivat hyvin laajat. Vaikka islantilainen ystävämme meille tätä ehdottomasti suositteli, ei itse pehmis kovin paljon Suomen vastaavasta eronnut. Kastikkeet kyllä antoivat jäätelölle mukavan twistin ja jäätelö viilensi mukavasti autossa istuskelun jälkeen. 

Vielä viimeiseksi suosittelen näitä kauniisiin kääreisiin pakattuja suklaalevyjä niin omiin herkutteluhetkiin kuin matkatuliasiksikin. Makuvaihtoehtoja on monia mm suolamanteli-maitosuklaa, salmiakkisuklaa ja Madagaskarin kaakao. Ainakin Reykjavikista näitä saattoi löytää melkein joka kaupasta. Hinta on melko suolainen mutta maku suklaisen makea.

Jos teitä kiinnostaa vielä enemmän islantilainen elämänmeno, suosittelen kurkkaamaan Satu Rämön Salamatkustaja-blogiin. Satu Rämö on kirjoittanut myös useita Islanti-aiheisia kirjoja sekä kolumneja. Niillä voi vaikka yrittää korvata itse Islannin matkan puutetta; en tosin ole ihan vakuuttunut parantavatko vai yllyttävätkö nämä kirjoitukset ja kuvat matkakuumetta.

Halló frá Ísland

Terveisiä Islannista!

Nyt kun takana on palauttavat 15 tunnin yöunet, voi uusin silmin ja virkein mielin muistella takana olevaa huikeaa Islannin matkaamme. Matkalla ehti kyllä hyvin nukkua, eikä valtava unen tarpeeni johtunut itse matkan rasittavuudesta vaan rankasta paluulennosta. Lentomme lähti Reykjavikista klo 01 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja kolmen tunnin aikaeron takia laskeutuessamme klo 7.20 Helsinkiin jäi yömme kolmen tunnin mittaiseksi. Kompensoiville yöunille siis todella oli tarvetta.

Kauan odotettu matkamme tuohon saagojen, tulivuorten ja trollien luvattuun maahan alkoi maan pääkaupungista Reykjavikista. Nelihenkisen matkajoukkiomme kaksi jäsentä aikoivat viettää Islannin matkalla vain muutaman päivän ja tämän ajan me vietimme Reykjavikiin tutustuen. Olin syynännyt oikein huolella matkaoppaani parhaat tärpit pääkaupungin varalle ja jo heti ensimmäinen ravintolasuositus kirjasta osui nappiin. Mitä nyt osoite oli vaihtunut mutta paikallisen avun siivin löysimme tiemme perille. Kyseinen ravintola oli Íslenska barinn, joka sijaitsi keskustassa pääkadun yhdellä sivukujalla. Aion pyhittää Islannin ruokakokemuksille ihan oman kirjoituksen, joten en nyt syvenny asiaan sen enempää. Kaiken kaikkiaan löysimme Reykjavikissa aivan mahtavia ruokapaikkoja ja kahviloita ja meille ehti jo kehittyä ehdoton suosikkien joukko. Matkaoppaan ravintolasuositukset olivat onnistuneita mutta saimme myös Reykjavikin kohdalla huomata ruokapaikkojen turn-overin ja vaihtuvuuden tekevän tepposia tuon tuosta. 

Reykjavikissa majoituimme huoneistossa aivan keskustan katedraalin tuntumassa. Sijainti oli loistava, sillä olimme hieman sivussa keskustan vilskeeltä mutta sinne kaivatessaan ei tie ollut pitkä. Reykjavikissa hotellit ja majoittuminen yleensäkin on todella kallista, joten hyvän majoituksen löytyminen ei ollut mitenkään itsestään selvyys. Korkea hintataso näkyi myös muilla osa-alueilla. Ruokakaupoissa saattoi olla todella suuria hintaeroja (Kannattaa ehdottomasti asioida Bonuksessa tai Nettossa ja kiertää 1011 suosiolla kaukaa. 1011 on kyllä laajasti auki mutta hinnat ovat moninkertaiset Bonukseen verrattuna.) ja illallisaikaan pääruokien hinnat olivat lähes kaikkialla todella korkeat. Lounashinnat olivat kohtuullisia ja yleensä söimmekin hyvän lounaan ja illalla sitten kevyemmin.

Reykjavikissa oleillumme oli kaiken kaikkeaan rentoa ja nauruntäyteistä. Emme ottaneet mitään To do -listaa, jonka perässä olisimme hiki hatussa juosseet vaan katsoimme päivä kerrallaan, mitä mieli teki ja mitä kaupunki toi tullessaan. Elimme ehkä hieman liiankin päivässä, sillä yrittäessämme varata päivämatkoja Reykjavikin ulkopuolelle olivat kaikki jo täynnä. Jos siis mielii esimerkiksi Blue Lagooniin käymään (tosin olen monilta kuullut sen olevan sekä törkeän kallis että aivan tupaten täynnä ihmisiä; kaukana leppoisasta kylpyläkokemuksesta siis) on hyvä varata matka jo hyvissä ajoin. Itse olisin halunnut vuokrata auton ja lähteä tutkimaan lähiympäristöä jo noina ensimmäisinä päivinä, mutta auton vuokraaminen Reykjavikista on todella kallista ja sopivia bussimatkoja ei enää löytynyt. Näin ollen päädyimmekin viettämään koko ensimmäiset kolme päivää vain pääkaupunkia ihastellen. Eikä se meitä niin haitannut, onhan Reykjavik todella mukava kaupunki! Erityisesti suosittelen käymään Harpan musiikkitalossa ja sataman Saga-museossa, josta saa kattavan kuvan Islannin mielenkiintoisesta ja tarujen täyteisestä historiasta.

Aamulenkki meren rannassa käynnisti siskokset hyvin uuteen päivään Reykjavikissa

Reykjavikissa oli paljon seiniin tehtyjä upeita maalauksia. Ja kissoja. Niitä oli joka ikkunalla ja katon kolossa.

Kun puolen matkaryhmästämme oli aika suunnata jo kotiin jatkui meidän siskosten matka islantilaisen ystäväni luo Reykjavikin toiselle laidalle. Hänen kyydissään pääsimme valloittamaan läheisen Mt Eslan sekä ihailemaan lähistön laava-alueita sekä kuulemaan yhtä jos toistakin islantilaisten elämänmenosta. Pääsimme myös kurkistamaan islantilaisen pienlapsiperheen elämään kolmi- ja puolivuotiaan juoksennellessa jaloissa 7 viikkoista hoidellessa. 

Onneksemme satuimme olemaan kaupungissa myös Islanti-Ranska pelin iltana ja olimme muiden mukana keskustassa kannustamassa Islannin poikia voittoon. Tällä kerralla se ei vain riittänyt mutta tunnelma kaupungilla pelin jälkeen hienon kamppailun johdosta oli kuitenkin hilpeä. Yhteishenki keskustassa oli käsinkosketeltava ja jokainen islantilainen oli ylpeä maan suorituksesta kisoissa. Aurinko helli kannattajia täydellä teholla ja pelin jälkeen illan viilentyessä (mutta ei hämärtyessä näin yöttömän yön aikaan) baarit ja ravintolat täyttyivät pelipaitaan ja villapaitaan pukeutuneista kannattajista.

Saimme ystävältäni auton lainaan yhdeksi päiväksi ja suuntasimme maanantaina Reykjavikista etelään roadtripille 1 tietä pitkin. En ole manuaaliautoa ajanut sitten autokoulun, mutta löimme siskoni kanssa viisaat päämme ja tietomme yhteen ja lähdimme rohkeasti matkaan. Jotkin asiat muistuivat mieleen vasta kantapään kautta (kuten että 12% mäkeä ei pääse ylös 5 vaihteella...) mutta pääsimme hienosti ja turvallisesti perille. Niin auto kuin matkustajatkin säilyivät ehjinä ja naarmuitta. Onneksi Islannin teillä ei liikenne ole päätä huimaavaa, joten hieman mietiskelevillekin kuljettajille löytyi tilaa.

Roadtripimme päämääränä oli etelässä sijaitseva Vík-kylä. Tai ennemminkin sen vieressä sijaitseva musta laavakiviranta, Reynisfjara, sillä ystävämme kertoivat, ettei itse kylä niin erikoinen ollut ja rajoitetun aikataulunne takia meidän täytyi priorisoida ronskilla otteella. Ennen mustalle rannalle pääsyämme pysähdyimme kahdelle 1 tien varrella sijaitsevalle vesiputoukselle: Seljalandsfossilla ja Skógafossilla. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että emme todella olleet ainoita näille putouksille löytäneistä, mutta kyllä niiden suosion ymmärtääkin. Molemmat ovat helposti lähestyttäviä ja todella upeita. Ne näkyvät jo 1 tielle asti, joten niiden ohi on vaikea ajaa huomaamatta. Meihin ensikertalaisiin molemmat tekivät suuren vaikutuksen ja mahduimme hyvin mukaan ihastelemaan. Vesiputouksista roiskuva vesisumukin oli sopiva virkistys autossa istumisen jälkeen.

Seljalandsfoss putouksen takaa nähtynä

Skógafossin päälle kiivetessä saattoi ihailla putouksen alkua aitiopaikalta

Näiden kahden vesiputouksen välille jää vuorten syleilyyn kätkeytyvä maauimala Seljavallalaug. Uima-altaan löytää kun kääntyy 1 tieltä pohjoiseen tielle nro 242. Noin kilometrin ajomatkan jälkeen saavuimme parkkipaikalle, josta kävelimme muutaman sata metriä uimapaikalle jokea seuraten. Uima-altaassa on kolme valettua seinää viimeisen päädyn rajoittuessa vuoren seinämään. Altaan vieressä oli pieni rakennus, jossa saatoimme vaihtaa vaatteet. Vesi oli lämmintä, mikä sopi meille oikein hyvin päivän muuten ollessa hieman viileä.

Pulikoinnin jälkeen suuntasimme vielä jokea eteenpäin ja ylös vuorille lounastamaan. Pysähdyimme alkumatkasta Hveragerðin kylässä sijaitsevaan leipomoon, josta hankimme lounasevääksi laavakiveltä näyttävää eväsleipää. Edes islantilainen ystävämme ei meille osannut kertoa, mistä leivän väri oli peräisin mutta oikein hyvältä se maistui.

Roadtripillämme aika hujahti niin nopeasti, ettemme lopulta ehtineet Golden Circlelle lainkaan. Päätimme kuitenkin yhteistuumin, että mieluummin nautimme siitä mitä ehdimme kuin että kaahaisimme nähtävyydestä toiseen kieli vyön alla. 12 tuntia tien päällä tuntui kun viimein illalla pääsimme ojentamaan jäsenemme sängyn pohjalle. Ei kulunut montaa minuuttia ennen kuin molemmat jo matkustivat höyhen saarilla.

Matkamme pohjoiseen Akureyrin kaupunkiin starttasi jo aikaisin tiistaiaamulla rinkat selässä talsiessamme paikallisbussipysäkille. Sellainen vinkki seuraaville Reykjavikiin matkustaville, että paikallisbussissa voi maksaa vain käteisellä ja sen on oltava tasaraha. Bussissa on vain lipas, jonne raha pudotetaan ja mikäli setelisi on isompaa sorttia, menee loppu linja-autoyrityksen hyväksi... Seuraavassa pitkän matkan bussissa onneksi sai maksaa myös kortilla ja vaihtorahatkin sai. Bussimatka Reykjavikista Akureyriin kesti yhteensä kuusi ja puoli tuntia, mutta onneksi matkalla pidettiin useita vessataukoja ja yksi pidempi lounastauko. Maisemat olivat upeat matkatessamme halki maan länsirannikon ja matka taittui varsin rattoisasti niitä ihaillessa ja matkalukemiseen uppoutuessa.

Perillä Akureyrin asemalla meitä odotti Pólar Hestar -tallin omistaja. Tallille oli Akureyrin keskustasta vielä 40 kilometrin matka autolla. Samassa linja-autossa oli ollut myös kaksi saksalaista, jotka olivat myös tulossa samalle vaellukselle kanssamme. Kaiken kaikkiaan ryhmässämme oli 11 henkilöä, joista 6 oli saksalaista, 1 italialainen, 2 ruotsalaista sekä me kaksi Suomesta. Saimme siis hyödyntää koko kielirepertuaariamme italialaisen vielä puhuessa ranskaa. Kokoonpano vaelluksellamme oli todella onnistunut ja oli ihanaa päästä kuulemaan eri ihmisten tarinoita ja kertomuksia omista maistaan, matkoistaan ja kokemuksistaan. Ryhmämme nuorin oli 11-vuotias saksalaistyttö ja vanhimmat olivat 60-vuotiaat ruotsalaisnaiset, eli ikähaarukkakin oli varsin laaja. Mutta yhteiset kiinnostukset ja samanhenkinen asenne tekivät yhteiselosta todella sujuvaa ja rattoisaa.

Vaelluksemme kesti yhteensä 6 päivää, joista 4 oli ratsastuspäiviä. Tukikohtamme vaelluksen aikana oli koko ajan sama eli palasimme joka ilta takaisin tallille. Pääsimme joka päivä nauttimaan Islannin luonnon eri maisemista islanninhevosen selästä ratsastaessamme niin vuonon viertä, vuorilla, jokilaaksossa kuin soillakin. Talli sijaitsi Islannin pisimmän vuonon, Eyjafjörðurin, rannalla, joka on yhteensä 66 kilometriä pitkä. Vaikka kävimme vuonon rannalla useana päivänä iheilemassa, emme onnistuneet kertaakaan bongaamaan vuonoon nousseita valaita. Lampaita ja lehmiä näimme senkin edestä. Nämä kaverukset olivat selvästi pienempiä kuin lajitoverit täällä Suomessa. Lieneekö olla eri rotuja vai pitääkö Islannin ilmasto vain niin pienikokoisena?

Aamumme starttasivat yhteisellä aamiaisella päärakennuksessa. Tarjolla oli monenlaista leipää ja hapanmaitoa, jota islantilaiset syövät tavallisesti fariinisokerin kanssa. Aamiaisella teimme itsellemme myös lounaseväät, jotka pakkasimme satulalaukkuihin jossain ratsastuksen tauolla nautittavaksi. Vaellusoppaamme, jotka olivat kaksi saksalaista kesäksi Islantiin tullutta tallityöntekijää, valitsivat meille kertomamme kokemuksen ja taidon perusteella hevoset joka päivälle. Yhteensä tallilla asusti  yli 150 hevosta, joten valinnanvaraa oli. Pääsimme joka päivä ratsatamaan uudella hevosella, mikä oli mukavaa hevosten erilaisten askeltahtien ja luonteiden takia. Kaikki islanninhevoset eivät tosiaankaan ole yhtä innokkaita tölttääjiä, toisin kuin olin luullut.

Ratsastimme päivittäin suurinpiirtein aamukymmenestä iltapäivä neljään tai viiteen. Lounaan söimme jossain matkan varrella hevosten laiduntaessa vieressä. Kuinka ihanaa olikaan lounaan jälkeen oikaista itsensä aurinkoiseen heinikkoon ja ottaa pienet torkut ennen kuin matka taas jatkui pitkin Islannin upeita maisemia. Vaellusoppaamme kertoivat meille tarinoita matkamme varrelle osuineista kohteista ja valaisivat tietämystämme paikallisten tavoista ja perinteistä. En ollut tiennytkään Islannissa vallitsevan todella vahva usko menninkäisiin ja peikkoihin. Meille kerrottiin, että 50% islantilaisista uskoo näihin olenetoihin ja 70% eivät kiellä niiden olemassa oloa. Hallituksessakin istuu menninkäisministeri, jonka on oltava henkilö, joka pystyy olentoja näkemään ja heidän kanssaan keskustelemaan. Me tavalliset ihmisethän emme niitä näe. Menninkäisten asumuspaikkoja on Islannissa paljon ja ne on kartoitettu, jotta ne voidaan huomioida mm uusien rakennusprojektien kohdalla. Mikäli esimerkiksi suunnitellun tien kohdalla on menninkäisten asumus, tulee tiehen siihen kohtaan mutka, jotta asumus jätetään rauhaan. Pääsimme itsekin ratsastamaan Valley of the elvesin eli menninkäisten laakson läpi, joka oli yksi alueen suurimmista menninkäisten asumuspaikoista. Sade kuitenkin ajoi meidät melko pian tiehemme tästä tarunomaisesta laaksosta. Liekö ollut menninkäisten toive ajaa meidät tiehemme, sillä hetken päästä tallille saapuessamme paistoi taas aurinko täydeltä terältä...

Päivän ratsastuksen jälkeen oli kahvituokion aika. Saimme joka päivä toinen toistaan parempia piiraita ja kakkuja, jotka läheisen kylän leipomo oli loihtinut. Illan vapaina tunteina ennen illallista oli hyvin aikaa kävellä upeissa maisemissa, joogata vuoren rinteellä (yksi saksalainen vaelluksellamme oli juuri matkalla Balille joogaopettajakoulutukseen, joten sain nauttia hänen ammattitaitoisesta ohjaistuksestaan), kirjoitella postikortteja, lukea tai vain nauttia pohjoisen Islannin rauhasta. Kahtena päivänä kävimme myös läheisen kylän maauimalassa, josta oli upeat näkymät vuorille ja yli vuonon. En varmasti koskaan ole nähnyt niin hienoja uimalamaisemia. 

Sunnuntaina vaelluksen jo kääntyessä kohti loppuaan pääsimme ihailemaan lähellä Akureyrin kaupunkia sijaitsevia Jumalten putouksia, Goðafossia. Tarinan mukaan mies, joka päätti Islannin kääntyvän kristinuskoon, Þorgeirr Ljósvetningagoði, heitti tähän putoukseen omat pakanajumalten patsaansa päätöksensä vahvistukseksi. Paikka oli upea päätös uskomattomalle viikollemme Islannin luonnossa. Vielä ennen lentoamme Reykjavikiin ehdimme käydä nauttimassa lounasta Akureyrin keskustassa. Akureyrin lentokenttä, josta lentomme lähti, oli niin pieni, ettei sisämaan lennolle tarvinnut saapua kuin puoli tuntia ennen nousua, eikä turvatarkastuksesta tai laukkutageista ollut tietoakaan.

 Matkamme Islannissa oli kertakaikkisen upea kokemus. Ehdimme nähdä paljon ja kokea monenlaista, mutta paljon jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa. Islantiin on kyllä vielä palattava. Maa on aivan mahtava.

Takk fyrir Ísland!

Islannin matkaan virittäytymistä kakun voimalla

Juhannuspurjehduksellamme aamuauringosta takakannella nauttiessani lueskelin jo aiemmin mainostamaani Islannin matkaopasta. Innokkaana kulinaristina huomioni kinnittyi erityisesti kirjan ruokakulttuuria käsittelevään osaan. Kirjassa kerrottiin mitä erikoisimmista kansallisherkuista, joita tavataan valmistaa ja syödä vuoden tiettyyn juhla-aikaan mutta myös tavanomaisemmista ja tyypillisistä islantilaisista elintarvikkeista kuten lampaan lihasta ja kuivatusta kalasta. Yksi myös Suomessa lähes kaikkien tuntemaksi tullut islantilainen tuote on skyr. Tuota suomalaista rahkaa muistuttava maitotuote on ollut Islannissa käytössä jo vuosisatojen ajan. Alunperin se oli maidon jalostuksen sivutuote mutta nykyään sitä valmistetaan teollisesti. Skyrissä on rutkasti proteiinia mutta erittäin vähän rasvaa johtuen valmistuksessa käytettävästä "kuoritusta" eli lähes rasvattomasta maidosta. Skyrin valmistukseen kuluu paljon enemmän maitoa kuin esimerkiksi jugurtin tekoon, mistä suuri proteiinipitoisuuskin johtuu. 

Itse en ollut juuri aiemmin skyristä innostunut. Tämä johtunee siitä, että ensimmaisillä maistelukerroilla söin maustettuja skyrejä ja niistä en oikein pitänyt. Mielestäni maustetut jugurtit, rahkat ja skyrit ovat turhan makeita ja usein keinotekoisen makuisia ja tästä syystä skyr-purkit ovat osaltani jääneet kaupan hyllylle. Jokin aika sitten kuitenkin löysin kaupasta maustamattoman skyrin ja se saavutti suosioni! Maku oli pehmeämpi kuin tavallisen maitorahkan ja koostumus miellyttävä. Tämä pääsee varmasti aamiaispöytääni jatkossakin.

Matkaoppaassa ravintolasuositusten ja ruokakulttuuriesittelyiden lomassa löytyi myös resepti skyristä valmistetulle kakulle. En ole suurin juustokakkuihminen mutta resepti kuulosti yksinkertaisuudessaan loistavalta matkaan virittäytymisherkulta. Olin tosin alkuun hyvin skeptinen sen onnistumisesta sillä raaka-ainelista oli varsin lyhyt ja valmistus kuulosti jopa liian helpolta. Päätin kuitenkin kokeilla toimisiko pelkästä skyristä ja kermavaahdosta valmistettu kakku todella. Alkuperäisen ohjeen mukaan pohjaan tuli pakettu LUn keksejä murskana sekä 80g voisulaa. Itse käytin kuitenkin muromysliä, pistaasitahnaa ja hieman sulatettua voita saadakseni pohjasta täyteläisemmän ja antamaan kakulle uuden twistin. Täytteeseen ei ohjeen mukaan tullut muuta kuin 2-6 dl kuohukermaa vatkattuna ja 500 g omavalintaista maustettua skyriä. Itse päätin käyttää vaniljaskyriä ja kuohukerman korvasin kookoskermalla. Kruunasin kakun pakastemustikoista tehdyllä mustikkaraidalla sekä tyrnimarjoilla. Tämä jälkeen koko komeuden annetaan tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään kelmulla peitettynä.

En meinannut uskoa, että pelkästä skyristä ja kermavaahdosta voisi syntyä onnistunut kakku. Eikö tätä todella tarvitse paistaa tai hyydyttää muilla keinoin? Aamulla huomasin kuitenkin ilokseni kakun jähmettyneen onnistuneesti. Suosittelen kuitenkin laittamaan kakun laitasen päälle tekeytymään, jollei halua jääkaapin lainehtivan heraa ammulla... Kakku oli lopulta koostumukseltaan pehmeä ja maku todella onnistunut. Mustikat antoivat kakkuun upean värin ja lempeän maun tyrnien tuodessa oman potkunsa. Kookoskerma toimi loistavasti, samoin myslipohja. Pohjaan voisi käyttää myös hunajaa ja mysliä ja jättää voin kokonaan pois. Kakku ei ollut liian makea vaan juuri sopivan pehmeän täyteläinen ja raikas kesäiltojen jälkiruuaksi. Mustikat ja tyrnit voi tietenkin korvata halutessaan muilla marjoilla ja hedelmillä.

Skyr-kakku

Pohja:

-Paketti keksejä murskattuna tai mysliä muutama desi

-Voisulaa

-Pistaasitahnaa

Täyte:

-500 g vaniljaskyriä

-4 dl kookoskermaa vatkattuna

Mustikkaraita:

-2 dl pakastemustikoita (tai tuoreita)

-1 rkl sokeria

-1 rkl vettä

-1 rkl sitruunamehua

-1 rkl maissijauhoja

-Tyrnejä

Aloita vuoraamalla irtovuoan pohja leivinpaperilla. Valmista ensin mustikkaraita. Laita mustikat, sokeri ja sitruunamehu kattilaan ja anna mustikoiden pehmetä kunnolla. Lisää vesi ja maissijauho ja anna kiehahtaa. Anna porista pari minuuttia miedolla lämmöllä ja jäähdytä. Valmista seuraavaksi pohja sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Painele seos vuoan pohjalle. Valmista täyte sekoittamalla kookoskermavaahto ja skyr varovasti keskenään. Kaada kermaskyrseos pohjan päälle. Lusikoi mustikkaraita seokseen ja vetele siitä veitsellä mustikkaraitoja valkean skyrseoksen joukkoon. Ripottele päälle vielä tyrnimarjoja. Peitä vuoka kelmulla ja laita lautasen päällä jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.

Uudet tuulet puhaltavat unelmien purjeisiin

Allô? Est-qu'il y a toujours quelqu'un?  

Täällä blogin saralla on nyt ollut hyvin hiljaista hetken aikaa. Tähän hiljaiseloon ovat myötävaikuttaneet niin meneväinen ja toiminnantäyteinen elämän tahtini kuin pieni kirjoitusinspiraation puute. Lähinnä syy piilee kuitenkin ensiksi mainitussa. Toinen vuoteni opintojen parissa on ollut varsin intensiivinen ja vapaa-aikakin on täyttynyt päätä huimaavaa vauhtia. Voin rehellisyyden nimissä tunnustaa, että illalla kotiin kömpiessäni olen tänä keväänä tullut ennemmin valinneeksi kupin teetä ja kirjan tai jakson Strömsötä ja antanut blogin suosiolla odottaa hieman leppoisempia aikoja. Nämä pienet hengähdyshetket olen halunnut pyhittää leppoisiksi ja odotetuiksi arjen rauhoittumistuokioiksi, ettei elämä muutu vain eri asioiden suorittamiseksi.

Nyt ovat sitten koittaneet nuo 'leppoisammat ajat' ja olen palannut kirjoituskoneeni ääreen. 'Leppoisammat ajat' saattaa olla hieman tulkinnan varainen ja suhteellinen termi, mutta inspiraatio ja into kirjoittamiseen ovat jälleen kohdillaan. Haluan jälleen alkaa raapustella tänne blogiin arjen askereista, uusista ruokakokeiluista ja erilaisista matkoista ja seikkailuista, jotka ensi syksynä eivät jatkakaan ihan tavanomaisia uria vaan sijoittuvat Pariisiin. Oi kyllä! C'est vrai! Viimein sen uskallan tänne julkisesti kirjoittaa. Syyskuussa otan suunnaksi Pariisin ja Université Pierre et Marie Curien, jossa uppoudun lääketieteen saloihin ranskan kielellä 10 kuukauden ajan. Pääsen asustelemaan Sacré Coeurin kupeeseen ja polkemaan koulumatkani Pariisin halki latinalaiseen kortteliin, jossa oma yliopistoni sijaistee. Ei lainkaan hullumpaa, vai kuinka? Tai kuten ranskalaiset sanoisivat: pas mal, n'est pas?

Vaihto Ranskassa on ollut haaveissani jo lukioajoista lähtien ja lukiovaihdon mahdollisuuden sivuuttaminen jäi todella kaivertamaan mieltäni. Ajatus ottaa vaihtovuosi kahden vuoden opintojen jälkeen oli mielessäni jo lääkiksen alussa ja päätös on pysynyt. Nyt prekliinisten opintojen ollessa takana (ja lääketieteteen kandidaatin tittelin ollessa takataskussa) on hyvä hetki ottaa hieman taukoa Suomen opinnoista ja kartuttaa kokemusta ja näkemystä toisissa maisemissa ja päästä kokeilemaan siipien kantavuutta aivan uusissa kuvioissa. Opintoja Ranskasta on hyvin vaikea (jollei mahdoton) saada luettua Suomen opintokokonaisuuteeni, mutta akateeminen osaaminen ei ole se pääsyy Pariisin vuoteeni. Minulla ei ole mikään kiire valmistua; onhan opiskelu jo tähänkin mennessä ollut elämäni parasta aikaa! Opintojen piteneminen vuodella ei siis minua häiritse, sillä vaihto voi antaa niin paljon mittaamattoman arvokasta henkistä pääomaa, jota ei millään mittapuulla voi laskea. Tietenkin lääketieteen opiskelu ja Ranskan sairaanhoitojärjestelmään tutustuminen ovat  äärimmäisen olennainen ja varmasti upea ja opettavainen osa vaihtoani, mutta vähintään yhtä tärkeänä pidän ranskan kielen ja kulttuurin sisäistämistä ja kaikkia niitä uusia ihmisiä, joihin saan vaihtovuoteni aikana tutustua ja kaikkia niitä kokemuksia, jotka saan kokea Pariisissa. Nyt minulla on upea mahdollisuus päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin ja suorastaan uppoutua sen saloihin ja imeä sen vivahteita koko kymmenen kuukauden ajan. Toivon voivani tutustua paikallisiin kujiin ja kahviloihin, oppia ranskalaisen keittiön saloja, saada ystäviä niin paikallisista kuin muistakin vaihtovuotta viettävistä, matkustella Ranskassa ja Euroopassa, kiivetä Fontainebleaussä, juosta Pariisin maratonin ja kaiken kaikkiaan elää vuoden pienenä pohjoismaisena pariisittarena. Aion pitää kaikki aistini avoimina uudelle ja olla valmiina ja innokkaana kohtaamaan kaiken sen, jonka vaihtovuosi tuo tullessaan.

Ihan ongelmitta ei tosiaan tämäkään vaihto järjestynyt ja koko projektin toteutuminen on ollut vaakalaudalla. Olen saanut jännittää viime hetkille asti ja kamppaillut byrokratian kourissa itku kurkussa, mutta nyt alkaa näyttää lupaavalta. Koko ensi vuoden epävarmuus on osaltaan saanut minut pidättäytymään blogikirjoituksista ja olen halunnut odottaa suunnitelmien selkiytymistä ennen blogiraapustuksiin uppoutumista. Pariisin yliopistossa nimittäin vaaditaan B2-tason ranskan taito, eikä sen todistamiseen kelpuuteta muuta kuin ranskalaisin standardein tehdyt kokeet (ei siis edes yliopiston myöntämiä kielitodistuksia). Tämä ei tosiaan ollut tiedossa vielä hakuvaiheessa ja todistuksen saaminen Institut Françaisista oli todellisen työn takana ja tuloksia olen saanut kesäkuulle saakka jännittää närästyksen siivittämänä. Lisäksi kaikki sähköpostiviestini eivät ilmeisesti olleetkaan menneet perille paikalliselle kurssikoordinaattorille ja kurssivalintani olivat vanhentuneet. Jälleen vaadittiin muutamia sähköposteja, allekirjoituksia ja asiakirjoja, mutta nyt asian pitäisi olla kunnossa. Niin pitäisi. Täytyy myöntää, että kaikkien kommervenkkien jälkeen en enää pidä mitään 100% varmana. Kaikkien takapakkien ja epävarmuuksien jälkeen jo itse vaihdon onnistuminen tuntuu ihmeeltä ja sellaiset pienet yksityiskohdat kuten jonkin tietyn kurssin onnistuminen ja asunnon järjestyminen tuntuvat täysin toissijaisilta (tosin asunto minulle onneksi on jo järjestynyt). Kun kaikki oli jo hetken aikaa vaakalaudalla, ei enää ota mitään itsestään selvyytenä. Ehkä se on ihan tervettä varautumista ja ainakin nyt asioiden onnistumisesta nauttii taas ihan uudella tavalla.

Tässä on kuitenkin vielä melkein koko kesä välissä ennen kuin hyppään Pariisin koneeseen syyskuussa. Aion nauttia kesästä täysin siemauksin niin täällä Suomessa kuin hieman reissatenkin. Aion nauttia Suomen luonnosta, ruuasta, kaupunkien tunnelmasta, yöttömistä öistä ja kesästä koko vaihtovuoden edestä niin purjehtien, vaeltaen kuin mökkeillenkin. Tosin uskon, etten koskaan voi saada Suomesta kyllikseni ja koti-ikävä on varmasti väistämätöntä ainakin jossain vaihtovuoden vaiheessa. Täytyy varmasti pyytä jokaista Suomen vierasta tuomaan pussillisen karjalan piirakoita. Varsinkin kun Pariisin asunnossani ei ole uunia, joten en voi edes omin leipomisvoimin lievittää Suomi-herkkuikävääni. 

Muutaman päivän kuluttua otan suunnaksi Islannin, jossa vietän kymmenen päivää tuohon saagojen ja geissiirien mystiseen maahan tutustuen. Matkamme pääkohde on pohjois-Islannissa sijaitseva islanninhevostalli, jossa osallistumme siskoni kanssa 6 päiväiselle islanninhevosvaellukselle, joka vie meidät niin luonnon kuin tarujenkin äärelle tukevasti töltäten. Olen odottanut ja suunnitellut matkaa jo useamman vuoden ja tuntuu lähes absurdilta, että se tosiaan koittaa jo parin päivän kuluttua. Kirjoitan siitä varmasti myös tänne blogiini! Näin jo etukäteen haluan mainostaa Satu Rämön kirjoittamaa Mondon matkaopasta Islannista. Opus on täynnä tietoa, vinkkejä ja tarinoita inspiroivasta ja aidosti kirjoitettuna. Kirjoittaja asuu Islannissa islantilaisen miehen kanssa, joten hänen asiantuntevat kommenttinsa ja suosituksensa eri kohteista osuvat varmasti naulan kantaan. Siitä otan pian itsekin selvää!